Luovien alojen näkökulmaa yrittäjyyskasvatukseen
CreaCoop-hanke kävi esittelemässä luovien alojen osuuskuntavalmennuksen tähän mennessä saavutettuja tuloksia syyskuussa Tampereella Yrittäjyyskasvatuspäivillä. Tuloksissa tuotiin esille erityisesti luovan alan yrittäjyyskasvatuksen erityispiirteitä, ja sitä millaisia yrittäjyystaitoja luovan alan osuustoiminnassa tarvitaan.
Luovan alan näkökulmaa Yrittäjyyskasvatuspäiville
Yrittäjyyskasvatuspäivät on Yrittäjyyskasvatusseura ry:n vuosittain järjestämä tapahtuma, jonka tavoitteena on edistää keskustelua yrittäjyyskasvatuksesta sekä lähentää tutkimuksen ja käytännön yhteyttä. Tapahtuma on suunnattu yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostuneille tutkijoille, opettajille sekä käytännön toimijoille.
Luovien alojen osuuskuntien kehittämiseen keskittyvässä CreaCoop-hankkeessa haluttiin lähteä tapahtumaan esittelemään hankkeen luovien alojen osuuskuntavalmennusta. Yrittäjyyskasvatuspäivillä luovan alan yrittäjyys on ollut esillä verrattaen vähän, joten tapahtuma oli oiva tilaisuus tuoda esille luovan alan yrittäjyyden erityispiirteitä sekä osuustoimintaa luoville aloille sopivana yritysmuotona. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna ”Muutoksen tekijät yrittäjyyskasvatuksessa”, johon osuuskuntien muista erottuva, idearikas ja yhteisöllisyyttä korostava yrittäjyysideologia sopi mainiosti.
Petri Katajarinne esittelee CreaCoop-hankkeen osuuskuntavalmennusta Yrittäjyyskasvatuspäivillä.
Varsinaissuomalaisten luovien alojen osuuskuntien valmennus
CreaCoopin varsinaissuomalaisille luovien alojen osuuskunnille suunnattu valmennus on ollut käynnissä vuoden 2025 alusta saakka. Mukana on yksitoista osuuskuntaa, jotka ovat valinneet kehityskohteet, laatineet kehittämissuunnitelmat ja aloittaneet yhteisöllisen kehittämisen. Valmennukseen kuuluu osuuskuntien yhteisiä tapaamisia sekä osuuskuntakohtaisia sparraussessioita. Kustakin osuuskunnasta on mukana sekä hallitus että osuuskunnan jäseniä.
Kehityskohteiksi on valittu muun muassa osuuskunnan yhteisöllisyys, talous- ja hallintoasiat, uusien asiakkaiden hankkiminen sekä vasta perustettujen osuuskuntien kohdalla toiminnan käynnistäminen. Valmennusohjelman tavoitteena on, että hankkeen loppuun mennessä osuuskunnat ovat saaneet tehtyä pitkäjänteistä työtä valitsemansa kehityskohteen kanssa, ja heillä on välineitä vastaavanlaisen kehittämistyön jatkamiseen uusien kohteiden parissa. Tavoitteena on myös luoda Varsinais-Suomeen luovien alojen osuuskuntien verkosto ja edistää osuuskuntien yhteistoimintaa.
Osuuskuntavalmennuksessa kehitettävät yrittäjyystaidot
Valmennusohjelma kehittää osuuskunnissa toimivien ammattilaisten yrittäjyystaitoja niin henkilökohtaisen osaamisen kuin yhdessä toimimisen osalta. Harjoiteltavia yrittäjyystaitoja ovat liiketoimintaosaaminen ja palvelumuotoilu, johtamis- ja hallintotaidot, itsensä johtaminen, aktiivinen toimijuus ja verkostoituminen sekä viestintä ja markkinointi. Yrittäjyystaitoja harjoitellaan käytännön tekemisen avulla.
Yhteisen kehittämisen avulla osallistujat vahvistavat kykyään toimia ryhmässä ja jakaa vastuuta. Osuuskunnan jäsenten osallistaminen kehittämistyöhön vahvistaa heidän varmuuttaan omiin kykyihinsä ja rohkaisee ottamaan aktiivisempaa roolia osuuskunnassa.
Johtamis- ja hallintotaitoja kehitetään tekemällä strategista suunnittelua ja asettamalla pitkän aikavälin tavoitteita. Liiketoimintaosaamista harjoitellaan esimerkiksi tuotteistamisen, hinnoittelun ja uusien palveluiden testaamisen kautta. Valmennuksessa opitut yrittäjyystaidot tukevat osuuskuntien kehittämisen lisäksi myös jäsenten omaa ammatillista kasvua ja työllistymistä.
Luovan alan yrittäjyyskasvatus suhteessa muihin toimialoihin
CreaCoop-hankkeen esitys keräsi Yrittäjyyskasvatuspäivillä runsaan yleisön, ja sitä pidettiin virkistävänä ja erottuvana. Esityksen jälkeisessä keskustelussa pohdittiin sitä, voisivatko luovan alan ammattilaiset ottaa muilta toimialoilta mallia yrittäjyyteen suhtautumisessa.
Luovan alan yrittäjyyskasvatus poikkeaakin muista toimialoista muun muassa siinä, että luovan alan ammattilaisten kanssa toimiessa täytyy ottaa huomioon heidän lähtötasonsa yrittäjyyteen liittyvissä asioissa, kuten taloudenpidossa, myynnissä ja markkinoinnissa sekä oman osaamisen tuotteistamisessa. On myös tärkeää ottaa huomioon taiteellisen vapauden ja muiden kuin voiton maksimointiin tähtäävien arvojen toteutuminen. Moni luovan alan osaaja suhtautuu yrittämiseen välttelevästi, mutta yrittäjyyskasvatuksen avulla oman luovan osaamisen muuntamisesta kannattavaksi liiketoiminnaksi voidaan tehdä positiivinen ja houkutteleva mahdollisuus.
Kirjoittaja: Kaisa Suokas, Kulttuurituottaja AMK, asiantuntija, CreaCoop, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Julkaisupäivämäärä: 23.10.2025
Julkaisusarja: Hartikkelit / Harticles
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu