Järjestöjen toiminnan kokonaisvaikutuksia on korostettava leikkausten keskellä 

Nykyhallituksen päättämien leikkausten myötä kansalaisjärjestöjen rahoitus vähenee merkittävästi. Kenties järjestöt ovat näyttäytyneet helppona säästökohteena, joissain tapauksissa näitä leikkauksia on epäilemättä myös poliittisesti haluttu.  

Julkisuudessa viime kuukausina esillä ovat olleet kansainvälisyyttä edistävien järjestöjen ja rauhanjärjestöjen tuen lakkauttaminen, mutta myös esimerkiksi sosiaali- ja terveysjärjestöiltä ollaan nopealla aikataululla leikkaamassa 80 miljoonaa euroa. Monissa tapauksissa järjestöt ovat osanneet odottaa juustohöylää, mutta saaneetkin huomata tukensa kaatoavan kokonaan. 

Järjestöt ovat valikoituneet säästökohteiksi useiden ministeriöiden leikkauslistoilla. Yksi tilanteen synnyttämistä haasteista on, että järjestökentän nopeista muutoksista ei ole muodostettu kokonaiskuvaa. Kun rahoitusta vähennetään yhtä aikaa lukuisilta toimialoilta, ymmärrys vaikutuksista järjestökenttään kokonaisuudessaan jää puuttumaan.

Kansalaisyhteiskuntaa on aiemmin tällä vuosituhannella pyritty nimenomaan hahmottamaan kokonaisuutena yhteiskuntapoliittisine instituutioineen (kansalaisyhteiskuntastrategiat, politiikkaohjelmat, neuvottelukunnan luominen). Nyt jokainen hallinnonala tuntuu keskittyvän vain oman tonttinsa leikkauksiin. 

Järjestöt mahdollistajina  

Kansalaisjärjestöjen merkitys ei kuitenkaan ole vähenemässä. Järjestöille on suomalaisessa yhteiskunnassa rakentunut keskeinen rooli, eikä ole näköpiirissä tahoa, joka ottaisi vastaavan roolin, jos järjestöjen toimintakyky katoaa. Tähän rooliin kuuluu – järjestöittäin vaihtelevin painotuksin – ainakin osallisuus-, asiantuntijuus- ja palvelurooli.     

Järjestötoiminta mahdollistaa osallisuutta ja yhteisöllisyyden kokemuksia. Ne puolestaan luovat aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamista, oppimista ja osaaminen syvenemistä. Järjestöt kokoavat samankaltaisesti ajattelevia ihmisiä yhteen, kun palkattu henkilöstö tukee ja luo toimintaedellytyksiä vapaaehtoisille. Järjestöillä on myös erityinen rooli toimintakenttänsä asiantuntijoina. Niiden erityisluonteeseen kuuluu myös kyky välittää sellaista kokemusasiantuntijuutta, jonka näkeminen voi olla julkiselle vallalle vaikeaa.

Lisäksi järjestöt myös täyttävät monia palvelutehtäviä, jotka jäävät julkisen vallan tehtävien katveeseen. Hyvin moni palvelu ja tukimuoto loppuisi ilman järjestöjä. Esimerkiksi helposti saavutettavissa olevista keskusteluapua mahdollistavista palveluista muun muassa MLL:n lasten ja nuorten puhelin tai MIELI kriisipuhelin ovat osa järjestötoimintaa.

Ilman järjestöjen vapaaehtoisia monia esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintoja ja kulttuuritapahtumia jäisi kokonaan toteuttamatta. On helppo tottua tällaisten toimintojen olemassaoloon, mutta ne ovat riippuvaisia järjestöjen toimintakyvystä. 

Lamaantuuko kansalaisyhteiskunta? 

Toki järjestöt voivat myös institutionalisoitua liikaa. Jos nykyisille leikkauksille on kuultu jonkinlaisia aatteellisia perusteluja, ne ovat usein liittyneet nimenomaan ajatukseen siitä, että järjestöjen tulisi perustua enemmän vapaaehtoistyöhön ja vähemmän julkiseen rahoitukseen. Tämä on sinänsä asiallinen tavoite, ja huoli järjestöjen liiallisesta ammattimaistumisesta on todellinen.  

On kuitenkin hyvin naiivia kuvitella, että rahoituksen äkillinen vähentäminen johtaisi vapaaehtoistyön lisääntymiseen: todennäköisemmin se lamaannuttaa vapaaehtoistyötä tukevat rakenteet.  

Järjestöjen ja vapaaehtoistoiminnan elävää suhdetta tulisikin pohtia kysymällä, millaiset rakenteet mahdollistavat vapaaehtoisuutta. Ammattilaisia tarvitaan, mutta mikäli järjestöissä työskentelee ja toimii entistä harvempi, järjestöillä ei välttämättä ole mahdollisuutta mahdollistaa ja tukea vapaaehtoistoimijuutta. Myöskään julkisen vallan pyrkimys saada järjestöt entistä enemmän palveluntuottajarooliin, erityisesti sote-sektorilla, tuskin auttaa ammattimaistumisen ongelmaan. 

Toisaalta on myös järjestöistä itsestään kiinni, miten ne suhtautuvat leikkauksiin. Osa kohtaa ne passiivisella hiljaisuudella, yhdet alkavat miettiä miten voisivat olla vielä enemmän rahoittajalle mieliksi, toiset löytävät uutta virtaa rahoitusten vastustamisesta ja periksiantamattomasta halusta jatkaa toimintaa. Leikkausten vaikutukset riippuvat siis myös paljolti siitä, minkälaisessa hengessä ne otetaan vastaan. Toistaiseksi monet – joskaan eivät toki kaikki – ovat vaikuttaneet lähinnä tyrmistyksen lamaannuttamilta. 

Järjestöjen monet roolit 

Nykytilanteessa erityisen tärkeää tuoda esiin järjestöjen erityistä roolia. Kyse on nimenomaan niiden kyvystä yhdistää monia rooleja ja tällaisen hybridisyyden monista myönteisistä vaikutuksista. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että järjestöjen työn näkeminen jollain tavalla ylimääräisenä on syvästi harhaanjohtavaa, kun niiden toiminta on niin syvällä yhteiskunnan rakenteissa, että toimintojen olemassaoloon on totuttu. Järjestöjen toiminta vaikuttaa yhteiskuntaan monilla epäsuorilla tavoilla. 

Matalan kynnyksen yhteistyö ja vertaisuuden kokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä, kun pyritään rakentamaan ja säilyttämään yhteiskunnallista luottamusta ja torjumaan marginalisaatiota. Lisäksi järjestöjen asiantuntemuksen muoto merkitsee usein kuulematta jääneiden äänien välittämistä, mikä itsessään vahvistaa deliberatiivista demokratiaa: päätöksenteko on lähtökohtaisesti laadukkaampaa, jos osallisten äänet kuuluvat paremmin.

Sen lisäksi että järjestöissä toimivien ammattilaisten tietotaitoa on syytä vaalia, järjestöissä tapahtuu myös valtavasti epäformaalia oppimista. 

Tällaiset järjestötoiminnan laajakantoisemmat vaikutukset eivät kuitenkaan ole ollut lainkaan esillä, kun järjestörahoituksen eri muotoja on ammuttu alas ikään kuin ylimääräisenä toimintona. Järjestöjen rahoitusleikkausten kokonaisvaikutusten arvioinnissa pitäisikin huomioida heijastumat kaikkeen vaikuttamistyöhön, osallisuuden kokemuksiin, demokratiaan ja oppimiseen. Näiden laajempien vaikutusten korostaminen mahdollistaa myös järjestöjen toiminnan kriittisen tarkastelun. Esimerkiksi palvelujen tuottamisen liiallinen painottaminen voi heikentää järjestöjen keskeistä roolia kansalaisten osallistajina. 

Järjestöjen monimuotoisia rooleja avaavan näkökulman merkitys korostuu, kun yhteiskuntapolitiikassa väistellään kokonaiskuvan luomista. Päätöksenteossa korostuvat järjestöjen toiminnot siinä missä kauaskantoisemmat vaikutukset jäävät taka-alalle. Kansalaisyhteiskunnan, osallisuuden ja demokratian tutkijoiden onkin juuri nyt erityisen tärkeää nostaa esiin näitä järjestötoiminnan laajempia vaikutuksia. Päätöksenteossa pitäisi vähintään ymmärtää, miten kovia ja kauaskantoisia seurauksia tehdyillä leikkauksilla voi olla.