Hyppää sisältöön

Kuopio

Opiskelua Kallaveden kainalossa

Kuopiossa voit opiskella yhteisöpedagogiksi tai tulkiksi. Kampuksemme sijaitsee luonnon ja järven ympäröimänä kulttuurihistoriallisesti arvokkaan maiseman keskellä. Nykyinen kampuksemme sijaitsee Hiltulanlahdessa, samoissa tiloissa Pohjois-Savon opiston kanssa. Kuopion opiskelijat siirtyvät Kuopion keskusta-alueelle syksyllä 2026. Toimipisteen tarkka sijainti ilmoitetaan kevään 2026 aikana.

Kampuksellamme on laadukas ja viihtyisä kirjasto, joka tarjoaa mahdollisuudet myös omatoimiseen opiskeluun. Ravintola Koivukokki on tunnettu maukkaista opiskelijahintaisista aterioista ja tuoreista leivonnaisista.  

Saapuminen

Humakin Kuopion kampus sijaitsee Hiltulanlahdessa, noin 12 km etelään Kuopion keskustasta. Matkuksen kauppakeskus ja Ikea ovat lähimmät maamerkkimme. 

Autolla

Vanhan vitostien varrella on Kansanopistotie, jonka kohdalla on kyltti Pohjois-Savon opisto ja Humak. Kansanopistotie on hiekkatie, jonka päässä on Pohjois-Savon opisto ja Humak. Parkkipaikalle käännytään Kansanopistotieltä oikealle. Parkkipaikka on merkitty. 

Julkisilla

  • Bussilinjat 25/25X 

Esteettömyys

Invataksilla pääsee rakennuksen etuovelle. Pääovi ei ole automaattiovi. Oven vieressä on soittokello. Ensimmäisessä kerroksessa on inva-wc ja hissi. Hissillä pääsee kaikkiin kerroksiin.  

Tule opiskelemaan!

Tulkki (AMK), Tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus
Kaksi henkilöä istuu pöydän ääressä sisätilassa ja keskustelee viittomakieltä käyttäen.
amk

Tulkki (AMK), Tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus

Monimuotototeutus
Kuopio | Tampere

Kulttuurituottaja (AMK), Taide- ja kulttuurituotanto
Punaisissa vaatteissa oleva henkilö tanssii kadulla.
amk

Kulttuurituottaja (AMK), Taide- ja kulttuurituotanto

Monimuotototeutus
Helsinki | Kuopio | Tampere | Turku

Verkkototeutus
Helsinki | Kuopio

Yhteisöpedagogi (AMK), Järjestö- ja nuorisotyö
Kaksi nuorta henkilöä istuu skeittirampin reunalla ja tervehtii kameraa. Vasemmanpuolisella henkilöllä on mustavalkoinen raitapaita ja oikealla olevalla oranssi paita ja valkoiset kuulokkeet kaulalla.
AMK

Yhteisöpedagogi (AMK), Järjestö- ja nuorisotyö

Monimuotototeutus
Helsinki | Jyväskylä | Kuopio | Tampere | Turku

Verkkototeutus
Helsinki

Kampu­svastaava

Hanna-Kaisa Turja

Hanna-Kaisa Turja

Lehtori Kuopion kampus