Kansainväliset verkostot
Yhteisöllisesti yli rajojen, kansainvälisesti
Yhteisöllisesti yli rajojen. Kansainvälinen toimintamme.
Tkumppaniemme kanssa vahvistamme toistemme osaamista ja asiantuntijuutta, jotta voimme vastata tulevaisuuden tarpeisiin ja haasteisiin koulutuksessa, työelämässä ja yhteiskunnassa laajemmin.
Kansainvälinen yhteistyö tarkoittaa meille osaamisen ja hyvien käytäntöjen jakamista, opiskelijoiden ja henkilöstön liikkuvuuden edistämistä sekä yhteisten koulutusohjelmien ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rakentamista kumppaneidemme kanssa. Näin rikastutamme opetusta, vahvistamme työelämäyhteyksiä ja lisäämme toimintamme vaikuttavuutta kansainvälisessä toimintaympäristössä.
Pitkäjänteinen yhteistyö sitoutuneiden ja yhteisen tavoitteen jakavien kumppaneiden kanssa mahdollistaa onnistumisen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Kansainväliset verkostot ovat Humakille keskeinen tapa kehittää koulutusta, asiantuntijatyötä ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta yli rajojen.

Kansainväliset verkostomme ja yhteistyö
Amber Road
StudyEU Amber Road Alliance on eurooppalainen yliopistoallianssi, jolle on myönnetty Seal of Excellence -tunnustus. Olemme olleet allianssin jäsen vuoden 2024 alusta lähtien.
Amber Road -allianssi kokoaa yhteen yhdeksän eurooppalaista korkeakoulua, jotka sitoutuvat kehittämään pitkäjänteistä ja strategista yhteistyötä eurooppalaisena yliopistoyhteisönä. Allianssin tavoitteena on vahvistaa koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämistoiminnan laatua sekä lisätä korkeakoulujen välistä yhteistyötä yli rajojen.
Meille jäsenyys StudyEU Amber Road -allianssissa tarkoittaa aktiivista osallistumista eurooppalaiseen korkeakouluyhteistyöhön, yhteisten koulutuskokonaisuuksien ja kehittämishankkeiden rakentamista sekä opiskelijoiden ja henkilöstön kansainvälisten mahdollisuuksien laajentamista.
Erasmus+ ja kansainväliset korkeakoulukumppanit
Edistämme korkeakouluyhteisömme kansainvälisyyttä Erasmus+-ohjelman kautta tarjoamalla opiskelijoille, henkilökunnalle ja kumppaneille mahdollisuuksia oppia, opettaa ja tehdä yhteistyötä yli rajojen. Humak osallistuu aktiivisesti Erasmus+-ohjelmaan ja on sitoutunut kehittämään kansainvälistä yhteistyötä eurooppalaisissa ja kansainvälisissä korkeakouluverkostoissa.
Humakilla on opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuutta koskevia sopimuksia yli 60 kumppanikorkeakoulun kanssa. Valtaosa kumppaneista sijaitsee Euroopassa, mutta yhteistyötä tehdään myös muun muassa Brasiliassa, Isossa-Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa. Opiskelijoille tämä tarkoittaa laajaa valikoimaa mahdollisuuksia sekä lyhyt- että pitkäkestoiseen kansainväliseen liikkuvuuteen.
Yhteistyö kumppanikorkeakoulujen kanssa ei rajoitu pelkästään liikkuvuuteen. Toteutamme yhdessä korkeakoulujen kanssa laajasti tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioprojekteja (TKI) sekä muuta kehittämistoimintaa, joka tukee koulutuksen laatua, työelämärelevanssia ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Lataa luettelo kansainvälisistä yhteistyökorkeakouluista, joiden kanssa opiskelija- ja henkilöstöliikkuvuus on säännöllistä. Linkki vie Opiskelijan oppaamme Erasmus+ Exchange Destinations -dokumenttiin.
Lisäksi Humakilla on korkeakoulukumppaneita, joiden kanssa yhteistyö painottuu erityisesti yhteisiin TKI-hankkeisiin ja kehittämistoimintaan.
Erasmus Charter for Higher Education (ECHE)
Meille on myönnetty Erasmus Charter for Higher Education (ECHE) -peruskirja kaudelle 2021–2027. ECHE mahdollistaa osallistumisen Erasmus+-liikkuvuushankkeisiin ja -projekteihin sekä vahvistaa rooliamme eurooppalaisessa koulutus-, kehittämis- ja yhteistyötoiminnassa.
Lataa lomake oheisesta linkistä.
Horizon Europe yhteistyö: EKIP European Cultural and Creative Industries Policy Platform
Olemme mukana Horisontti Eurooppa -kumppanuusohjelmassa rakentamassa luovien ja kulttuurialojen innovaatiopoliittista alustaa osana EKIP Engine -yhteistyötä.
Kehitämme ekosysteemilähtöistä toimintamallia, joka vahvistaa luovien alojen roolia avoimessa innovaatiossa, tukee kestävää kasvua ja kokoaa yhteen toimijat, tutkijat ja päätöksentekijät. Asiantuntemuksemme tuo hankkeeseen käytännönläheisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan näkökulman. Hanke päättyy 30.11.2026. Linkki avautuu uuteen ikkunaan.
Muut kansainväliset verkostomme
Toimimme aktiivisesti useissa kansainvälisissä asiantuntija- ja koulutusverkostoissa, jotka vahvistavat opetuksemme, TKI-toimintamme ja yhteiskunnallisen vaikuttavuutemme laatua:
AAAE – The Association of Arts Administration Educators: taide- ja kulttuurihallinnon koulutuksen kansainvälinen kehittäjäverkosto.
ENCATC: eurooppalainen korkeakoulujen ja asiantuntijaorganisaatioiden verkosto kulttuurijohtamisen ja kulttuuripolitiikan aloilla.
SocNet98: eurooppalainen sosiaalityön korkeakoulutuksen ja tutkimuksen yhteistyöverkosto.
EOE Network: seikkailu- ja elämyspedagogiikan eurooppalainen kehittämisverkosto.
Etsimme jatkuvasti uusia kansainvälisiä kumppanuuksia. Ota yhteyttä, jos sinulla on konkreettinen idea yhteistyöstä opetuksessa, hankkeissa tai asiantuntijapalveluissa.
Post Graduate Diploma in Event (Business) Management
Toteutamme kumppanimme kanssa 60 opintopisteen laajuisen Postgraduate-tason tapahtumatuotannon koulutuksen. Se on suunnattu kandidaatin tutkinnon suorittaneille, jotka haluavat erikoistua tapahtumajohtamiseen ja edetä kansainväliselle uralle alalla.
Koulutus tarjoaa kattavan kokonaiskuvan tapahtumien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista sekä runsaasti käytännönläheistä oppimista erilaisissa tapahtumaympäristöissä. Opinnot toteutetaan päätoimisina opintoina Helsingin kampuksella, ja ne valmistavat työskentelemään kulttuuri-, yritys- ja suurtapahtumien parissa globaalisti.
Koulutus vahvistaa ammatillista osaamista, kansainvälistä näkökulmaa ja uramahdollisuuksia tapahtuma-alalla. Tutkinto tarjoaa myös mahdollisuuden hakea jatko-opintoihin Humakin maisteritasoisiin koulutuksiin.
Helsingissä tapahtuva opiskelu mahdollistaa pääkaupunkiseudun elinvoimaisen tapahtuma- ja kulttuurikentän hyödyntämisen oppimisympäristönä.
Kansainvälinen koulutusvienti
Järjestämme kansainvälisiä kesäkouluja ja koulutusta kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille Suomessa ja ulkomailla.
Lue lisää Humak Outdoor and Adventure Academyn toiminnasta toisaalla sivustollamme.
Englanninkieliset tutkintomme
Meillä on kolme englanninkielistä tutkintokoulutusta:
Bachelor of Humanities, Community Educator, Adventure and Outdoor Education
Bachelor of Humanities, Community Educator, Wellbeing and the Futures of Youth and Community
EUMASLI – European Master of Sign Language Interpreting. Kansainvälinen maisteriohjelma, joka toteutetaan yhteistyössä Magdeburg Stendal Universityn (Saksa) ja Heriot-Watt Universityn (Skotlanti) kanssa.

Kehity, kasva, kansainvälisty kanssamme
Olemme Suomen suurin kouluttaja ja kehittäjä osaamisalueillamme. Kehitämme palveluita yhteistyössä alojemme organisaatioiden ja elinkeinoelämän kanssa.
Ota yhteyttä. Aloitetaan yhdessä matka kohti kansainvälistä palveluliiketoimintaa.
Tavoitat meidät kaikki sähköpostitse osoitteella myyntipalvelut@humak.fi tai ottamalla suoraan yhteyttä johonkin meistä.
Kim Lindblad
KV-palvelupäällikkö Helsingin kampus
Sikke Leinikki
Liiketoimintapäällikkö Helsingin kampus