Hyppää sisältöön
Euroopan unionin osarahoittama.

Nuorten vankien yhdenvertaisen osallisuuden tukeminen kielellisten vaikeuksien tunnistamisen ja kuntoutuksen kautta

Vahvistamme kielellisiä taitoja tarjoamalla keinoja puheen, kielen ja kommunikaation tukemiseen.

Yhdenvertaisuus alkaa kielestä! 

Puheen, kielen ja kommunikaation vaikeudet lisäävät nuorten syrjäytymisriskiä heikentämällä heidän mahdollisuuksiaan kouluttautumiseen, työmarkkinoille siirtymiseen sekä yhteiskuntaan kiinnittymiseen. Rikostuomio on yksi tärkeistä syrjäytymisen indikaattoreista, ja se kasvattaa syrjäytymisriskin kolminkertaiseksi. Paremmat kommunikaatiotaidot lisäävät nuorten sosiaalista yhdenvertaisuutta, etenemistä kohti koulutusta ja/tai työelämää sekä auttavat torjumaan eriarvoisuutta, syrjäytymistä ja uusintarikollisuutta. Lisäämällä henkilöstön osaamista voidaan nuorten rikosura saada katkaistua tukemalla nuorten kommunikaatiotaitoja eri vaiheissa rikosseuraamusprosessia.

Nuorten vankien yhdenvertaisen osallisuuden tukeminen kielellisten vaikeuksien tunnistamisen ja kuntoutuksen kautta –hanke edistää puheterapian toimintamallin kehittämistä vankiloihin. Hankkeessa tuotetaan rikosseuraamusalalle suunnattu verkkokoulutusympäristö puheen, kielen ja kommunikaation tukemiseksi. Hanke on Helsingin yliopiston, Helsinki Brain & Mindin ja Humakin kolmivuotinen yhteishanke Uudenmaan ja Kanta-Hämeen alueella. Humakin rooli hankkeessa on olla mukana rakentamassa yhdessä Helsingin yliopiston kanssa verkkokoulutusympäristöä rikosseuraamusalalle. Tuomme hankkeeseen kielellisen saavutettavuuden sekä tulkkauksen ja kommunikaatiota tukevien keinojen asiantuntijuutta.

Kansainvälinen tutkimus on osoittanut, että puheterapialla voidaan kuntouttaa rikostaustaisten nuorten kielellisiä taitoja. Suomessa ei ole saatavilla puheterapiaa missään rikosseuraamusprosessin vaiheessa, eikä vankiloissa ole käytössä yhdessä sovittuja menetelmiä vuorovaikutushaasteiden havaitsemiseksi ja kuntoutuksen järjestämiseksi sitä tarvitseville. Aiheen logopedinen tutkimus on Suomessa aluillaan.

Hankkeen tavoitteet

1. Toteutetaan nuorille, alle 30-vuotiaille vangeille alkukartoituksen perusteella tarkempi kielellisten taitojen arviointi ja osalle vangeista lyhytjaksoinen puheterapiakuntoutus.

2. Luodaan Rikosseuraamuslaitoksen ja Vankiterveydenhuollon käyttöön kumppanuuteen pohjautuvat toimintamallit siitä, miten nuorten vankien toimintakykyä ja etenemistä kohti koulutusta ja/tai työelämää voidaan puheterapian avulla edistää vankeusaikana ja sen jälkeen Kelan vaativaan lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvana puheterapiana.

3. Tehdään selvitys rikostaustaisten nuorten kielellisten vaikeuksien laadusta ja vaikeusasteesta.

4. Rakennetaan rikosseuraamusalalle tarkoitettu verkkokoulutusympäristö, joka tukee kehityksellisestä kielihäiriöstä johtuvien ja kommunikaatiota edistävien vuorovaikutuskeinojen juurtumista vankilaympäristöön.

5. Selvitetään osahankkeiden vaikuttavuutta vankilahenkilöstön ja hankkeeseen osallistuneiden vankien parissa.

5. Selvitetään tutkimuslähtöisten sosiaalisten innovaatioiden tunnistamisesta, arvioinnista ja käyttöönotosta hankkeen teemoista.

Vankien kielelliset vaikeudet ja osallisuus

60

Jopa 60 prosentilla nuorista rikoksentekijöistä on kehityksellinen kielihäiriö, joka ilmenee puheen tuoton ja ymmärtämisen, kerronnan ja keskustelun sekä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksina. 

21

prosentilla vangeista erittäin heikko osallisuuden kokemus.

20

prosentilla vangeista vaikea-asteinen lukivaikeus ja jopa 70 prosentilla lievempiä lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksia.

Hankekoordinaattori

Hanna-Kaisa Turja

Hanna-Kaisa Turja

Lehtori Kuopion kampus

Kestävän kehityksen tavoitteet

  • 03. Terveyttä ja hyvinvointia
  • 04. Hyvä koulutus
  • 10. Eriarvoisuuden vähentäminen