Hyppää sisältöön

Missä kulkee raja? Vihateko, vihapuhe ja viharikos

Artikkeli on Humakin ja Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksen yhteisjulkaisu, joka on julkaistu myös osaamiskeskuksen verkkosivuilla.

Olet nuorisotyöntekijä ja nuori tulee luoksesi kertomaan, että häntä on haukuttu haukkumasanoilla, jotka viittaavat hänen etniseen taustaansa. Tai hän näyttää puhelimestaan kuvakaappauksen ryhmästä, jossa jaetaan vammaisia pilkkaavia viestejä. Tai nuori itse on kirjoittanut sosiaaliseen mediaan jotain, joka muistuttaa uhkailua jotain tiettyä ryhmää kohtaan. Mitä olet silloin velvoitettu tekemään? Mitä voit tehdä? Ja missä on se raja, jossa ruma puhe tai ilkeä käyttäytyminen muuttuu rikokseksi?

Ajatus tämän artikkelin kirjoittamisesta syntyi kesällä 2026 Limerickin yliopiston koordinoiman ”Haastetaan vihaaminen: ihmisoikeuksien suojeleminen ja demokratian vahvistaminen”-konferenssin jälkeen. Keskellä kansainvälisiä asiantuntijoita huomasin oman epävarmuuteni näiden käsitteiden määrittelyssä. Samalla muistin, miten Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskuksen kartoituskyselyssä keväällä 2025 vain 18 prosenttia vastanneista nuorisotyöntekijöistä (137 vastaajaa 765 vastaajasta) oli täysin varmoja, että osaisivat tunnistaa viharikoksen (Sinisalo-Juha & Tormulainen, 2026). Tälle artikkelille on siis tilausta.

Pohdin artikkelissani vihapuhetta ja viharikoksia suomalaisen lainsäädännön ja kansainvälisten suositusten pohjalta. Tavoitteenani on rakentaa ymmärrystä siitä, mitä vihateko, vihapuhe ja viharikos ovat ja mitä ne voivat tarkoittaa nuorisotyön arjen tilanteissa. Samalla toivon voivani vahvistaa ihmisoikeusosaamista ja edistää ihmisoikeuksien toteutumista kaikkien nuorten kohdalla.

Kuva: Munfilmi / Netta Hautamäki.

Kolme käsitettä vihasta

Termejä vihateko, vihapuhe ja viharikos käytetään usein sekaisin, vaikka ne ovat juridisesti eri asioita. On hyödyllistä osata erottaa ne toisistaan. Suomen rikoslaista ei kuitenkaan löydy erillistä määritelmää viha- tai rasistiselle rikokselle (Rauta, 2025, 11). Hyödynnän tässä Emilia Hämäläisen käyttämiä napakoita määritelmiä (Hämäläinen, 2021, 8).

Viharikos. Viharikoksessa rikoksen motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys, joka voi kohdistua henkilöön, ryhmään, omaisuuteen tai instituutioon. Perusteena voivat olla esimerkiksi uhrin todellinen tai oletettu etninen tausta, uskonto tai vakaumus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, vammaisuus tai sukupuoli (Hämäläinen, 2021, 8; Rauta, 2025, 11). Kyseessä on viharikos myös silloin, kun teko kohdistuu henkilöön, joka on läheisessä suhteessa johonkin edellä mainittuun ryhmään (Rauta, 2025, 12). Mikä tahansa rikos voi olla viharikos, kun sen taustalla on vihamotiivi (Rauta, 2025, 11). Pahoinpitely, laiton uhkaus, kunnianloukkaus ja vahingonteko voivat olla viharikoksia silloin, kun tekijä on valinnut uhrinsa tämän todellisen tai oletetun ryhmäjäsenyyden perusteella. Tekijän oletus riittää, joten uhrin ei tarvitse todellisuudessa kuulua ryhmään (Rauta, 2025, 12).

Vihateko. Vihateolla tarkoitetaan tekoa, jonka motiivina on viha tai ennakkoluulot tiettyä ryhmää kohtaan, mutta joka ei juridisesti täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Vihateko kohdentuu esimerkiksi jonkin vähemmistön edustajaan tai ominaisuuteen (Hämäläinen, 2021, s. 8). Kiusaaminen tai syrjintä voivat olla vihatekoja, vaikka ne eivät määrittyisi rikoslain mukaisiksi rikoksiksi. Vihatekoihin, kuten kiusaamiseen ja syrjintään, on nuorisotyössä kuitenkin aina puututtava.

Vihapuhe. Vihapuheella tarkoitetaan ilmaisua, joka loukkaa tai uhkaa ihmistä tai ihmisryhmää esimerkiksi etnisen alkuperän, sukupuolen, uskonnon tai vammaisuuden perusteella ja jonka taustalla on viha tai suvaitsemattomuus. Tällainen ilmaisu voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Sitä voidaan pitää myös yhdenvertaisuuslaissa tai tasa-arvolaissa kiellettynä syrjintänä (Hämäläinen, 2021, s. 8). Vihapuhe ei kuitenkaan automaattisesti ole rikos. Rikoksen tunnusmerkit täyttyvät vasta, kun ilmaisu on esimerkiksi julkinen tai tarkoitettu levitettäväksi, kuten jäljempänä kerrotaan.

Motiivi määrittää viharikoksen

Vaikka suomalaisessa lainsäädännössä ei ole määritelty erillistä viha- tai rasistista rikosta, vihamotiivi on otettu huomioon rangaistuksen koventamisperusteena. Rasistinen vihamotiivi on ollut koventamisperusteena jo pitkään, vuonna 2011 mukaan tulivat myös muut vihamotiivit ja vuodesta 2023 alkaen koventamisperusteena on ollut myös rikoksen uhrin sukupuoleen perustuva vaikutin (Rauta, 2025,11–12). Vuoden 2024 yleisimmät rikosnimikkeet viharikosepäilyissä olivat kunnianloukkaus (33 prosenttia päärikoksista, 737 päärikosta), pahoinpitely (30 prosenttia, 665) ja laiton uhkaus (21 prosenttia, 471). Kiihottamista kansanryhmää vastaan epäiltiin 42 päärikoksessa (kaksi prosenttia) (Rauta, 2025, 28). Nuorten kannalta on huomionarvoista, että viharikosten asianomistajat olivat vuonna 2024 yleisimmin 15–34-vuotiaita. Rasismi näkyy myös koulussa: lähes joka neljäs vanhempi tai huoltaja (23 prosenttia) kertoi lapsensa kokeneen rasistista häirintää tai kiusaamista koulussa (Rauta, 2025, 31).

Viharikos voidaan nähdä myös niin kutsuttuna signaalirikoksena. Silloin rikoksen koetaan uhkaavan koko ryhmää, jota uhri edustaa, ja ryhmän jäsenet voivat kokea joutuneensa itse rikoksen kohteeksi (Rauta, 2025, 12). Uhrin ei tarvitse olla ryhmän jäsen, sillä teko voi kohdistua esimerkiksi vastaanottokeskuksen työntekijään hänen työnsä vuoksi (Rauta, 2025, 12). Nuorisotyössä vastaavassa tilanteessa voisi olla nuorisotyöntekijä, johon kohdistuu hyökkäys, koska hän työskentelee seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten parissa. Viharikosten vaikutus on yksittäistä tekoa laajempi, sillä ne horjuttavat turvallisuuden kokemusta yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan tasoilla (Rauta, 2025, 12).

Vihapuheen vaikutuksista on tietoa valtioneuvoston teettämästä selvityksestä, jossa kuntapäättäjät ja kansanedustajat kuvasivat vihapuheen vaikuttaneen heidän sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteensä. Vaikutuksia kuvattiin muun muassa uupumuksena, kohonneena verenpaineena ja masennuksena, ja vastaajat kertoivat myös unettomuudesta. Lisäksi vihapuhe tuotti tunnekuormaa: pelkoa, ahdistuneisuutta, toivottomuutta ja vihaa (Knuutila ym. 2019, 47–54). Vaikka selvitys koski aikuisia päättäjiä eikä nuoria, se osoittaa, millaisia seurauksia vihapuheella voi olla kohteelleen. Vaikutukset eivät rajoitu uhriin, sillä pelkoa ja turvattomuutta voivat kokea myös muut saman ryhmän jäsenet (Aaltonen, 2022).

Milloin puhe muuttuu vihapuheeksi ja rikokseksi?

Sananvapauden ja vihapuheen välisen rajan vetäminen on haastavaa. Sananvapaus on demokratialle tärkeää, ja moniarvoisessa yhteiskunnassa ollaan väistämättä eri mieltä monista asioista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että sananvapaus suojaa myös lausumia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät. Kaikki loukkaava puhe ei siis täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Sananvapaus ei kuitenkaan suojaa lausumia, jotka yllyttävät vihaan ihmisryhmiä kohtaan tai uhkaavat heidän turvallisuuttaan (Oikeusministeriö, 2025). Nuorten demokratiakasvatuksen näkökulmasta lain antamat rajat eivät ole sama asia kuin pedagoginen raja. Nuorisotyössä voidaan ja pitää puuttua myös sellaiseen puheeseen, joka ei täytä rikoksen tunnusmerkkejä.

Vihapuhe vahvistaa ennakkoluuloja ja stereotypioita ja loukkaa kohteensa ihmisarvoa (Mäkinen, 2019, 14). Vihapuhe eroaa asiallisesta erimielisyydestä. Se ei ole vastavuoroista eikä sen tarkoituksena ole etsiä totuutta, vaan leimata jokin ryhmä ulkopuoliseksi tai uhkaavaksi, esimerkiksi likaiseksi tai turvallisuusriskiksi. Vihapuheessa väitteitä ei myöskään yritetä perustella. Vihapuhe on ilmiönä laajempi, se voi olla rangaistavaa tai kiellettyä myös yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolain nojalla (Mäkinen, 2019, 15).

Vihapuhetta määritellään ja ymmärretään eri tavoin kansallisella, eurooppalaisella ja globaalilla tasolla (Council of Europe, Committee of Ministers, 2022). Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen mukaan vihapuheella tarkoitetaan kaikenlaista ilmaisua, joka yllyttää väkivaltaan, vihaan tai syrjintään henkilöä tai henkilöryhmää kohtaan. Yksityiskohtaisempi kuvaus perusteista löytyy Infolaatikosta 1. (Council of Europe, Committee of Ministers, 2022, kohta 2).

Suositus erottaa toisistaan kolme tasoa:

  1. rikosoikeudellisesti kielletty vihapuhe
  2. vihapuhe, joka ei ole niin vakavaa, että siitä seuraisi rikosvastuu, mutta joka on silti kiellettyä siviili- tai hallinto-oikeuden nojalla
  3. loukkaava tai haitallinen ilmaisu, jota ei voida perustellusti rajoittaa, mutta johon on silti puututtava muilla keinoilla, kuten vastapuheella,
    kasvatuksella ja tiedotuksella (Council of Europe, Committee of Ministers, 2022, kohta 3).

Nuorisotyön omat keinot, kuten arvostava kohtaaminen, ihmisoikeuskasvatus ja dialogisuus, sopivat näistä erityisesti kolmanteen tasoon. Mäkisen (2019, 15) mukaan vihapuheen muotoja yhdistää myös se, että ne loukkaavat Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaisia oikeuksia, kuten oikeutta ihmisarvoon, turvallisuuteen ja kunniaan sekä yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen (Yhdistyneet kansakunnat, 1948, artiklat 1, 2, 3, 7 ja 12).

Rajatapaus on holokaustin kieltäminen. Sen julkinen kieltäminen on usein tulkittu rangaistavaksi kiihottamisrikoksena (Nuotio, 2024, 1124). Suomen laissa ei kuitenkaan ole ollut nimenomaista säännöstä, eikä korkein oikeus ole ratkaissut asiaa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan uuden säännöksen lisäämistä rikoslain 11 lukuun (Oikeusministeriö, 2025).

Rikoksesta on kysymys, kun vihateko on julkinen tai tarkoitettu levitettäväksi. Rikoslain 11 luvun 10 §:n mukaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan voi joutua vastuuseen henkilö, joka levittää yleisölle lausuman tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin taikka muun niihin rinnastettavan perusteen vuoksi. Rangaistuksena on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta (Rikoslaki 39/1889, 11 luku 10 §). Yksityinen viesti kahdenkeskisessä keskustelussa ei yleensä täytä kiihottamisen tunnusmerkistöä, mutta se voi silti olla jokin muu rikos, kuten laiton uhkaus. Sosiaalisen median julkaisut, ryhmäviestit ja jaetut sisällöt voivat sen sijaan täyttää kiihottamisen tunnusmerkit, jos ne on tarkoitettu tai pääsevät laajempaan levitykseen.

Euroopan neuvoston suositukset

Suomalaisella lainsäädännöllä on tukenaan laaja kansainvälinen kehys. Euroopan neuvoston ministerikomitea hyväksyi toukokuussa 2024 jäsenvaltioilleen suosituksen viharikosten torjumisesta (CM/Rec(2024)4). Suositus tarjoaa selkeän määritelmän, joka täydentää kansallisia järjestelmiä. Siinä korostetaan, että viha voi ilmetä eri vakavuusasteilla: arjen leimaamisesta, syrjinnästä, mikroaggressioista ja sanallisesta väärinkäytöstä aina väkivaltaan, terrorismiin, sotarikoksiin ja kansanmurhaan asti (Council of Europe, Committee of Ministers, 2024).

Suosituksen mukaan viharikoksella tarkoitetaan rikosta, joka on tehty vihamotiivin perusteella ja johon sisältyy ennakkoasenne, ennakkoluulo tai halveksunta. Kohteena olevat henkilökohtaiset ominaisuudet tai asemaan liittyvät perusteet on tarkemmin lueteltu Infolaatikossa 1. (Council of Europe, Committee of Ministers, 2024, kohta 2). Sitovaa kansainvälistä viharikoksen määritelmää ei kuitenkaan ole. Kansalliset lainsäädännöt poikkeavat toisistaan, mikä johtaa pirstaleisiin ja epäjohdonmukaisiin käytäntöihin jäsenmaissa ja heikentää uhrien yhdenvertaista suojaa (Council of Europe, Committee of Ministers, 2024).

Vuoden 2024 suositus korostaa koulutusjärjestelmien roolia vihatekojen ennaltaehkäisyssä. Jäsenvaltioiden tulisi varmistaa, että oppilaitokset ja kasvattajat edistävät moninaisuutta arvostavaa ja osallistavaa kulttuuria ja että opetussuunnitelmat laaditaan yhdessä nuorten kanssa niin, ettei niihin sisälly syrjivää sisältöä (Council of Europe, Committee of Ministers, 2024, kohta 62). Jo vuonna 2022 ministerikomitea oli hyväksynyt suosituksen vihapuheen torjumiseksi (CM/Rec(2022)16). Sen mukaan jäsenvaltioiden tulisi perustaa ja vahvistaa koulutus- ja tiedotusaloitteita sekä työvälineitä, joiden avulla lapset ja nuoret, vanhemmat ja huoltajat, kasvattajat, nuorisotyöntekijät sekä lasten parissa toimivat vapaaehtoiset voivat ymmärtää ja käsitellä vihapuhetta. Lasten ja nuorten tulee myös voida osallistua tällaisten aloitteiden suunnitteluun (Council of Europe, Committee of Ministers, 2022, kohta 48). Lisäksi ihmisoikeuskasvatuksen, demokratiakasvatuksen sekä media- ja tiedonlukutaidon tulisi kuulua yleisiin opetussuunnitelmiin (Council of Europe, Committee of Ministers, 2022, kohta 47).

Kuva: Munfilmi / Netta Hautamäki.

Nuorisotyöntekijän rooli

Juridinen tieto turvaa nuorisotyöntekijän selustaa, mutta se ei yksin riitä. Nuoren kasvattajana nuorisotyöntekijä tarvitsee myös käytännön työkaluja, joiden avulla hän voi tunnistaa tilanteen, toimia siinä mahdollisimman oikein ja ohjata nuoren eteenpäin, olipa tämä teon kohteena tai tekijänä. Yksittäiset ”pienet” vihateot eivät myöskään tapahdu tyhjiössä, vaan ne voivat muodostaa osan laajempaa jatkumoa (Council of Europe, Committee of Ministers, 2024). Siksi varhainen puuttuminen on tärkeää: se suojelee yksilöitä ja ehkäisee sekä pieniä että suuria viharikoksia.

Kun havaitset tilanteen, jossa on syytä epäillä viharikosta tai vihapuhetta, voit arvioida sitä esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä:

  • Onko teko kohdistunut johonkin henkilöön tai ryhmään heidän (oletetun) ominaisuutensa takia?
  • Onko kyseessä pahoinpitely, uhkaus, kunnianloukkaus tai vahingonteko? Jos kyllä, vihamotiivi voi koventaa rangaistusta tai muuttaa rikosnimikkeen.
  • Onko viesti tai sisältö julkinen tai tarkoitettu laajemmalle levitykselle? Jos kyllä, kyseessä voi olla kiihottaminen kansanryhmää vastaan.
  • Onko tapahtuma niin sanotun signaalirikoksen luonteinen, eli uhkaavatko seuraukset laajempaa ryhmää yksittäisen uhrin lisäksi?

Kun kysymyksiä sovelletaan artikkelin alun tilanteisiin, kuva tarkentuu. Etniseen taustaan viittaava haukkuminen on vihatekoa tai vihapuhetta, ja se voi olla viharikos, jos teko täyttää jonkin rikoksen, kuten kunnianloukkauksen tai uhkauksen, tunnusmerkit ja sen motiivina on viha. Vammaisia pilkkaavien viestien jakaminen ryhmässä on vihapuhetta, joka voi täyttää kiihottamisen tunnusmerkit, jos viestit ovat julkisia tai tarkoitettu levitettäväksi. Nuoren kirjoittama uhkaus tiettyä ryhmää kohtaan voi olla laiton uhkaus tai kiihottamista kansanryhmää vastaan. Nuorisotyöntekijän tehtävä on kaikissa kolmessa tapauksessa ottaa asia puheeksi ja puuttua siihen riippumatta siitä, täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit: rikosoikeudellisen arvion tekee poliisi. Tämän artikkelin lähteet eivät anna suoraa vastausta kysymykseen, mihin nuorisotyöntekijä on velvoitettu. Velvoitteet tulevat lainsäädännöstä ja työnantajan ohjeista. Omassa työyhteisössä onkin löydyttävä yhteisesti tunnistetut ja tunnustetut ohjeet vihatekoihin puuttumiseen ja niiden ehkäisyyn.

Viharikoksen tai vihapuheen ilmoittaminen poliisille on tärkeää. Siitä voi seurata rikosvastuu tekijälle, ja samalla ilmoitukset auttavat saamaan
totuudenmukaisemman kuvan ilmiön laajuudesta. Rikosilmoituksen tekeminen voi kuitenkin tuntua uhrista haastavalta, ja esimerkiksi paperittomat henkilöt tai rikoksen uhriksi joutuneet alaikäiset voivat tarvita prosessissa erityistä tukea. Uhri tarvitsee tukea myös tunnekuorman käsittelyyn sekä aikaa että turvaa. (Council of Europe, Committee of Ministers, 2024; Rauta, 2025.) Nuorisotyöntekijällä on onneksi nuorten kasvattajana osaamista ja ymmärrystä nuorten kanssa toimimiseen. Käytännön työvälineitä on tarjolla myös valmiina. Niitä löytyy sekä kansallisilta että eurooppalaisilta sivustoilta.

Entä jos nuori on itse tekijä?

Nuorisotyöntekijä kohtaa myös tilanteita, joissa nuori itse on epäiltynä vihateosta tai viharikoksesta. Myös silloin tarvitaan nuorisotyöntekijän ammatillista osaamista ja moniammatillista otetta. Suomessa tätä työtä tehdään muun muassa Ankkuritoiminnassa, jossa poliisi, sosiaali- ja terveystoimi sekä nuorisotoimi arvioivat yhdessä nuoren tilannetta ja puuttuvat siihen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Kun teon taustalla on ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta, myös yhteinen keskustelu ja sovittelu voivat auttaa yhteisen ymmärryksen löytämisessä (Hämäläinen, 2021, 16–22).

Keskeistä

Motiivi ratkaisee. Mikä tahansa rikos voi olla viharikos, jos sen taustalla on ennakkoluulo tai vihamielisyys jotakin ryhmää kohtaan. Uhrin ei tarvitse todella kuulua ryhmään, sillä tekijän oletus riittää. Motiivi ratkaisee myös artikkelin alun esimerkeissä, olipa kyse etniseen taustaan viittaavasta haukkumisesta, vammaisia pilkkaavista viesteistä tai tiettyyn ryhmään kohdistuvasta uhkailusta.

Puhe voi olla rikos. Ryhmän uhkaaminen, panetteleminen tai solvaaminen julkisesti on Suomessa rangaistavaa kiihottamisena kansanryhmää vastaan (RL 11:10). Julkinen sosiaalisen median julkaisu voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, kahdenkeskinen viesti yleensä ei, vaikka sekin voi olla jokin muu rikos.

Vaikutukset ulottuvat yhtä uhria laajemmalle. Viharikokset ja vihapuhe vahingoittavat koko yhteisöä ja voivat estää ihmisiä osallistumasta yhteiskunnan toimintaan pelottomasti.

Rikoslain raja ei ole puuttumisen raja. Vihapuhe on laajempi ilmiö kuin rangaistava vihapuhe. Nuorisotyössä vihateot ja loukkaava puhe edellyttävät puuttumista silloinkin, kun rikoksen tunnusmerkit eivät täyty.

Infolaatikko

Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen mukaan vihapuheella tarkoitetaan kaikenlaista ilmaisua, joka yllyttää väkivaltaan, vihaan tai syrjintään henkilöä tai henkilöryhmää kohtaan, edistää tai levittää sitä tai oikeuttaa sen taikka halventaa heitä heidän todellisten tai oletettujen ominaisuuksiensa tai asemansa perusteella.

Näitä voivat olla:

  • ”rotu”
  • ihonväri
  • kieli
  • uskonto
  • kansallisuus
  • kansallinen tai etninen alkuperä
  • ikä
  • vammaisuus
  • sukupuoli, sukupuoli-identiteetti tai seksuaalinen suuntautuminen.

(Council of Europe, Committee of Ministers, 2022, kohta 2).

Kirjoittaja:

Lähteet:

Aaltonen, M. (2022, 20. kesäkuuta). Miksi vihapuheeseen ja viharikoksiin puuttuminen on tärkeää? Oikeusministeriö. https://oikeusministerio.fi/-/milla-aaltonen-miksi-vihapuheeseen-ja-viharikoksiin-puuttuminen-on-tarkeaa-

Council of Europe, Committee of Ministers. (2022). Recommendation CM/Rec(2022)16 of the Committee of Ministers to member States on combating hate speech. https://search.coe.int/cm#{”CoEIdentifier”:[”0900001680a67955”]}

Council of Europe, Committee of Ministers. (2024). Recommendation CM/Rec(2024)4 of the Committee of Ministers to member States on combating hate crime. https://www.coe.int/cm

Hämäläinen, E. (2021). Hyvät käytännöt vihatekojen tunnistamisessa ja ennalta estämisessä: Opas poliiseille ja sidosryhmille (Sisäministeriön julkaisuja 2021:7). Sisäministeriö. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/db78c621-c3fe-4bf7-8824-bffea8ae22c6/content

Knuutila, A., Kosonen, H., Saresma, T., Haara, P., & Pöyhtäri, R. (2019). Viha vallassa: Vihapuheen vaikutukset (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2019:57). Valtioneuvoston kanslia. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/5b09aeb8-ac00-4588-a741-58542dbf2436/content

Mäkinen, K. (puheenj.). (2019). Sanat ovat tekoja: Vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen (Sisäministeriön julkaisuja 2019:23). Sisäministeriö. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-324-264-7

Nuotio, K. (2024). Oikeushyvien suojelu rikosoikeuden tavoitteena: Rikosoikeuden tehtävistä ja rajoista. Lakimies, (7–8), 1107–1137. https://journal.fi/lakimies/article/download/147772/99987/402137

Oikeusministeriö. (2025). Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rikoslain 11 luvun muuttamisesta (HE 47/2025). Finlex. https://www.finlex.fi/fi/hallituksen-esitykset/2025/47

Rauta, J. (2025). Poliisin tietoon tullut viharikollisuus Suomessa 2024 (Poliisiammattikorkeakoulun katsauksia 41).  Poliisiammattikorkeakoulu.  https://www.theseus.fi/bitstreams/dd15a6f8-0359-4ae3-9f40-67087a2a9717/download

Rikoslaki 39/1889. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001

Sinisalo-Juha E. & Tormulainen A. (2026). Kohti yhdenvertaista nuoruutta! Yhdenvertaisuusosaaminen nuorisoalalla. 2025 kartoituskyselyn tulokset. Yhdenvertaisuuden nuorisoalan osaamiskeskus & Humanistinen ammattikorkeakoulu. https://partio.contenthub.fi/NiboWEB/partio/getPublicFile.do?uuid=4484410&inline=true&ticket=d5d449b88a9c3d4f753d31383586b6c2&type=original

Yhdistyneet kansakunnat. (1948). Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. YK-liitto. https://www.ykliitto.fi/ykn-ihmisoikeuksien-yleismaailmallinen-julistus

Lisätietoja hankkeesta: