Tule töihin Humakiin!
Työ meillä – ihmisyys työn ytimessä
Meitä on kaikkiaan noin 170 asiantuntijaa ympäri Suomea. Olemme korkeakoulu, jossa inhimillisyys ja merkityksellisyys kulkevat käsi kädessä osaamisen kanssa.
Olemme ihmisen puolella ja kestävän huomisen rakentajia. Työmme perustuu luottamukseen, vastuullisuuteen ja yhdessä tekemiseen. Meillä jokainen saa vaikuttaa omaan työhönsä, kasvaa asiantuntijana ja olla osa yhteisöä, jossa oppiminen, kehittyminen ja jakaminen kuuluvat arkeen.
Arkemme on lämmin ja välittävä – kuuntelemme, tuemme ja onnistumme yhdessä. Työtä meillä voi tehdä kampuksilla, monipaikkaisesti tai etänä. Meillä työ tuntuu omalta ja yhteisö kannattelee.
Kulttuurimme rakentuu avoimuuden, tasa-arvon ja luottamuksen varaan. Olemme ylpeitä yhteisöstä, joka on saanut tunnustusta kokeiluihin kannustavasta ja osallistavasta kulttuuristaan. Tuemme toistemme hyvinvointia, luovuutta ja rohkeutta kokeilla uutta – niin parhaat ideat syntyvät.
Työnantajalupauksemme
Humak on työpaikka, jossa ihmisyys näkyy teoissa. Meillä luotetaan työntekijöihin ja annetaan tilaa tehdä työtä omalla tavalla, joustavasti ja vastuullisesti. Yhteistyö, kollegoiden tuki ja lämmin yhteishenki näkyvät arjessa, oli työ sitten kampuksella tai etänä. Työmme on merkityksellistä: kehitämme koulutusta, yhteisöjä ja kulttuuria, jotta ihmiset voisivat paremmin ja yhteiskunta olisi tasa-arvoisempi ja kestävämpi.
Meillä jokainen pääsee kasvamaan ammattilaisena ja ihmisenä. Tarjoamme mahdollisuuksia oppia uutta, kokeilla ja kehittää sekä vaikuttaa omaan työhön ja yhteiseen suuntaan. Meillä esihenkilöt ovat helposti lähestyttäviä, keskustelu on avointa ja välittäminen näkyy arjen pienissäkin asioissa. Humak on yhteisö, jossa työn ja elämän tasapaino on totta, jossa jokainen voi tuntea tekevänsä ja saavansa aikaan jotakin hyvää, sydämellä.
Näitä me tarjoamme sinulle
Inhimillinen ja välittävä työkulttuuri
Meillä on lupa olla oma itsensä. Luottamus, avoimuus ja toistemme kunnioittaminen ovat arkemme perusta.
Joustava etätyö
Elämä ei aina mahdu yhteen muottiin. Siksi tarjoamme mahdollisuuden joustavaan etätyöhön ja liukuvan työajan työn rytmittämiseen omaan arkeen sopivalla tavalla.
Yhteiset kohtaamiset
Arvostamme myös kasvokkain tapahtuvia kohtaamisia. Kohtaamme toisiamme mm. vuosittaisilla Bestis-päivillä, jotka ovat yhdistelmä kehittämis- ja tyhy-päiviä.
Avoin AMK -opintojaksot
Kannustamme jatkuvaan oppimiseen tarjoamalla mahdollisuuden osallistua avoimen ammattikorkeakoulun opintoihin. Oppiminen on aina investointi tulevaisuuteen.
Mahdollisuus vaikuttaa
Meillä pääset vaikuttamaan Humakin sisällä mm. avoimen keskustelukulttuurin ja säännöllisten kyselyiden kautta. Pääset myös tekemään merkityksellisiä tekoja, joista verenluovutus työajan puitteissa on vain yksi esimerkki.
Henkilöstöliikkuvuus
Voit kehittää osaamistasi vaihtamalla tehtäviä, yksikköä tai työpaikkaa Humakin sisällä. Tarjoamme myös mahdollisuuksia kansainvälisyyteen mm. Erasmus-vaihdon kautta.
Sinusta humakilainen? Katso avoimet työpaikkamme!
Löydä paikkasi Humakista. Haemme säännöllisesti opetushenkilöstöä, hallinnon asiantuntijoita ja harjoittelijoita. Ilmoitamme työpaikkamme Duunitorissa.
Tutustu humakilaisten uratarinoihin
- Uratarina
Opintosihteeristä opiskelijapalveluiden suunnittelijaksi
- Uratarina
Koulutuspäällikkö työskentelee osana Humakin valtakunnallista verkostoa
- Uratarina
TKI-asiantuntija arvostaa Humakin ketteryyttä
- Uratarina
Yhteisö on saanut Juhan viihtymään Humakissa jo parin vuosikymmenen ajan
- Uratarina