Kriisit muutoksen katalyytteinä: Resilientti yhteiskunta -tutkimusohjelman lähtökohdat

Humakissa on käynnistynyt vuonna 2026 kolme tutkimusohjelmaa, jotka ovat Elinvoimaa elämyksistä, Uudistuvat yhteisöt ja Resilientti yhteiskunta. Tässä artikkelissa tarkastellaan sitä, miten Resilientti Yhteiskunta -tutkimusohjelma vastaa systeemi- ja monikriisien tuomiin haasteisiin aikana, jolloin yhteiskunnat elävät liminaalisessa välitilassa – kynnyskohdassa, jossa vanhat toimintamallit eivät enää toimi, mutta uudet eivät ole vielä täysin muotoutuneet.

Resilientti yhteiskunta -tutkimusohjelma kehittää yhteiskunnan kriisinkestävyyttä, yhteisöresilienssiä sekä palautumiskykyä monialaisesta ja osallistavasta näkökulmasta. Ohjelmassa rakennetaan yksilöiden ja yhteisöjen voimavaroja ja osaamista, jotka luovat pohjan yhteiskunnalliselle resilienssille. Ohjelmassa haetaan ratkaisuja, joilla voidaan vahvistaa erityisesti yhteisöjen keskinäistä luottamusta ja tulevaisuususkoa. Lähtökohtana on, että kriisit eivät ole ainoastaan uhkia, vaan potentiaalisesti vahvistavia kokemuksia. Sosiologi Nassim Taleb käyttää antifragiliteetin käsitettä kuvaamaan järjestelmiä, jotka eivät pelkästään kestä shokkeja, vaan tarvitsevat niitä kehittyäkseen. Resilientti palautuu ennalleen; antifragiili paranee. Tämä näkökulma ohjaa tutkimusohjelmaa tunnistamaan ja vahvistamaan niitä yhteisöllisiä rakenteita, jotka kykenevät hyödyntämään kriisejä uudistumisen katalyytteinä.

Resilienssi prosessina

Ohjelmassa resilienssi ymmärretään jatkuvana prosessina eikä staattisena lopputilana tai ominaisuutena. Kriisinkestävyys rakentuu arjen käytännöissä, yhteisöllisissä toiminnoissa ja kulttuurisessa osallisuudessa – se syntyy tekemisestä, ei pelkästä olemisesta. Yksilöiden henkilökohtaiset taidot, voimavarat ja kyky kohdata muutoksia luovat perustan yhteiskunnalliselle resilienssille. Tämä prosessinäkökulma korostaa sitä, että resilienssi vaatii aktiivista ylläpitoa, jatkuvaa kehittämistäja uudelleenneuvottelua muuttuvissa olosuhteissa. 

Tutkimusohjelmatyö kytkeytyy syvempään haasteeseen: kuinka luoda olosuhteita yhteiskunnalliselle oppimiselle, joka ei pelkästään vastaa kriiseihin valmiilla ratkaisuilla, vaan kykenee siirtymään reaktiivisesta varautumisesta kohti systeemistä viisautta. Tässä kulttuurin, taiteen ja luovuuden rooli on keskeistä. Taiteen ja kulttuurin rakenteet se eivät ole lisäresurssi, vaan perusta, joka ylläpitää toivoa, ja samalla niistä ammennettuina työkaluina luovat ennakoinnin menetelmät, jotka valavat uskoa yhteisöjen kykyyn unelmoida ja ajatella toisin. 

Tulevaisuus ei ole jotain mitä ennustetaan vaan jotain mitä tehdään – ja tulevaisuuksia on aina monta, ei vain yksi. Tulevaisuustyö on aktiivista useiden mahdollisten tulevaisuuksien kuvittelemista yhdessä, navigointiapuvälineiden luomista epävarmuuteen sen sijaan että pyrittäisiin ennakoimaan yhtä todennäköistä tulevaisuutta. Ohjelman lähestymistapa korostaa prosilienssiä – ennakoivaa, rohkeaa, luovaa ja aktiivista toimintaa, jossa vahvistetaan yksilöiden ja yhteisöjen kykyä kohdata muutoksia jo ennen kriisien syntymistä.

Toiminnalliset käytännöt rakentavat emotionaalista resilienssiä ja konkreettisia taitoja, jotka mahdollistavat esimerkiksi ilmastotunteiden käsittelyn myös tilanteissa, joissa muutokselle ei enää voi mitään. Tämä lähestymistapa heijastaa laajempaa muutosta esimerkiksi kestävyystutkimuksessa: kun planetaariset rajat on jo ylitetty ja ilmastonmuutos on taustalla useimmissa nykykriiseissä, painopiste on siirtynyt ympäristökriisien torjunnasta ja ehkäisystä niihin sopeutumiseen.

Teknologian yhteydessä puhutaan kaksoiskäytöstä, kun samalla innovaatiolla on sekä siviili- että sotilassovellus. Kulttuurisessa resilienssityössä hyödyt ovat moninkertaisesti laajempia: yhden intervention kautta vahvistuu samanaikaisesti moni asia. Kyse ei ole kahdesta, vaan lukemattomista kerrannaisvaikutuksista, jotka tuottavat sekä redundanssia että monihyötyjä. Redundanssi syntyy, kun yhteisö luo useita rinnakkaisia tapoja kohdata kriisejä – virallisten kanavien rinnalle muodostuu epävirallisia verkostoja, perinteisten viestintävälineiden rinnalle kulttuurisia ilmaisumuotoja. Monihyödyt syntyvät, kun yksi interventio – vaikkapa yhteisöllinen ennallistamisprojekti – samanaikaisesti vahvistaa ekologiaa, sosiaalisia siteitä, paikallista taloutta ja henkistä hyvinvointia. Yhdessä nämä luovat moninkertaisesti vahvemman turvaverkon kuin mikään yksittäinen, kapeasti määritelty toimenpide. 

Kulttuuriset käytännöt resilienssin rakentajina

Tutkimusohjelma tunnistaa kulttuurin ja taiteen keskeisenä osana yhteiskunnan resilienssiä ja henkistä huoltovarmuutta – ei vain lisäarvona, vaan ensisijaisena infrastruktuurina, joka luo pohjaa demokratialle, yhteisöllisyydelle ja henkiselle varautumiselle. Sekä kulttuuri-instituutiot että muut yhteisöt toimivat demokratian tiloina, jotka aktivoituvat erityisesti kriisien aikana ja vahvistavat yhteiskunnallista sidoskudosta arjessa.

Metodologisesti kriisejä ei kehystetä voitettavina vihollisina, vaan kompleksisina systeemisinä muutosprosesseina, joissa osallistavat taidepohjaiset käytännöt toimivat työkaluina uusien merkitysten generointiin. Ajatuksena on luovia vastatuuleen pitäen suunta, hyödyntäen oivaltavasti yhdessä luotuja navigointivälinettä sekä yllättäen ilmestyviä otollisia virtauksia serendipisesti, vaikka ne eivät olisikaan aina linjassa alkuperäisen suunnitelman kanssa.

Kirjoittaja:

Nina Luostarinen

Lähteet:

Alvarez Pereira, C., Mvunelo, N., & Sharar, R. (2025, syyskuu). Dancing with paradigms: Could systemic wisdom emerge? (Discussion paper #01). The Fifth Element / The Club of Rome.

Bhabha, H. K. (1994). The location of culture. Routledge.

Botkin, J. W., Elmandjra, M., & Malitza, M. (1979). No limits to learning: Bridging the human gap. Pergamon Press. (Club of Rome Report)

Club of Rome. (2021, joulukuu). Learning new ways of becoming human [Keskustelupaperi].

Dufva, M., Kiiski-Kataja, E., & Lähdemäki-Pekkinen, J. (2026). Megatrendit 2026: Kohti uutta yhteiskuntasopimusta. Sitran selvityksiä 251. Sitra.

Hoopes, L. (2017). Prosilience: Building your resilience for a turbulent world. Dara Press.

Huoltovarmuuskeskus. (2024). Kulttuurialan huoltovarmuusraportti.

Hyvönen, A.-E., & Juntunen, T. (2020). From ”spiritual defence” to robust resilience in the Finnish comprehensive security model. Teoksessa S. Larsson & M. Rhinard (Toim.), Nordic societal security: Convergence and divergence (s. 154–178). Routledge.

Hyvönen, A.-E., Juntunen, T., Mikkola, H., Käpylä, J., Gustafsberg, H., Nyman, M., Rättilä, T., Virta, S., & Liljeroos, J. (2019). Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: Tasot, prosessit ja arviointi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2019.

Ilmola-Sheppard, L. (2023). Miksi resilienssiä tarvitaan juuri nyt? Johdanto teemanumeron aiheisiin. Futura, 2/2023, 4–6.

Jalonen, H., & Uusikylä, P. (2023). Resilienssi ja epävarmuuden aikakausi. Futura, 2/2023.

Kulta ry. (2020, 24. huhtikuuta). 5 tapaa, joilla taide ja kulttuuri vahvistaa resilienssiä.

Kumpulainen, K., Luonila, M., Kattilakoski, M. (2023). Kulttuuri yhteisöresilienssin ja kestävän kansalaisyhteiskunnan rakentajana. Maaseudun sivistysliitto.

Lawrence, M., Homer-Dixon, T., Janzwood, S., Rockström, J., Renn, O., & Donges, J. F. (2024). Global polycrisis: The causal mechanisms of crisis entanglement. Global Sustainability, 7, e6.

Manzini, E. (2025). Sailing against the wind: Twenty years of social innovation. Teoksessa I. Mitrović & D. Vanette (Toim.), Reclaiming hope: Navigate (un)certainty, imagine better futures (s. 43–53). Centre for Creativity, Museum of Architecture and Design.

Mitrović, I., & Vanette, D. (Toim.). (2025). Reclaiming hope: Navigate (un)certainty, imagine better futures. Centre for Creativity, Museum of Architecture and Design. ISBN 978-961-7247-05-3.

Mäenpää, P., Grönlund, H., & Kemppainen, T. (2023). Yhdessä koronan aikaan: Helsingin yhteisöllinen resilienssi koronapandemiassa. Helsingin kaupungin tutkimuksia 5/2023.

Norris, F. H., Stevens, S. P., Pfefferbaum, B., Wyche, K. F., & Pfefferbaum, R. L. (2008). Community resilience as a metaphor, theory, set of capacities, and strategy for disaster readiness. American Journal of Community Psychology, 41(1–2), 127–150.

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2024). Kulttuuripoliittinen selonteko. Valtioneuvosto

Patel, S. S., Rogers, M. B., Amlôt, R., & Rubin, G. J. (2017). What do we mean by ’community resilience’? A systematic literature review of how it is defined in the literature. PLOS Currents Disasters, 9.

Pursiainen, C. (2023). Resilienssin ulottuvuudet. Kosmopolis: Rauhan-, konfliktin- ja maailmanpolitiikan tutkimuksen aikakauslehti, 53(4), 30–54.

Reyers, B., Moore, M.-L., Haider, L. J., & Schlüter, M. (2022). The contributions of resilience to reshaping sustainable development. Nature Sustainability, 5, 657–664.

Rockström, J., Steffen, W., Noone, K., Persson, Å., Chapin, F. S., Lambin, E. F., Lenton, T. M., Scheffer, M., Folke, C., Schellnhuber, H. J., Nykvist, B., de Wit, C. A., Hughes, T., van der Leeuw, S., Rodhe, H., Sörlin, S., Snyder, P. K., Costanza, R., Svedin, U., … Foley, J. A. (2009). A safe operating space for humanity. Nature, 461, 472–475.

Räisänen, H. (2024). Reimagining crisis management: Preparedness imagination in an era of chronic socio-ecological crises [Väitöskirja, Helsingin yliopisto]. Helda.

Skerratt, S. (2013). Enhancing the analysis of rural community resilience: Evidence from community land ownership. Journal of Rural Studies, 31, 36–46.

Steffen, W., Richardson, K., Rockström, J., Cornell, S. E., Fetzer, I., Bennett, E. M., Biggs, R., Carpenter, S. R., de Vries, W., de Wit, C. A., Folke, C., Gerten, D., Heinke, J., Mace, G. M., Persson, L. M., Ramanathan, V., Reyers, B., & Sörlin, S. (2015). Planetary boundaries: Guiding human development on a changing planet. Science, 347(6223), 1259855. https://doi.org/10.1126/science.1259855

Taleb, Nassim Nicholas (2013): Antihauras: Asioita jotka hyötyvät epäjärjestyksestä. Suom. Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita. ISBN 978-952-5697-63-6.

Thomassen, B. (2014). Liminality and the modern: Living through the in-between. Ashgate.

Turner, V. (1974). Liminal to liminoid, in play, flow, and ritual. Rice University Studies, 60(3), 53–92.

Turner, V. (1982). From ritual to theatre: The human seriousness of play. PAJ Publications.

Valkeeniemi, H. (2024, 3. heinäkuuta). Voiko ammuksia ja lukutaitoa verrata – eli miten kulttuuri on osa resilienssiä ja huoltovarmuutta. Turun Yliopistosäätiö.

Valtioneuvoston kanslia. (2025). Paikallinen kansalaistoiminta yhteiskunnan resilienssin lisääjänä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2025:2.

Vaneeckhaute, L. E., Vanwing, T., Jacquet, W., Abelshausen, B., & Meurs, P. (2017). Community resilience: Bringing together empirical research and theory. Community Development, 48(5), 733–752.

van Gennep, A. (1960). The rites of passage (M. B. Vizedom & G. L. Caffee, Käänt.). University of Chicago Press. (Alkuperäisteos julkaistu 1909)

Varvarousis, A. (2019). Crisis, liminality and the decolonization of the social imaginary. Journal of Political Ecology, 26(1), 784–799.