Kun yhteisö kannattelee – etsivä nuorisotyö ja Osallisix vahvistamassa nuorten toimijuutta

Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -ryhmähankkeen Osallisix-toiminnassa teemme monialaista yhteistyötä. Yksi tärkeä kumppanitaho ovat kuntien ja kaupunkien etsivän nuorisotyön ammattilaiset. Nuorten aikuisten toimijuuden tukeminen ja vahvuuksien sanoittaminen korostuvat niin etsivässä nuorisotyössä kuin Osallisix-toiminnassa. Blogissa tutustumme Suonenjoen kaupungin nuorille tarjoamiin mahdollisuuksiin sekä suonenjokelaiseen etsivään nuorisotyötyöntekijään Piia Tajakkaan.
Etsivä nuorisotyöntekijä Piia Tajakka – nuorten aikuisten kanssakulkija
Pohjois-Savon sydämessä sijaitseva Suonenjoki tunnetaan Kari Tapion syntymäkuntana, mansikkapääkaupunkina sekä vireänä urheilukaupunkina. Vuonna 1865 perustetussa Suonenjoella asuu noin 6.700 asukasta, joista 15-29-vuotiaita on reilut 720. Vuoden 2025 marraskuussa 16-25-vuotiaista oli 35 työttömänä. Kaupungin suurimmat työllistäjät ovat kaupunki, elintarvike-, metalli- ja metsäala. Kuopioon on matkaa 54 kilomeriä ja Jyväskylään 90 kilometriä.
Mitä Suonenjoki tarjoaa nuorille aikuisille, jotka etsivät suuntaa elämälleen?
Piia Tajakka tietää vastauksen. Hän työskentelee Suonenjoen etsivänä nuorisotyöntekijänä, ja hänen tehtävänsä on tavoittaa nuori, joka kaipaa tukea – ja auttaa häntä löytämään polku kohti koulutusta, työtä ja elämänhallintaa. Työ perustuu vapaaehtoisuuteen ja luottamukseen: nuori päättää itse, haluaako tarttua tarjottuun apuun.
“Jokaisella nuorella on omia vahvuuksiaan. Ne on saatava näkyviin ja niille on annettava mahdollisuuksia. Nuoren pitää itse uskoa, että minä pystyn,” Piia painottaa.
Nuorten aikuisten arjen haasteita ja unelmia
Suonenjoen nuorten elämä on monella tapaa samanlaista kuin muuallakin. Suonenjokilaisten nuorten parissa ajankohtaisia aiheita loppuvuodesta 2025 ovat olleet rajalliset opiskelumahdollisuudet, viihtyvyys yläkoulussa sekä taloudellinen pärjääminen.
Suonenjoella on lukio ja kaksi peruskoulua. Jatko-opinnot tarkoittavat usein muuttoa Kuopioon, Pieksämäelle tai vielä kauemmas. Kun 16-vuotias pakkaa tavaransa ja lähtee toiselle paikkakunnalle, hän tarvitsee tukea – taloudellista, sosiaalista ja henkistä.
Piia ja erityisnuorisotyöntekijä Jere Hakkarainen kohtaavat näitä nuoria Ohjaamo Suonenjoella. Vuoden aikana he ovat tukena noin 30 nuorelle. Työtä tehdään moniammatillisesti kuntien toimijoiden, seurakunnan ja järjestöjen kanssa.
Suonenjoen etsivän ja erityisnuorisotyön ammattilaiset Piia ja Jere haluavat tukea nuorten yhteisöllisyyden kokemuksia ja vahvistaa mielenterveystaitoja. He toteuttavat avointa nuorisotilatyötä yli 16–vuotiaille ja ovat mukana nuorisotilailloissa myös kohtaamassa nuorempia nuoria. Kaikukortilla nuoret aikuiset pääsevät mukaan kulttuuripalveluihin. Paikkakunnalla on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia ja monipuoliset puitteet. Etsivä nuorisotyö hyödyntää kaunista luontoympäristöä järjestämällä lähiympäristöön pieniä retkiä tai yksilötapaamisia luonnossa liikkumisen äärellä.
“Nuorilla on ollut myös mahdollisuuksia kansainvälisyyskokemuksiin ja mielellämme neuvomme myös niissä asioissa eteenpäin”, Piia kertoo.
Mahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä
Suonenjoella on tarjolla monipuolista toimintaa ja palveluita nuorille aikuisille. Tällaisia ovat esimerkiksi avoin nuorisotilatoiminta, K16-olkkkari, retket, etsivä ja koulunuorisotyö sekä eri palveluita kokoava Ohjaamo Suonenjoki. Osa palveluista on lakisääteisiä, osaa toimintaa nuoret suunnittelevat itse ja ovat mukana toteuttamassa sitä. Suonenjoen nuorisovaltuusto eli äNVee on aktivoitunut, tekee aloitteita ja tuo esiin nuorten ajatuksia.
Piiaa on pohdituttanut kysymys, miten tavoittaa aiempaa paremmin nuoria aikuisia ja siten saada nuoret aikuiset mukaan suunnittelemaan toimintaa sekä osallistumaan.
“Uusille ideoille nuorten aikuisten tavoittamiseksi ja vahvemmalle yhteisöllisyydelle olisi tilaa,” Piia pohtii.
Etsivää nuorisotyötä voi kuvata sillaksi nuorten ja yhteisön välillä. Se tukee nuoria löytämään paikkansa, vahvistaa osallisuutta ja luo osaltaan uskoa tulevaisuuteen. Kun nuori löytää paikkansa, uskoo itseensä ja näkee mahdollisuuksia, koko yhteisö vahvistuu.
Yhdessä osallisiksi- Mieliteko 2.0-hankkeen Osallisix-tiimi on ollut tässä tukena toteuttamalla kyselyn suonenjokisille nuorille ja järjestämällä heille popup-tapahtuman paikallisessa ravintolassa marraskuussa 2025.
Kirjoittaja:
Lähteet:
ForeSavo.fi/ Suonenjokea koskevat tilastot:
Nuorisolaki 1285/2016. (Nuorisolaki | 1285/2016 | Lainsäädäntö | Finlex)
Tietoa Suonenjoesta – Suonenjoki
Haastattelu on tehty 14.11.25 Suonenjoella. Haastattelua oli tekemässä myös Milla Bouquerel, yhteisöpedagogi (AMK), tuntityöntekijä Yhdessä osallisiksi -ryhmähanke, Savonia.