TREENI-hankkeessa mahdollistetaan onnistumisia nuorille työelämässä!
Nuorisobarometrin 2022 teemana oli nuorten resilienssi. Kivijärven (2023, 19) mukaan resilienssillä tarkoitetaan kriisinsietokykyä ja selviämistä akuuteissa stressitilanteissa, mutta myös kriisien jälkeistä palautumista ja mukautumiskykyä. Nuorisobarometrissa 2022 arvioitiin nuorten tuntemuksia omasta resilienssistään tässä ajassa. Kyselyssä nuoria pyydettiin määrittelemään vaikeita tilanteita ja kertomaan niistä selviytymisestä. Tarkoituksena oli saada tietoa resilienssistä nimenomaan nuorten sanoittamana (mt. 2023, 19).
Erityisesti vähemmistöihin identifioituvat, työmarkkinoiden reunamille jääneet, muunkieliset ja naiset arvioivat resilienssinsä verrokkiryhmiään heikommaksi. Eniten erilaisia vaikeuksia elämässään olivat barometrin mukaan kokeneet työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmän ulkopuolelle jääneet sekä vähemmistöihin identifioituvat nuoret (mt. 2023, 207). Näiden kohderyhmien ääntä TREENI-hankkeemme pyrkii kuulemaan erityisen kiinnostuneena. Tavoitteenamme on tuoda nämä äänet mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.
TREENI-työelämän yhteistreenit on ESR-osarahoitteinen hanke, joka kehittää valmentavalla sosiaalipedagogisella työotteella ratkaisuja nuorten ja työelämän kohtaanto-ongelmiin sekä työyhteisöjen moninaisuuden tukemiseen. Hankkeemme pyrkimyksenä on edistää nuorten hyvää elämää työelämän sijoittumisen ja osallisuuden kautta sekä vaikuttaa yhteiskuntaan lisäämällä moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden ymmärrystä työyhteisöissä. Päävastuu hankkeestamme on Laurea-ammattikorkeakoululla ja hankkeen osatoteutuksesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu, Humak.
Näen hankkeemme tavoitteet yhteiskunnallisesti merkittävänä mahdollisuutena saada nuorten ääni paremmin mukaan yhteiskunnalliseen diskurssiin.
”Ringissä tennarijalkaisia jalkoja ja housujenlahkeita”. (Kuvituskuva)
Nuorten ja työelämän dialogia käynnistellään
Jotta pääsemme hanketavoitteissamme eteenpäin, tarvitsemme moniäänistä dialogia työmme tueksi. Me tarvitsemme ennen kaikkea nuorten ääntä, mutta yhtä lailla myös työelämän toiveita ja ajatuksia voidaksemme ratkaista parhaiten nuorten ja työelämän kohtaanto-ongelmia. Työpaikoille tarvitaan osaamista ja tietoa nuorten moninaisten haasteiden ymmärtämiseksi ja huomioimiseksi. Yhteiskunnalliseen keskusteluun tarvitaan nuorten puolestapuhujia ja nuorisotyö vastaa tähän tarpeeseen. Meidän tehtävämme on olla nuorten puolella!
TREENI-hankkeessamme olemme keränneet tietoa nuorten ajatuksista, toiveista ja peloista työelämää kohtaan. Hankkeessamme toimivan työyhteisötreenaajan Caius Treuthardtin kanssa olemme jalkautuneet jo useisiin nuorten toimintaympäristöihin ja osallistuneet hyviin keskusteluihin.
Verkostoituessamme nuorisoalan toimijoiden kanssa, olemme jo havainneet, että nuoret ovat sosiaalisissa tilanteissa epävarmoja. Nuoret tuntevat osaamattomuutta eivätkä tunnista omia vahvuuksiaan. Hankkeessamme pyrimme vastaamaan näihin tarpeisiin järjestämällä nuorille heidän tarpeistaan ja toiveistaan lähteviä työpajoja.
Tiedonkeruuta tullaan toteuttamaan myös haastatteluiden ja työpajojen muodossa. Tähänastisesta tiedonkeruusta olemme tuottaneet videon, jonka teemana on mahdollistaa onnistumisia nuorille työelämässä. Videosta voit nähdä millaisia ajatuksia nuoret ovat meidän kanssamme jakaneet. Videota voi vapaasti hyödyntää herättelynä nuorten työllistymistä koskevissa tilaisuuksissa. Video on toteutettu yhteistyössä Lohjan Luksian media-alan opiskelijoiden kanssa.
Linkki videoon: Mahdollistetaan nuorille onnistumisia työelämässä! (youtube.com
Mitä TREENI-hanke voisi teille tarjota?
TREENI-hankkeessa voimme tarjota yhteistyökumppaneittemme nuorille työelämävalmennusta työpajojen muodossa nuorten toivomien teemojen pohjalta. Hankkeessamme toimiva työyhteisötreenaaja pystyy tarvittaessa yhdessä kartoitetulta ja suunnitellulta pohjalta antamaan hankkeemme kohderyhmän nuorille yksilöllistä tukea nuoren työpolulle ja työyhteisöön. Työyhteisötreenaajan työpanoksella pilotoituja työpolkuja tulee hankkeessamme olemaan muutamia kymmeniä näiden kolmen hankevuoden aikana.
Haemme parhaillaan hankkeellemme ydinkumppaneita nuorisotyön kentällä toimivista organisaatioista ja yrityksistä. Ydinkumppaneiksi tuleville yrityksille tarjoamme heidän tarvitsemaansa koulutusta ja valmennusta työyhteisöidensä moninaisemman kohtaamisen mahdollistamiseksi. Nämä yritykset työllistävät tai tulevat työllistämään hankkeemme kohderyhmän nuoria. Hankkeemme toiminta-alue on Uusimaa ja pääkaupunkiseutu.
Ole rohkeasti yhteydessä, jos blogimme herätti sinussa jotain ajatuksia yhteisestä tärkeästä yhteiskunnallisesta tehtävästämme!
Lähteet
Antti Kivijärvi (toim.) Läpi kriisien. Nuorisobarometri 2022. 2023. ISBN 978-952-372-045-9 (nid.) ISBN 978-952-372-046-6 (PDF) Julkaisuja (Nuorisotutkimusseura) ISSN 1799-9219, nro 243, Kenttä Verkkojulkaisuja (Nuorisotutkimusseura) ISSN 1799-9227, nro 178, Kenttä. Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 71. Helsinki: Valtion nuorisoneuvosto & Nuorisotutkimusseura & opetus- ja kulttuuriministeriö