Hankeharjoittelussa osa 3: Harjoittelukokemus, joka sulautuu opiskelun yhteyteen
Humakin hankeharjoittelu tarjosi tilaisuuden kehittää työelämätaitoja ja löytää uudenlaista suuntaa uralle – sujuvasti ja opintoja häiritsemättä.

Hankeharjoittelussa –hartikkelisarjan julkaisut:
Hartikkelisarjan kolmannessa osassa pääsemme tutustumaan yhteisöpedagogiopiskelija Jenni Hatzitolioun kokemuksiin. Hän on esimerkki siitä, miten hankeharjoittelu voi tarjota uusia näkökulmia työelämään ja sulautua saumattomasti osaksi opiskelua.
Jenni Hatzitoliou on harjoittelussa kahdessa Humakin hankkeessa: Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu ja Järjestin. Harjoittelujen osa-aikaisuus on mahdollistanut opintojen ja harrastusten jatkamisen normaalisti.
– Työt eivät ole olleet päivittäisiä, joten aikaa on jäänyt myös opiskelulle ja vapaa-ajalle, Jenni kertoo.
Saavutettavuutta ja uusia näkökulmia
Jennin tehtäviin on kuulunut muun muassa viestintää, suoramarkkinointia, tapahtumajärjestämistä sekä saavutettavuusraportin laatiminen. Hän on päässyt hyödyntämään myös omia kokemuksiaan liikuntavammaisena.
– Olen oppinut valtavasti uutta saavutettavuudesta ja siitä, miten sitä voi arvioida esimerkiksi verkkosivujen osalta. Saavutettavuusraportti oli pitkäkestoinen projekti, joka jäi erityisesti mieleen, Jenni kertoo.
Järjestimen harjoittelussa Jenni on päässyt aktiivisesti kontaktoimaan järjestöjä ja tutustumaan laajaan kirjoon järjestötoimijoita. Tämä on erityisen hyödyllistä osaamista tulevaisuuden kannalta.
Harjoittelu, joka avartaa uranäkymiä
Alun perin Jenni ajatteli suuntaavansa järjestötyöhön, mutta hanketyöskentely on avannut uusia ovia.
– En ollut aiemmin ajatellut hanketyötä vaihtoehtona, mutta nyt tiedän, että se kiinnostaa ja sopii minulle hyvin. On ollut hienoa nähdä esimerkiksi Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen koko kaari alusta loppuun, hän kuvailee.
Kannustus muille opiskelijoille
Jenni suosittelee hankeharjoittelua lämpimästi muillekin opiskelijoille.
– Harjoittelu hankkeissa tarjoaa tosi erilaisen näkökulman kuin vaikkapa perinteinen järjestöharjoittelu. Pääsee tutustumaan korkeakoulun sisäiseen toimintaan ja siihen, miten monialaiset yhteistyöt rakentuvat, Jenni vinkkaa.
Harjoittelussa oppii myös konkreettisia työelämätaitoja, kuten tiimityöskentelyä, viestintää ja ajanhallintaa. Lisäksi työtuntien joustavuus tekee siitä helposti yhdistettävän muihin opintoihin.
– Kannattaa ehdottomasti hakea, jos yhtään kiinnostaa. Tämä kokemus voi avata aivan uudenlaisia urapolkuja, Jenni rohkaisee.
Jenni Hatzitoliou (vasemmalla alhaalla), toinen Järjestimen harjoittelija Elina Vartio (vasemmalla ylhäällä) ja Humakin asiantuntija ja harjoitteluohjaaja Maarit Honkonen-Seppälä edustamassa Järjestintä sekä Aktiivinen ja hyvinoiva korkeakoulu -hanketta.
Kiinnostaako sinua hankeharjoittelu? Lue lisää täältä.
Lue lisää Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeesta ja Järjestimestä.
Kirjoittaja: Petra Kankare, Suunnittelija, Korkeakoulupalvelut, Viestintä, Humanistinen ammattikorkeakoulu, ORCID-tunnus 0009-0005-8895-8698
Julkaisupäivämäärä: 11.9.2025
Julkaisusarja: Hartikkelit / Harticles
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu
