Hyppää sisältöön

Osaamisen tunnustaminen – avain jatkuvaan oppimiseen

Työpaikoilla syntyy jatkuvasti uutta osaamista, mutta se jää usein tunnustamatta. Korkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä koulutuspalveluiden tiiviimpi yhteistyö työelämän kanssa voisi tehdä jatkuvasta oppimisesta näkyvämpää.

Nykytilanteen haasteet

Työpaikoilla opitaan kaiken aikaa – uusia taitoja, menetelmiä ja innovaatioita syntyy arjen työn ohessa. Silti tämä oppiminen jää usein virallisen oppimisen tunnustamisen ulkopuolelle. Työntekijät opiskelevat pitkälti omalla ajallaan ja kustannuksellaan, koska työnantajien on usein vaikea nähdä opintosuoritusten suoraa hyötyä työyhteisölle. Korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjonta on suunniteltu opiskelijalähtöisesti, mutta pikemminkin tutkintoja tai osaamisen syventämistä tavoitteleville yksilöille kuin yhdistäen niitä organisaatioiden kehittämistarpeisiin.

Erilaisissa hankkeissa korkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) toimii tiiviissä yhteistyössä organisaatioiden kanssa työelämän ja osaamisen kehittämiseksi. Tutkinnoista erillisillä opinto- ja osaamiskokonaisuuksilla ja uusilla toimintamalleilla pyritään vastaamaan vaatimuksiin tuoda koulutus saavutettavammaksi kaikille ja mahdollistaa jatkuva oppiminen. Pienet osaamiskokonaisuudet ja organisaatioille räätälöidyt koulutukset tuotetaan työelämää palveleviksi, mutta yhteistyö päättyy usein koulutuksen jälkeen, eikä luo pohjaa jatkuvammalle oppimiselle. Jos opittua taas ei voi soveltaa nopeasti työtehtäviin ja jakaa työyhteisössä tai se on työntekijän omista osaamistavoitteista irrallista, oppimisen laajemmat hyödyt ja syvempi ymmärrys eivät toteudu.

Oppimisen merkitys kaikille osapuolille

Työpaikalla tapahtuva oppiminen ei ole työntekijöille pelkästään taloudellinen ja ajankäytöllinen kysymys. Se liittyy merkittävästi yksilön hyvinvointiin, motivaation ylläpitämiseen ja työyhteisöön kuulumisen tunteeseen.

Organisaatioille jatkuva oppiminen ja hankeyhteistyö koulutusorganisaatioiden kanssa tarkoittaa kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden turvaamista muuttuvassa maailmassa. Yhteiskunnallisesti tavoitellaan korkeaa työllisyyttä ja kestävää kehitystä. Kaikki osapuolet hyötyisivät, jos eri tahojen tarpeet saataisiin sovitettua saumattomasti yhteen ja jos korkeakoulujen, työpaikkojen ja työntekijöiden yhteistyö edistäisi yksilön ja yhteisön tavoitteita.

Kaksi henkilöä istuu sisätiloissa vierekkäin rennosti: toinen sohvalla ja toinen tuolilla. He hymyilevät leveästi kameraan. Vasemmalla oleva henkilö käyttää vaaleansinistä neulepaitaa ja tummia housuja, oikealla oleva henkilö oranssia haalariasua ja pitää sylissään läppäriä. Tausta on vaalea ja minimalistinen. Kuvituskuva: Istock.

Kohti saumatonta yhteistyötä

Korkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta tulisi nivoa tiiviimmin koulutuspalveluihin: työpaikkojen kehitysprojekteissa voitaisiin tunnistaa olemassa olevaa osaamista ja arvioida sitä suhteessa korkeakoulun osaamistavoitteisiin. Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen, joka tutkinto-opiskelijoilla toimii AHOT-menettelyllä, tulisi laajentaa myös avoimen ammattikorkeakoulun puolelle, joka on kaikille avointa. Tämä mahdollistaisi työpaikalla hankitun osaamisen tunnustamisen läpinäkyvien arviointikriteerien avulla opintosuorituksiksi ja edistäisi jatkuvan oppimisen toteutumista ammattikorkeakoulujen tarjonnan parissa. Kun työpaikalla tapahtuva oppiminen olisi osa opiskelua, se kannustaisi ottamaan taas uusia asioita haltuun, opiskelemaan lisää ja viemään oppimista eteenpäin yksilönä ja osana työyhteisöä.

Opiskelija- ja asiakaslähtöisyyden pitäisi kulkea käsi kädessä työssä, jota teemme korkeakoulujen TKI- ja koulutustoiminnoissa jatkuvan oppimisen edistämiseksi. Kun työpaikoilla oleva ja syntyvä osaaminen hyväksytään virallisesti, oppiminen muuttuu aidosti näkyväksi ja joustavaksi – hyödyksi yksilölle, työyhteisölle ja koko yhteiskunnalle.

 

Lähteet:

Collin, K., Jaakkola M. & Keronen, S., Lemmetty, S. 2025. Sustainability of learning at work: experiences of police, hospital and ICT personnel. Studies in continuing education 2025. Vol. 47, no. 1, 174.192. 

Järvensivu, A., Ryky, P. & Vuorento, M. (2025). Navigating layers: enchacing participation in adult education for employed individualInternational Journal of Lifelong Education

Kupias P. & Peltola, R. (2019). Oppiminen työssä. Gaudeamus.   

Lilja, K. & Sandelin, S. 2025. Korkeakoulututkinto kaikille – Untako näen? Haettu 3.12.2025.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (2022). Maailman osaavimman ja sivistyneimmän kansan kotimaaksi. Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia 2030. Haettu 4.12.2025.

 

Kirjoittaja: Sanna Lukkarinen, KTM, asiantuntija, jatkuva oppiminen, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Julkaisupäivämäärä: 12.12.2025

Julkaisusarja: Hartikkelit / Harticles

Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu