Vähemmän yksinäisyyttä – enemmän arvostavaa kohtaamista

“Kun ei ole ketään ketä tavata tai mitään mihin lähteä”. Näin kuvasi arkeaan eräs Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -hankkeen osallistujista. Suomen Punaisen Ristin teettämän yksinäisyysbarometrin mukaan yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet vuosi vuodelta. Tutkimuksista tiedetään, että yksinäisyyteen liittyy häpeän ja epäonnistumisen kokemuksia, ja sillä on yhteys masennukseen ja toimintakyvyn heikkenemiseen.

Tarve liittyä yhteen ei katso ikää

Olemme Yhdessä osallisiksi -hankkeessa kehittäneet sosiaalisesti vahvistavaa ryhmätoimintaa työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville aikuisille. Ryhmätoiminnan taustalla on sote- ja järjestökumppaneiden sanoittama tarve aikuisten kohtaavalle toiminnalle. 29-vuoden ikä näyttää olevan nivelkohta, jossa nuorisolain mukaiset palvelut päättyvät ja aikuisuuden yhteiskunnallinen oletusarvo rakentuu työssä tai koulutuksessa olemisen varaan. Tarve liittyä muihin ihmisiin ei pääty 29-vuoden iässä, vaan nuoruudessa koettu ulkopuolisuus usein kroonistuu yksinäisyyden kehäksi, joka ei ole ratkaistavissa yksin.

Kuopion Yksissä tuumin -ryhmäläiset luontoretkellä pohtimassa yhteenkuuluvuutta lisääviä tekijöitä. Kuva: Milla Bouquerel, yhteisöpedagogi, Humak.

Yksinäisyyden kehä

Milla Bouquerel teki hankkeellemme opinnäytetyön yksinäisyyden vaikutuksista ja ennaltaehkäisystä. Opinnäytetyötään varten hän haastatteli yli 29-vuotiaita yksinäisyyttä kokevia ja työelämän ulkopuolella olevia pohjoissavolaisia. Saimme opinnäytetyön tuloksista lisäymmärrystä yksinäisyyden taustalla vaikuttavista tekijöistä hankkeemme ryhmätoiminnan kehittämiseksi.

Opinnäytetyön haastatteluaineiston perusteella yksinäisyyden taustalla oli lapsuudenperheen huono-osaisuutta, traumaattisia kokemuksia, säröjä kaverisuhteissa, ulkopuolelle sulkemista ja yksin pärjäämistä. Yksinäisyys näkyi luottamuksen ja turvallisuuden puutteena, vaikutuksina minäkuvaan sekä toistuvina masennusjaksoina. Haastatelluille yksinäisyys oli tuttua lapsuudesta saakka ja osin identiteetiksi muodostunut kokemus.

Pitkään jatkuessaan yksinäisyys voi muuttaa suhtautumista ympäristöön ja muihin ihmisiin. Kielteiset ajatukset ja huonot kokemukset sosiaalisissa suhteissa saattavat estää yhteydenpitoa ja kotoa lähtemistä entisestään.

Yksinäisyyden vastavoimat

Yksinäisyyden ratkaisuksi tarjotaan usein avointa kohtaamispaikkatoimintaa. Hankkeemme osallistujien aikaisemmista kokemuksista olemme oppineet, että avoin kohtaamispaikka voi tarjota tilan ja ihmiset, mutta ei välttämättä ketään kehen luoda yhteyttä. Yksinäisyys nakertaa yksinäisyyttä kokevan itsetuntoa, jolloin herkkyys merkityksettömyyden ja ulkopuolisuuden kokemukseen sosiaalisissa tilanteissa kasvaa. Kohtaamispaikka ilman kohtaamista saattaa siten myös vahvistaa yksinäisyyden kokemusta: ”Se, että kukaan ei edes huomannut, että mä tuun paikalle, se on ihan, kun mua ei olis edes olemassa”.

Milla Bouquerelin opinnäytetyön kehittämisehdotukset vahvistavat hankkeessa tekemiämme havaintoja: tilan ja toiminnan lisäksi tarvitaan arvostavaa kohtaamista. Arvostava kohtaaminen vaatii myötätuntoa, aktiivisia tekoja sekä tietoista toisen huomioimista. Myötätunto voi olla läsnä pienissä arkisissa hetkissä, joissa on tilaa pysähtymiselle, kiinnostukselle ja kuuntelulle. Jollekin se, että joku katsoo silmiin, tervehtii omalla nimellä, toivottaa tervetulleeksi ja pysähtyy kysymään kuulumisia voi olla viikon merkityksellisin hetki: ”Joku näki mut, enkä mä vaan kadonnut maailmasta”.

Kirjoittajat:
Anu Leskinen, YTM, projektipäällikkö, Humanistinen ammattikorkeakoulu, TKI-toiminta, ORCID-tunnus 0009-0007-8798-0337
Milla Bouquerel, yhteisöpedagogi, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Julkaisupäivämäärä: 18.6.2025
Julkaisusarja: Hartikkelit
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu

Lue lisää:

Bouquerel, M. (2025). Yli 29-vuotiaiden yksinäisyyden kokemukset: osallisuutta ja kuulumisen kokemuksia lisäävä toiminta