Hyppää sisältöön
Euroopan unionin osarahoittama.
Ryhmä ihmisiä seisoo metsässä ja pitää telttakangasta ja naruja, valmistellen majoitteen pystytystä.

Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0

Tuemme ryhmätoiminnalla pohjoissavolaisten mielen hyvinvointia sekä työ- ja opiskeluvalmiuksia.

Vähemmän yksinäisyyttä – enemmän kohtaamisia 

Yhdessä osallisiksi -ryhmähankkeessa tuemme työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien 16–64-vuotiaiden pohjoissavolaisten mielen hyvinvointia sekä vahvistamme voimavaroja kohti työllistymistä tai opintoja.

Toteutamme hankkeessa kolmea erilaista ryhmätoimintaa, jotka keskittyvät arjen voimavarojen, sosiaalisen toimintakyvyn ja elintapojen tukemiseen sekä yksinäisyyden vähentämiseen. Lisäksi kehitämme yhdessä järjestöjen ja kuntien kanssa uusia tapoja toteuttaa osallisuutta edistävää ryhmätoimintaa. Yhdessä osallisiksi -ryhmähanke on osa Mieliteko-ohjelmaa.

Mieliteko-ohjelman taustalla on pohjoissavolaisten hyvinvoinnista kertovat tutkimustulokset. Kansallisen terveysindeksin mukaan Pohjois-Savossa on muuta maata enemmän yleistä sairastavuutta ja päihteiden käyttöä. Erityisesti mielen hyvinvointi ja työkyky ovat muuta maata heikommat. Nämä näkyvät yksinäisyytenä, työkyvyttömyytenä ja eriarvoisuutena. Erityisesti nuoret ja työelämän ulkopuolella olevat tarvitsevat käytännönläheistä ja ryhmämuotoista tukea arjen taitoihin, voimavaroihin ja elintapoihin, sillä nykyiset palvelut tavoittavat heistä vain pienen osan.

Ryhmähankkeen päätoteuttajana toimii Savonia ammattikorkeakoulu, joka vastaa hankkeen Hyvinvointiryhmistä ja hankekokonaisuuden koordinoinnista. Humak vastaa hankkeessa Osallisix- ja Yksissä tuumin -toiminnoista.
Humak hyödyntää hankkeessa asiantuntijuuttaan osallisuuden ja yhteisöllisyyden edistäjänä.

Hankkeen tavoitteet

1. Vahvistaa pohjoissavolaisten työ- ja toimintakykyä, päihteettömyyttä ja mielen hyvinvointia.
2. Kehittää osaamista mielen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi yhteistyössä verkostojen kanssa.
3. Tukea kansalaistoimijalähtöisten yhteisöjen toimintaa yksilön turvana – yksilön voimavarojen, toimijuuden ja osallisuuden edistäminen kohti koulutusta ja työtä.

2

ammattikorkeakoulua

14

kuntaa

600

osallistujaa

Osallisix-teksti graffitina betoniseinässä. Kirjaimissa eri värejä, kuten sinistä, punaista, vaaleanpunaista ja vihreää. Kirjaimia koristeltu eri muodoilla, kuten tähdillä ja sydämillä. L-kirjaimen takaa kurkistaa ruskea eläin, jolla on pystyt korvat. X-kirjaimesta on tehty ihmishahmo, joka pitää ylhäällä olevissa käsissään painonnostotankoa.

Osallisix-toiminta nuorille aikuisille 

Humakin toteuttama Osallisix-toiminta on rentoa ja kivaa yhdessä tekemistä. Toiminta on tarkoitettu ilman työ- ja opiskelupaikkaa oleville 16–29-vuotiaille nuorille aikuisille. Ryhmien tarkoituksena on tarjota juttuseuraa, mukavaa vapaa-ajan tekemistä sekä tukea omien vahvuuksien tunnistamiseen ja voimavaroihin.

Yksissä tuumin -sosiaalisesti vahvistava ryhmätoiminta

Humakin ja Savonian yhdessä toteuttama Yksissä tuumin -toiminta on yhdessä tekemistä sekä nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Toiminta on tarkoitettu työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville 16–64-vuotiaille pohjoissavolaisille. Ryhmissä käsitellään työllistymiseen ja opiskeluun liittyviä kysymyksiä sekä työstetään jaksamiseen, sosiaalisiin tilanteisiin ja itsetuntemukseen liittyviä taitoja.

Julkaisuja hankkeesta

Yhteisöllisyys ja toivo nuorten aikuisten voimavarana – kokemuksia Osallisix-toiminnasta
blogi

Yhteisöllisyys ja toivo nuorten aikuisten voimavarana – kokemuksia Osallisix-toiminnasta

Suomen sosiaalipedagogisen seuran verkkosivuilla julkaistu blogi.

Mieliteon arjen taitojen ryhmä tukee yksin asuvia vaihto-opiskelijoita Suonenjoella
artikkeli

Mieliteon arjen taitojen ryhmä tukee yksin asuvia vaihto-opiskelijoita Suonenjoella

Mielitekomedian verkkosivuilla julkaistu artikkeli.

Nuori kaipaa verkon sijaan katsetta ja kohtaamisia
kolumni

Nuori kaipaa verkon sijaan katsetta ja kohtaamisia

Mielitekomedian verkkosivuilla julkaistu kolumni.

”Porukassa on hyvä hupattaa, eikä ketään jätetä”
artikkeli

”Porukassa on hyvä hupattaa, eikä ketään jätetä”

Mielitekomedian verkkosivuilla julkaistu artikkeli.

Lapinlahden Olkkari – lopultakin oma paikka nuorille aikuisille
artikkeli

Lapinlahden Olkkari – lopultakin oma paikka nuorille aikuisille

Mielitekomedian verkkosivuilla julkaistu artikkeli.

”Olet ihana, rakas ja tärkeä”
artikkeli

”Olet ihana, rakas ja tärkeä”

Mielitekomedian verkkosivuilla julkaistu artikkeli.

Ovi on isosti auki Yksissä tuumin -ryhmään
artikkeli

Ovi on isosti auki Yksissä tuumin -ryhmään

Mielitekomedian verkkosivuilla julkaistu artikkeli.

Yhdessä osallisiksi -ryhmähanke tukee sosiaalista toimintakykyä
artikkeli

Yhdessä osallisiksi -ryhmähanke tukee sosiaalista toimintakykyä

Julkaistu teoksessa Väläyksiä Humakista 8 (s.18–19)

Projektipäällikkö

Anu Leskinen

Anu Leskinen

Asiantuntija Kuopion kampus
0400 349 359

Kestävän kehityksen tavoitteet

  • 03. Terveyttä ja hyvinvointia
  • 08. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
  • 10. Eriarvoisuuden vähentäminen