Hyppää sisältöön

Työyhteisöt kukoistamaan – Humak edistämässä vaikuttavuutta työelämässä

Kukoistavassa työyhteisössä perustehtävän tekeminen virtaa, yhteisötyö soljuu saumattomasti, ristiriita- ja konfliktitilanteita ratkotaan ja ennaltaehkäistään, huolehditaan (työ)hyvinvoinnista sekä toimitaan ja johdetaan inhimillisesti. Humakissa olemme kehittäneet valmennuspalvelun, jonka avulla voidaan edistää työyhteisön kukoistusta yksilön, työyhteisön ja koko organisaation tasoilla.

Työyhteisöissä arki on usein erilaisten haasteiden ratkaisua ja nopeaa reagointia yllätyksiin. Monilla työpaikoilla myös kipuillaan kiireen tunnun kanssa, eikä työyhteisön elämää koeta kukoistavana.

Lisää aikaansaamista ja hallinnan tuntua

Monissa organisaatioissa kiireen tuntu on arkea. Silloin on tärkeä tunnistaa, mikä juuri tarkastelun kohteena olevassa organisaatiossa synnyttää kukoistuksen tulppaa – ennakoimatonta ajanpuutetta eli kiirettä. Osaavat valmentajat auttavat syventymään toimintaan ja tunnistaman yhteisessä työpajassa ajanpuutetta ruokkivia käytäntöjä ja sytykkeitä. Tulppia voivat olla esimerkiksi liian laajalle levitetyt palaverit tai monimutkaistetut prosessit. Seuraavassa vaiheessa kokeneiden kouluttajien johdolla etsitään yhdessä juuri tähän ainutkertaiseen työyhteisöön ja tilanteeseen sopivia työn hallintaa lisääviä ja kiireen tuntua vähentäviä toimintamalleja.

Kun valmennuksessa paneudutaan aikaansaamiseen taikaan ja työn virtaamisen tekijöihin, päästään pohtimaan yhdessä, mitä hyötyjä organisaatio, työyhteisö ja työntekijä saavat, kun asetetaan tavoitteita ja saavutetaan tuloksia. Jokaisella organisaatiolla on kyky edistää aikaansaamista, mutta joskus sitä on syytä vahvistaa. Osallistuvan kehittämisen menetelmin (mm. kyselyt, haastattelut, ryhmäkeskustelut, toiminnalliset menetelmät) pääsee tutkailemaan, mikä työpaikalla laittaa työn käyntiin ja saa työn sujumaan. Kun tarkastellaan samanaikaisesti työn rakenteita, ohjeistuksia, yksilöiden ja yhteisön toimintaa ja ajattelua, löydetään keskeisimmät ongelmakohdat nopeasti. Samat menetelmät auttavat tunnistamaan minkälaisiin häiriöihin pitää puuttua. Valmennuksessa voidaan visuaalisin menetelmin kehittää käytäntöjä, joiden avulla voi palauttaa ja vahvistaa työyhteisön ja työntekijän energian.

Tietoa, tekoälyä ja päätöksiä – yhdessä sovitusti

Työn maailmassa käsitellään ja synnytetään myös erilaisia tarkoituksia palvelevaa tietoa. Jotta tieto ei lisäisi tuskaa, työyhteisöjen kanssa kannattaa määritellä, mitä on helppokäyttöinen ja työyhteisön kannalta merkittävä tieto ja tiedon virtaus. Viestinnän prosesseja selventämällä työnantaja voi varmistaa oikea-aikaisen tiedonsaannin ja miettiä, miten rakentaa työpaikalle toimiva suoja informaatiotulvalta. Ulkopuolinen valmentaja auttaa pohtimaan tilaajan kanssa sopivia tekoälykäytäntöjä ja osaamisen riittävyyttä tekoälyn kanssa toimimiseen.

Monissa organisaatioissa arvioidaan myös päätöksentekoa. Toiset saattavat kokea sen poukkoilevana ja toiset linjakkaana. Jokaisessa organisaatiossa tarvitaan yhteinen käsitys siitä, millainen päätöksenteko on reilua, harkittua ja puntaroivaa. Valmennuksen avulla voimme yhdessä etsiä käytäntöjä, joilla varmistetaan, että kaikki pääsevät päätöksentekoon mukaan ja saavat tärkeän osallisuuden kokemuksen. Koska myllertävässä työelämässä arvot ohjaavat nopeaa reagointia, kirkastamme tilaajan kanssa yhdessä osallistumista ja päätöksentekoa ohjaavia arvoja.

Kukoistava työyhteisö -valmennus räätälöidään organisaatioiden ja työpaikkojen tarpeiden mukaan kehittämiskohteiksi valituista työn osa-alueista ja niiden kehittämiseen tarkoitetuista välineistä. Valmennuksessa työyhteisö oppii määrittelemään kehittämistavoitteet, valitsemaan ja soveltamaan kehittämisvälineitä, käynnistämään työyhteisössä kehittämisprosessin ja arvioimaan sen tuloksellisuutta.

 

Kukoistava työyhteisö -valmennuksen tarkempi esittely julkaistaan syksyllä 2025. Jos haluat kuulla lisää jo nyt, ota meihin yhteyttä!

 

Kirjoittajat:

Sikke Leinikki, ORCID 0000-0001-6749-4533, VTT, liiketoimintapäällikkö, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Kati Tikkamäki, KT, tutkintovastaava, yhteisöpedagogikoulutus, Humanistinen ammattikorkeakoulu

Minna Mattila-Aalto, VTT, KM, kestävän tuottavuuden asiantuntija

Julkaisupäivämäärä: 26.6.2025
Julkaisusarja: Hartikkelit / Harticles
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu