Hyppää sisältöön
Neljä henkilöä istuu pöydän ympärillä ja nauravat. Henkilöt katsovat yhdessä kannettavan tietokoneen näyttöä sisätilassa.

Väyläopinnot Humakissa

Teemme opistojen, ammatti-instituuttien ja koulutuskuntayhtymien kanssa väyläyhteistyötä, joka helpottaa siirtymää toiselta asteelta Humakin tutkinto-opintoihin ja tekee opintopolusta ennakoitavan.

Mistä väyläyhteistyössä on kyse?

Väyläyhteistyössä opiskelija voi suorittaa sovittuja opintoja ja rakentaa jatko-opintopolkua kohti ammattikorkeakoulua. Yhteistyö tukee sujuvaa siirtymää, opintojen hyväksilukua ja alueellisen osaamisen vahvistamista.

Mitä hyötyä väyläopinnoista on?
  • Sujuvampi siirtymä AMK-opintoihin
  • Mahdollisuus hyväksilukea opintoja
  • Selkeä, ohjattu opintopolku
  • Yhteistyö oppilaitosten opojen ja koulutusten kanssa

Yhteistyöverkostomme laajenee koko ajan ja etsimme uusia kumppanuuksia.

Kolme henkilöä katsoo iloisesti kohti kameraa. Taustalla vihreää seinää.

Kolme tutkintokokonaisuutta

Väyläyhteistyö

Yhteisöpedagogi (AMK) – väylät

Väylä on suunnattu erityisesti kasvatus- ja ohjausalan sekä muiden soveltuvien tutkintojen opiskelijoille.

Väylään kytkeytyy useita ammatillisia perustutkintoja sekä muita ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Väylä laajenee syksyn 2026 sisäänotossa mm. liikunnanohjauksen ja matkailun opiskelijoille.

Väyläyhteistyö

Kulttuurituottaja (AMK)

Väyläyhteistyötä tehdään kulttuuri- ja luovien alojen koulutuksen järjestäjien kanssa.

Taustaopinnoissa korostuvat mm. media-ala ja kuvallinen ilmaisu, taideteollisuus sekä musiikkiala. Lisäksi konservatorioyhteistyö liittyy luontevasti tähän kokonaisuuteen.

Väyläyhteistyö

Tulkki (AMK): viittomakieli, tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus

Väylät liittyvät erityisesti kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisaloihin sekä puhevammaisten tulkkauksen koulutuspolkuihin.

Taustatutkinnoissa näkyvät kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon osaamisalat sekä puhevammaisten tulkkauksen erikoisammattitutkinto (ja joissain kumppaneissa myös sote-taustat).

Väylät ja yhteistyöoppilaitokset

Avaa väylä, niin näet siihen liittyvät koulutusalat ja yhteistyöoppilaitokset.

Kenelle? Väylä on suunnattu erityisesti kasvatus- ja ohjausalan sekä muiden soveltuvien ammatillisten tutkintojen opiskelijoille.

Tyypilliset alat / tutkinnot
  • Kasvatus- ja ohjausala
  • Sosiaali- ja terveysala
  • Liikunnanohjaus
  • Matkailuala
  • Taideteollisuusala
  • Media-ala ja kuvallinen ilmaisu
  • Musiikkiala
  • Luonto- ja ympäristöala
Yhteistyöoppilaitoksia
  • Haapaveden opisto
  • Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Jyväskylän kristillinen opisto (JKO)
  • Kankaanpään opisto
  • Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
  • Koulutuskeskus Salpaus
  • Luksia
  • Omnia
  • Oulun seudun ammattiopisto (OSAO)
  • Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto (Poke)
  • Riveria
  • Rovala-Opisto
  • Savon ammattiopisto
  • STEP-koulutus
  • Suomen Diakoniaopisto
  • Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
  • Vantaan ammattiopisto Varia

Kenelle? Kulttuuri- ja taidealan opintoja suorittaville opiskelijoille, joiden polku suuntautuu taide- ja kulttuurituotannon tehtäviin.

Tyypilliset alat
  • Musiikkiala
  • Media-ala ja kuvallinen ilmaisu
  • Taideteollisuus
  • Taide- ja kulttuurituotanto
Yhteistyöoppilaitoksia
  • Ingmanedu (kulttuuriala)
  • Kuopion konservatorio
  • Turun konservatorio

Kenelle? Opiskelijoille, joiden opintopolku liittyy viittomakieleen, tulkkaukseen, puhevammaisten tulkkaukseen tai kommunikaation ohjaukseen.

Tyypilliset taustat / osaamisalat
  • Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto (kommunikaation ja viittomakielisen ohjauksen osaamisala)
  • Puhevammaisten tulkkauksen erikoisammattitutkinto
  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (kumppanista riippuen)
Yhteistyöoppilaitoksia
  • Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
  • Pohjois-Savon Opisto
  • Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria
  • Rovala-Opisto

Haluatko oppilaitoksesi mukaan väyläyhteistyöhön?

Rakennamme uusia väyliä yhdessä koulutuksen järjestäjien kanssa. Yhteistyö voi tarkoittaa väyläopintojen suunnittelua, ohjauksen mallintamista ja opiskelijoiden sujuvan siirtymän tukemista Humakin tutkinto-opintoihin.

Ota meihin yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.

Sikke Leinikki

Sikke Leinikki

Liiketoimintapäällikkö Helsingin kampus
+358400349365
Jarmo Röksä

Jarmo Röksä

Myyntipalvelupäällikkö Helsingin kampus
0400 349 333