Kansainvälisesti kotimaassa – mikä on Erasmuksen kansainvälinen BIP-viikko?

17 Humakin, 11 Hanze ammattikorkeakoulun (Alankomaat) ja kahdeksan Gironan yliopiston (Espanjaa) opiskelijaa ja henkilökunnan edustajaa kokoontui Turun Humakin kampuksella järjestetylle Blended Intensive Programmen eli BIP-jaksolle. Viikon aikana opiskelijat työskentelevät opettajiensa johdolla viikon oppimisteeman parissa ja tutustuvat toimintaan kansainvälisessä ympäristössä.

-”BIP-viikko mahdollistaa opiskelijoiden kansainvälistymisen ja toisen maan toimintaympäristöihin tutustumisen, kun heillä ei esimerkiksi henkilökohtaisista syistä ole mahdollisuutta hakeutua pidempään opiskelijavaihtoon ulkomailla”, kertoo lehtori Kari Keuru, yksi kansainvälisen viikon järjestäjistä.

Kaksi opiskelijaa halaa, toisella kädessään kyltti, jossa lukee "ilmaisia haleja".
Kuva: Anssi Uusitalo, Instagram @anssicasanova

Intensiivistä opiskelua ja ryhmäytymistä

BIP-viikko (Blended Intensive Programme) on intensiivistä opiskelua. Se on korkeakouluille suunnattu eurooppalainen ja globaaliliikkuvuusosio ja osa Erasmus + – ohjelmaa. Turun viikon opiskelu sidottiin humakilaisille osaksi Viestintä- ja kommunikaatio-osaaminen -opintojaksoa. Viikon aikana teoriatunneilla ja käytännössä opitut tiedot ja taidot kartuttivat opiskelijoiden opintorekisteriä kolmella opintopisteellä.

-”Ohjelma oli tiivistä opiskelua aamusta iltaan. Humakilaisia on tullut paikalle eri eri kampuksiltamme sekä eri puolilta Suomea verkko-opinnoistamme”, Keuru kertoo ja jatkaa, että toki ohjelmaan sisältyi myös sosiaalista ohjelmaa suomalaista saunaa, paljuilua ja avantouintia unohtamatta!

Keuru arvioi, että eri puolilta tulleiden opiskelijoiden välille kehittyi viikon aikana erinomainen yhteishenki. Kansainväliset opiskelijat toimivat sekaryhmissä, joka edisti ryhmäytymistä. Se mahdollisti myös sen, että kaikki pystyivät kehittämään vuorovaikutus- ja kommunikointitaitojaan kansainvälisessä ympäristössä itselleen vieraalla kielellä.

600 annosta hernerokkaa solidaarisuuden ja antirasismin hengessä Turun torilla

Parrakas mies tarjoilee hernekeittoa soppatykistä.
Kuva: Anssi Uusitalo, Instagram @anssicasanova

Viikon aikana opittu laitettiin käytäntöön viime viikon torstaina Turun torilla järjestetyssä Soppaa ja solidaarisuutta tapahtumassa. Tapahtuma toimi samalla Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin rasisminvastaisen viikon kick off-tilaisuutena. Paikalle houkuteltiin väkeä soppatykillisellä herkullista vegaanista hernekeittoa. Päivän päätteeksi soppatykin pohjilta kaivettiinkin parempiin suihin kaikki varatut 600 annosta.

Kansainväliset vieraat olivat ohjelmaan hyvin tyytyväisiä vaikka gironalaisten mielestä Suomessa syötiin koko ajan ja hollantilaiset toivoivat vilkkaan vuorovaikutuksen päälle vielä enemmän keskustelua. Myös suomalaisten tiukka aikataulutus tuli vieraille tutuiksi.

-“Ehkä opimme, että aikataulussa voisi olla hieman enemmän väljyyttä”, Keuru pohti.

”Nyt voisin harkita kansainvälistä vaihtoa”

Joukko opiskelijoita poseeraa kameralle Soppaa ja Solidaarisuutta-tapahtumassa Turun torilla.
Kuva: Anssi Uusitalo, Instagram @anssicasanova

Juttelimme paikalle Kuopiosta tulleiden yhteisöpedagogiopiskelijoiden Linnean ja Marikin kanssa torilla ja kysyimme, mitä viikosta on jäänyt käteen.

-”Olen saanut rohkeutta olla oma itseni ja haastamaan itseäni niissä asioissa, jotka eivät ole itselle helppoja. Sekä tietenkin ilmaisemana itseäni vieraalla kielellä”, Linnea summaa kokemuksiaan. Opiskelukaveri Marikki on alkanut pohtia ulkomaanvaihtoa uutena mahdollisuutena:

-”Aiemmin en ole pitänyt kansainvälistä vaihtoa omana juttuna. Kun nyt olen tavannut ihmisiä eri puolilta Eurooppaa, niin mieleni on muuttunut. Voisin hyvin lähteä vaihtoon ulkomaille,” summaa Marikki.

Katso videouutisesta tunnelmia torilta sekä asianosaisten haastatteluja alla olevasta videosta:

Yhteishaku jatkuu 30.3.2023 klo 15 asti

Mikäli yhteisöpedagogiala kiinnostaa, niin nyt on hyvä aika hakea. Yhteishaku on käynnissä 30.3.2023 asti.

Humakissa voit opiskella yhteisöpedagogiksi (AMK) monimuotototeutuksena Helsingissä, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Turussa sekä kokonaan verkossa YP-Movessa vaikka ulkomailta käsin. Katso kaikki hakukohteet yhteisöpedagogialalta ja muut hakukohteemme digitaalisesta Hakijan oppaastamme.

Teksti ja videohaastattelut: Jarmo Röksä
Videokuvaus ja editointi: Emilia Reponen
Valokuvat: Anssi Uusitalo, Instagram: @anssicasanova

 

2023-03-24 13:36:35