Hyppää sisältöön

Yhteisöllisyys mahdollistuu kohtaamisen paikkoja rakentamalla | Harticle

Humaaneja näkokulmia kotoutumiseen, harticle-sarja. Talojen ääriviivoja. Humakin logo.

Kello tulee viisi iltapäivällä ja yhä osa tuntia aiemmin päättyneen verkostoitumistapahtuman osallistujista juttelee toisilleen tapahtumasalin ulkopuolella. Juttelijat eivät ole nähneet toisiaan aiemmin, eikä heillä ole samaa äidinkieltä. He ovat kuitenkin päässeet tutustumaan toisiinsa ohjatusti ja monikielisesti tuntia aiemmin päättyneessä verkostoitumistapahtumassa, jonka turvin he nyt uskaltavat jatkaa tutustumista.

Humakin luovien alojen valmennuksia tarjoavassa CreaDive-hankkeessa olemme oppineet, että tärkeintä monikielisen yhteisön rakentamisessa on tarjota konkreettisia kohtaamisen paikkoja. Kohtaamisissa tarvitaan myös ohjaamista ja toiminnallisia menetelmiä. Silloin ei päädytä kaikille meille valitettavan tuttuun ”nyt verkostoidutaan” -hetkeen, jossa ihmiset seisovat nimilaput rinnassaan seinän vierustoilla toisiaan varovasti kaukaa katsellen ja vähintäänkin omaa kielitaitoaan jännittäen.

ALT-teksti: Kuvassa näkyy pöytä, jossa on kyniä, papereita ja kolme ihmistä, joista yksi kirjoittaa paperille. Hyvä tehtävänanto ja kirjaamisvälineet pöydissä auttavat keskustelua alkuun. Kuva: Tiina Toivola

Toiminnallisten menetelmien tavoitteen sanoittaminen osallistujille kannattaa

Saimme CreaDive-hankkeeseemme mukaan harjoittelijaksi Merita Miftarin, jonka päätehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa toiminnallisia menetelmiä, joiden avulla sekä kahden eri valmennusryhmämme yhteensä yli viisikymmentä monikielistä osallistujaa että erillisten yksittäisten tilaisuuksiemme osallistujat pääsivät aidosti kohtaamaan toisensa. Tavoitteena olisi myös laajentama omia verkostoja luovilla aloilla, löytää vertaistukea ja jopa uusia ystäviä.

Mietimme sopivia toiminnallisia menetelmiä aiempien kokemuksiemme kautta. Miftari toi esitti, kuinka tärkeää on välttää ”lapsellista” tekemistä, jossa aikuisia pakotetaan leikkimään. Kokemustemme mukaan aikuisten on usein vaikea sietää tilannetta, jossa heidät pakotetaan leikin kautta olemaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Opimme, että on oleellista kertoa heti aluksi, miksi teemme nyt tietyn toiminnallisen harjoitteen ja mihin sillä pyritään. Silloin osallistujat osasivat suhtautua siihen tarvittavalla leikkisyydellä tai vakavuudella.

Kuvassa on fläppipaperi, johon on kirjattu eri värisillä tusseilla asioita, joita siihen kirjoittaneet ovat valmiita antamaan muiden ryhmäläisten käyttöön. Hyvä tehtävänanto ja kirjaamisvälineet pöydissä auttavat keskustelua alkuun. Kuva: Tiina Toivola

Bingosta pyöreän pöydän keskusteluihin

Parhaimmiksi toiminnallisiksi menetelmiksi osoittautuivat sellaiset, joissa jokaiselle osallistujalle annettiin konkreettinen syy lähestyä uutta ihmistä.

Kokeilimme bingoa, jossa jokaisella osallistujalla oli A4-paperi, jossa oli eri tehtäviä kuten ”Etsi joku, joka on kokenut merkittävän muutoksen urapolullaan” tai ”Keskustele yhden henkilön kanssa siitä, miten teknologia on muuttanut alaasi”. Kun osallistuja oli saanut vaaka-, pysty- tai vinorivin tehtävät tehtyä, hän huusi ”bingo!” ja sai palkinnon. Tätä pidettiin hauskana ja helppona tapana tutustua toisiin.

Toinen onnistunut kokeilu oli valmennusryhmämme vierailu, jonne ihmiset tulivat paikoin etuajassa. Halusimme, että osallistujilla olisi joku, jonka kanssa jutella vierailun alkua odotellessa. Jaoimme jokaiselle käteen paperin, jossa oli vain yksi luoviin aloihin liittyvä kysymys, johon heidän oli saatava vastaus joltakin toiselta osallistujalta. Näin jokaisella oli hyvä syy lähestyä toista ja aloittaa jutteleminen.

Olemme toteuttaneet paljon erilaisia pyöreän pöydän keskusteluja, joissa tietyn ajan jälkeen joko koko pöydällinen tai sitten osa siitä vaihtaa toiseen pöytään. Oleellista näissä on tuntunut olevan sekä se, että pelkän vapaan keskustelun sijasta pöydissä on aina ollut joku puheenaihe että se, että osallistujien on täytynyt kirjata myös ylös esiin nousseita ajatuksia. Näin kaikki pöydän ympärillä on saatu mukaan osallistumaan, koska vapaan keskustelun sijasta on ollut helpompi vastata valmiiksi annettuihin kysymyksiin.

Kuvassa Bingo-ruudukko, jossa A4-kokoisella paperilla on laatikoita, joissa kussakin on jokin tehtävä, joka pitää tehdä. Bingon voi hyvin toteuttaa samanaikaisesti useammalla kielellä.

Harjoitusten sisältö jää toissijaiseksi, kun tutustuminen syvenee

Huomasimme, että vähitellen antamamme tutustumistehtävät jäivät toissijaisiksi, kun osallistujat muutamien yhteisten tapaamiskertojen jälkeen juttelivat toistensa kanssa ohi tehtävänannon. Pyrimme olemaan ohjaamatta liikaa ja annoimme vapaan keskustelun tapahtua – ja hurrasimme samalla hiljaa mielessämme, sillä olimme päässeet tavoitteeseemme, saaneet synnytettyä monikielistä yhteisöllisyyttä.

Kuvassa näkyy luokkahuone, jossa viiden pöydän ääressä istuu ihmisiä keskustelemassa. Kuvateksti: Parhaimmillaan tehtävänanto unohtuu ja osallistujat innostuvat jakamaan omia kokemuksiaan ja tukemaan toisia. Kuva: Tiina Toivola

Kirjoittajat: Anna Pikala, FM, lehtori ja projektiasiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu / CreaDive-hanke ja Merita Miftari, yhteisöpedagogiopiskelija ja CreaDive-hankkeen harjoittelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Julkaisupäivämäärä: 4.10.2024
Julkaisusarja: Humak harticle, Ammatillinen
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu