Hyppää sisältöön

Yhteistyössä on voimaa! – Onnistuneita yhteistyökuvioita Kotiäitiluotsi-hankkeessa

Kotiäitiluotsi on Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) kolmevuotinen ESR+-hanke. Hankkeessa kehitetään ja kokeillaan vertaisohjaajuuteen perustuvaa kotiäitiluotsi-toimintaa Turun seudulla.

Hankemaailmaa kritisoidaan syystäkin siitä, että pyörä keksitään aina uudelleen, ja uuden hankkeen alkaessa kaikki pitää taas rakentaa alusta asti. Rahoitusjärjestelmät kuitenkin luovat tällaisen kehän, jolloin on järkevää miettiä, miten saman kohderyhmä kanssa työskentelevät voisivat tehdä yhteistyötä, ja jatkuvuutta sekä osaamisen jakamista saataisiin tätä kautta hankkeisiin.

Kotiäitiluotsi on Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) kolmevuotinen ESR+-hanke. Hankkeessa kehitetään ja kokeillaan vertaisohjaajuuteen perustuvaa kotiäitiluotsi-toimintaa Turun seudulla. Toiminnan tarkoituksena on tukea maahanmuuttajaäitien osallisuutta, aktiivista toimijuutta ja työllistymismahdollisuuksia. Samalla hanke pyrkii vaikuttamaan positiivisesti yhteiskunnan vastaanottavuuteen, väestösuhteisiin ja työnantajien asenteisiin, jotta kynnys maahan muuttaneiden osaajien rekrytointiin madaltuu. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Koska hankkeessa on vain yksi toteuttajataho, on ollut erittäin tärkeää tutustua paikallisiin kotoutumista tukeviin järjestöihin ja tahoihin. Hankkeessa tämä verkostoituminen aloitettiin aktiivisesti heti hankkeen alkuvaiheessa. Verkostoituminen oli tärkeää myös siksi, että ryhmätoimintaa voitaisiin viedä paikkoihin, jotka olisivat helposti saavutettavia kohderyhmälle. Yhteistyökuvioita ja alustavia suunnitelmia saatiinkin rakennettua hankkeen ensimmäisen toimintavuoden aikana moniin eri tahoihin. Syksyn 2024 toimintaa on järjestetty Turussa alueolohuoneena toimivan Manillan tiloissa, Turun Tyttöjen Talon Varissuon tiloissa sekä Raision MLL:n tiloissa perhekeskus Satelliitissa. Humakin omat tilat eivät olisi tällaiseen toimintaan soveltuneet.

Useita ihmisiä on kokoontunut puistoon ja teltan ympärille. Kuvassa näkyy sekä aikuisia juttelemassa että lapsia leikkimässä. Kuvateksti: Kansainvälinen perhepiknik järjestettiin Kupittaan puistossa 17.8.2024. Kuva: Emma-Karoliina Reponen.

Yhteistyöllä järjestetty kansainvälinen perhepiknik ylitti kaikki odotukset

Hankeyhteistyön onnistuneimpia tempauksia oli elokuussa 2024 järjestetty kansainvälinen perhepiknik. Tapahtuma keräsi satoja kävijöitä Turun Kupittaanpuistoon. Kotiäitiluotsi järjesti tapahtuman yhteistyössä MLL:n Naapuri-toiminnan ja Ystäväksi Maahanmuuttajaäidille -toiminnan sekä International House Turun kanssa.

Jokainen taho toi mukanaan tapahtumaan jotakin. MLL:n kautta saatiin muun muassa tapahtumateltta, pöydät ja lapsille jaettavia irtotatuointeja. International House Turku ja Humak toivat tarjoilut tapahtumaan. Ohjelmanumeroita sekä tekemistä päivään hankittiin ja mietittiin yhteistyössä koko tiimin kesken.

Odotimme tapahtumaan joitakin kymmeniä osallistujia, mutta hyvin pian kävi selväksi, että tällä kertaa viesti oli onnistunut tavoittamaan ihmisiä hyvin. Varmasti myös kaunis ja aurinkoinen sää auttoi asiaa, mutta tärkeintä oli se, että kaikki järjestäjätahot olivat markkinoineet tapahtumaa omien kanaviensa kautta. Yleisöryntäyksen aiheuttaneeseen tapahtumaan haettiin muun muassa lapsille pillimehuja kaksi kertaa lisää. Tunnelma tapahtumassa oli mahtava, ja pääsimme kertomaan palveluistamme sekä todistamaan hienoja kohtaamisia.

Kaksi naista tarjoilevat pillimehuja ja tekevät irtotatuointeja lapsille, kuvan etuosassa on kolme lasta. Kansainvälisellä perhepiknikillä oli ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille. Kuvassa Kotiäitiluotsi-hankkeen vertaisohjaajat Anna Heikkilä ja Sevime Bushi Hoxha. Kuva: Emma-Karoliina Reponen.

Valtakunnalliset ja paikalliset kumppanit

Kuluneen vuoden aikana tärkeimpiä yhteistyötahoja ovat olleet paikalliset saman kohderyhmän kanssa toimivat tahot, mutta kiinnostava kokemus on ollut myös olla osa Kumppanina kotoutumisessa -koordinaatiohanketta. Kumppanina kotoutumisessa on valtakunnallinen hanke, joka koordinoi Euroopan sosiaalirahaston Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -ohjelman Maahanmuuttaneiden toimiva arki -kokonaisuutta, johon myös Kotiäitiluotsi kuuluu.

On ilahduttavaa, että saman aihepiirin hankkeita tuodaan yhteen valtakunnallisen yhteistyön kautta myös rahoittajan puolesta. Yhteistyön kautta on saanut hankkeeseen muun muassa uusia ideoita sekä vertaistukea haasteisiin.

Kotiäitiluotsi aloittaa uuden toimintavuotensa optimistisesti. Vähitellen rakentunut yhteistyö alkaa tuottaa hedelmää myös uusina avauksina ryhmätoiminnan osalta. Halisissa opetuskoti Mustikassa on järjestetty ”Sä osaat”-hankkeessa ryhmätoimintaa maahanmuuttajaäideille. Hankkeen loppuessa vuoden 2024 lopussa Kotiätiluotsi-hanke tulee jatkamaan tätä ryhmätoimintaa vuonna 2025. Tämä on hankeyhteistyötä parhaimmillaan!

Kirjoittaja:

Jenni Hernelahti, yhteisöpedagogi YAMK, lehtori ja Kotiäitiluotsi-hankkeen projektipäällikkö, Humak