Dutch Design Week tarjosi turkulaisille luoville yrittäjille uusia näkökulmia kestävään tulevaisuuteen
Neljä turkulaista luovan alan yrittäjää matkustivat Alankomaihin Dutch Design Week -tapahtumaan inspiroitumaan, verkostoitumaan ja oppimaan lisää kiertotaloudesta. Matka osoitti, että ympäri Eurooppaa pohditaan samoja kysymyksiä – miten kulttuuri, luovuus ja kiertotalous voivat konkreettisesti kohdata arjessa ja vauhdittaa toisiaan. Matka oli antoisa, herättelevä sekä toiveikas, ja tarjosi uutta intoa tekemiseen jokaiselle. Millaiselta luovien alojen kiertotaloustulevaisuus tällä hetkellä näyttää yrittäjien silmin?
19.–22. lokakuuta Gdyniasta, Riikasta, Kielistä, Tallinnasta ja Turusta lähti 18 luovan alan ammattilaista osallistumaan yhteen Euroopan suurimmista muotoilutapahtumista – Dutch Design Weekiin Eindhovenissa. Tapahtuma tunnetaan erityisesti kokeellisten materiaalien ja kestävän innovoinnin edistämisestä.
Opintomatka oli osa Creative Circular Cities -hankkeen yritystoimintaa tukevia toimenpiteitä. Jokaisessa hankekaupungissa on toteutettu tai tullaan toteuttamaan hautomotoimintaa. Turussa järjestettiin alkuvuodesta 2025 ideahautomo, jossa monialaiset tiimit pääsivät innovoimaan uusia kiertotalousratkaisuja elämysteollisuuden käyttöön.
Matkan tavoitteena oli rohkaista luovan alan yrittäjiä sisällyttämään kiertotalouden periaatteita omaan työhönsä, vahvistamaan olemassa olevia kestäviä käytäntöjä sekä edistämään kansainvälistä yhteistyötä luovien alojen yhteisössä.
Turusta tapahtumaan lähti hankkeessa työskentelevän Eveliina Inkisen lisäksi neljä luovan alan yrittäjää: korusuunnittelija Katri Juva (Nikkotakko), muotoilija Saana Sipilä (Saana ja Olli), kimonosuunnittelija Hanna Perho (HanJan Kimonos), sekä graafinen suunnittelija ja animaattori, luova freelancer Iida Järvinen (Aikku Creative). Kaikki lähtijät olivat jo ennestään kiinnostuneita kiertotaloudesta ja toteuttivat sitä työssään. Matkalta tarttui kuitenkin roppakaupalla uutta intoa, tietoa ja inspiraatiota kiertotalouden hyödyntämiseen entistä rohkeammin.

Opintomatka Eindhovenin muotoilun ytimeen
Matkan aikana osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Dutch Design Weekin näyttelyihin ja Eindhovenin luoviin alueisiin, sekä tavata paikallisia ja muista hankekaupungeista tulleita muotoilijoita. Tapahtuman laajuus oli mykistävä – tapahtumassa oli yli 120 eri näyttelypaikkaa ympäri Eindhovenia, ja yli 2 500 suunnittelijaa osallistui tapahtuman teosten toteuttamiseen.
”Parasta reissussa oli vapaa aikataulu omaan kiertelyyn ja mitä parhain matkaseura. Oli kiva jakaa ajatuksia avoimesti ja tutustua toisiin turkulaisiin, ja keskustella verkostoitumistilaisuudessa myös muiden maiden suunnittelijoiden kanssa”, Hanna Perho tiivistää matkan antia.

Oikea kuva: Julia Joosten – Gemnails. Akryylikynsijäte saa uuden elämän koruina ja huonekaluina, joissa näkyy jälkiä kauneussalongista. Teos paljastaa arjen estetiikkaa ja kyseenalaistaa kauneuden ja jätteen rajaa – muuttaen kynsimuovin koruiksi ja sisustuselementeiksi, jotka kantavat mukanaan tarinoita kauneuden kulttuurista ja kiertotaloudesta. Kuva: Eveliina Inkinen
Matkan kohokohtiin kuului paneelikeskustelu ja verkostoitumistilaisuus tiistaina 21.10., jonka järjestävät Design Academy Eindhoven (DAE) Lectures yhteistyössä CCC-hankkeen kanssa. Keskustelussa syvennyttiin siihen, miten luovat lähestymistavat voivat vauhdittaa kiertotaloussiirtymiä kaupunkiympäristöissä. Paneelissa keskustelivat Studio Sarmite, Studio Method, Gigi Totaro ja Ivan Stefkovic.

Dutch Design Week tarjosi näkökulmia, verkostoja ja luottamusta omaan suuntaan
Matka tarjosi osallistujilleen ennen kaikkea mahdollisuuden pysähtyä inspiroivan ympäristön äärelle ja pohtia omaa tekemistä uudesta näkökulmasta.
”Reissu oli todella antoisa monelta eri kantilta. Oli mukavaa tutustua paremmin meidän Turku-porukkaan ja muihin muotoilijoihin. Eindhovenin Design Weekin ohjelma yllätti positiivisesti laajuudellaan ja laadukkailla ja monipuolisilla sisällöillä. Kiertotalous ja uudet ekologiset materiaalit olivat laajasti mukana Design Weekin eri näyttelykokonaisuuksissa. Oli mukavaa tavata myös muita kiertotalouden parissa työskenteleviä. Sain paljon inspiraatiota eri näyttelyarkkitehtuureista, tuoteideoista ja esteettisistä ilmeistä”, Saana Sipilä kertoi ajatuksiaan matkasta.
Kaikki turkulaiset kokivat opintomatkan paitsi hyödyllisenä, myös äärimmäisen inspiroivana. Uusia ideoita ja ajatuksia syntyi sekä kiertotalouteen ja materiaaleihin, että verkostoitumiseen liittyen.
”Parasta matkassa oli päästä osaksi kansainvälistä verkostoa ja saada mahdollisuus tutustua Dutch Design Week -tapahtumaan omien aikataulujen ja intressien pohjalta. Vietetty aika tapahtumassa ja näyttelyissä antoi tilaa uusille ideoille ja inspiroi valtavasti”, Katri Juva kertoi.
Iida Järvinen komppasi verkostojen syntymisen merkitystä. Matkan aikana syntyi monia uusia yhteyksiä, mutta yhtä tärkeää oli saada vahvistusta omalle suunnalle ja arvoille.
”Parasta opintomatkassa oli ehdottomasti ihmiset. Sain ihania uusia ystäviä ja luovien alojen yrittäjiä. Miten inspiroivaa oli tavata samanhenkisiä ihmisiä ja suunnitella heidän kanssaan, mitä ideoita voimmekaan tuoda messuilta kotiin! Reissussa hyödyllisintä oli verkostoituminen ja muiden yrittäjätarinoiden kuuleminen. Samanlaisten haasteiden kanssa pyöritään, oltiinpa mistä maasta tahansa – mutta yksin ei tarvitse jäädä. Sain myös paremman kuvan unelma-asiakkaideni tarpeista markkinoinnin suhteen, ja luottamusta edetä juuri siihen suuntaan, mikä itselle tuntuu luontevimmalta ja parhaimmalta”.
Kiertotalous luomassa toivoa ja mahdollisuuksia luovien alojen tulevaisuudelle
Tapahtumassa paljon esillä olleet kiertotalouskonseptit herättivät paljon inspiraatiota, ajatuksia ja keskustelua. Osallistujat kokivat, että kiertotalouden soveltaminen omaan työhön konkretisoitui aivan uudella tavalla. Kaikkia puhuttivat samat kysymykset – mistä löytyvät resurssit ja miten yhteistyötä voisi vahvistaa?
Hanna Perho näkee yleisenä haasteena kiertotaloudessa sen, miten luoda luotettavia verkostoja ja mistä saa hankittua materiaalia uusiokäyttöön. Iida Järvinen puolestaan on huomannut, että yritysten on usein vaikea lähteä mukaan uusiin innovaatioihin tai testailuihin.
”Usein hyvät ideat jäävät edistämättä kannattavuuden tai rahoituksen puutteessa, mutta onneksi on myös hyviä esimerkkejä kansainvälisesti tehdystä yhteistyöstä”, hän totesi.
Korusuunnittelija Katri Juvan ajatukset olivat puolestaan toivontäyteiset.
”Parasta matkassa oli tunne toivosta, joka vahvistui näyttelyissä esillä olevien innovaatioiden ja uudenlaisten luovien toimintamallien myötä. Hyödyllisintä oli löytää ja kuulla kierrätysmateriaalien uusista käyttötarkoituksia, verkostoitua ja vaihtaa ajatuksia luovan alan toimijoiden kanssa. Kiertotalouden teema näkyi tapahtumassa vahvasti. Se antoi vahvan signaalin muuttuvasta maailmasta, jossa se tulee olemaan keskeinen osa sekä taloutta että yhteiskuntaa. Tapahtuma avasi minulle monia uusia kiertotalouden toimintamalleja ja ideoita, joita tulen hyödyntämään yritykseni kehittämisessä”, Katri visioi.
Matka teki näkyväksi sen, että kiertotalous ei ole vain ekologinen tavoite, vaan myös kipinä yhteistyölle ja luovuudelle. Kiertotalouden asettamat raamit haastavat ajattelua ja avaavat tilaa uusille tarinoille, niin Eindhovenissa, kuin myös Turussa.
Opintomatka oli Interreg Baltic Sea Region -ohjelman osarahoittama.