Suomalaisen nuorisotyön kriisiosaaminen maailmalle
Humakin Earthquakes-hanke vei nuorisotyön kriisiosaamista maailmalle – Istanbulissa tullaan kouluttamaan suomalaisen mallin pohjalta.
Miten suomalaisen nuorisotyön osaaminen voi auttaa kriisitilanteista, kuten maanjäristyksestä selviämiseen? Humakin Enhancing Youth Resilience to Earthquakes through Digital Interventions -hanke vei nuorisotyön kriisiosaamista maailmalle. Istanbulissa tullaan kouluttamaan suomalaisen mallin pohjalta.
Suomalainen nuorisotyö on nuorilähtöistä
Nuorisotyöllä on Suomessa vahva ja pitkä perinne. Sitä ohjaa nuorisolaki, joka antaa selkeät puitteet toiminnalle ja tunnustaa nuorisotyön merkityksen yhteiskunnassa.
Suomalainen nuorisotyö on innovatiivista ja kokeilevaa, mistä esimerkkinä muun muassa digitaalinen nuorisotyö, etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta.
Keskeisintä nuorisotyössä on kuitenkin nuorilähtöisyys. Se tarkoittaa, että nuorten tarpeet, toiveet ja näkökulmat asetetaan toiminnan keskiöön. Nuoret itse osallistuvat aktiivisesti toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Tavoitteena on vahvistaa nuorten toimijuutta, itsemääräämisoikeutta ja voimavaroja.
– Nuorilähtöisyys oli yksi tärkeimmistä osaamisalueista, joita veimme Earthquakes -hankkeen kansainvälisille kumppaneille. Nuorilähtöisyys saatiin näkyviin myös hankkeen aikana kostettuun maanjärityksiin valmistautumisen menelemäkirjaankin, kertoo hankkeen projektipäällikkö Eeva Sinisalo-Juha.
Earthquakes –hanke järjesti työpajan Humakin Helsingin kampuksella.
Kriiseihin reagoivaa nuorisotyötä
Kriisitilanteet, kuten luonnonkatastrofit tai väkivaltaiset tapahtumat, tulevat usein yllättäen. Tällöin nuorilla on erityinen tarve turvallisiin aikuisiin ja tukeen. Suomessa on kehitetty tehostetun nuorisotyön malli juuri tällaisia tilanteita varten.
Tehostettu, nuorilähtöinen nuorisotyö tarjoaa kriisin keskellä tilan, jossa nuoret voivat käsitellä kokemuksiaan omista lähtökohdistaan ja omalla tavallaan. Kun nuorten ääni kuullaan ja heidän tarpeensa huomioidaan, syntyy kokemus turvallisuudesta ja merkityksellisyydestä epävarmassa tilanteessa. Näin vahvistetaan nuorten kykyä selviytyä ja palautua kriisitilanteen aiheuttamasta shokista ja elämänmuutoksesta.
Jokelan kouluampuminen: suomalaisen kriisiosaamisen esimerkki
Earthquakes-hankkeen kansainvälisessä työpajassa Humakin Helsingin kampuksella perehdyttiin suomalaiseen nuorisotyöhön käytännön esimerkkien kautta. Nuorisotyön kriisivalmiuteen perehdyttiin palaamalla siihen, miten Jokelan kouluampumisten jälkeen nuoria tuettiin selviytymisessä. Myös suomalainen digitaalinen nuorisotyö oli hyvin kiinnostavaa opittavaa kansainvälisille kollegoille.
Jokelan kouluampumiseen reakoitiin nopeasti. Paikalle kutsuttiin kaikki lähialueiden nuorisotyöntekijät. Nuorille tarjottiin turvallinen tila, missä sai myös yöpyä. Heille oli jatkuvasti tarjolla keskustelutukea. Kun nuoret olivat samassa tilassa, pystyttiin myös hallitsemaan keskusteluympäristöjä.
– Kriisitilanteessa nuorten keskustelut voivat kuplautua ja lähteä rönsyilemään eri suuntiin, jolloin virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa voi myös levitä. Tämä ei tue selviytymistä kriisitilanteesta ja voi aiheuttaa paljon hämmennystä, Sinisalo-Juha täsmentää.
Nuorisotyön koulutus Istanbuliin
Suomessa nuoristotyön koulutuksella on pitkät perinteet. Nuorisotyön ammattilaiseksi voi kouluttautua niin ammatillisissa toisen asteen oppilaitoksissa kuin ammattikorkeakoulussakin. Humakissa tarjoamamme Yhteisöpedagogin tutkinto on hieno väylä myös nuorisotyön johto- ja kehittämistehtäviin.
– Istanbulissa sen sijaan ei ollut aiemmin virallista nuorisotyön koulutusta. Tutustuminen suomalaiseen nuorisotyöhön Earthquakes-hankkeessa ja esimerkit suomalaisen nuorisotyön moninaisuudesta innostivat turkkilaisia kollegoja käynnistämään maisteritasoisen nuorisotyön koulutuksen kehittämisen, Sinisalo-Juha kertoo.
Humakin yhteisöpedagogiopiskelijat Niina Kallio ja Mimmu Pietilä suorittivat harjoittelunsa Earthquakes –hankkeessa. Kuva työpajasta Sanliurfasta, Turkista. Kuva: Mimmu Pietilä.

Kirjoittaja: Petra Kankare, FM, Suunnittelija, Korkeakoulupalvelut, Viestintä, Humanistinen ammattikorkeakoulu, ORCID-tunnus 0009-0005-8895-8698