Turvallisuuden kokemus syntyy sanoista ja teoista – sukupuolisensitiivisyys Diggaan!-toiminnassa

Diggaan!-toiminnassa on havaittu, että sukupuolisensitiivinen työote on välttämätön lähtökohta hankkeessa kehitettävän polkumallin tarkoituksenmukaiselle toteuttamiselle. Hyvinvointia, osallisuutta ja polkuja työelämään (HOPE) on Humanistisen ammattikorkeakoulun ja LAB-ammattikorkeakoulun yhteishanke, jossa kehitetään digitaalisen harrastustoiminnan mallia työn ja koulutuksen ulkopuolella oleville 16–29-vuotialle nuorille tavoitteellisen pienryhmätoiminnan keinoin. Hankkeen erityisenä kohderyhmänä ovat naiset ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret.
Diggaan!-polkumalli tukee sukupuolisensitiivistä kohtaamista
HOPE-hankkeessa kehitettävä digitaalisen harrastustoiminnan malli eli Diggaan!-polkumalli pohjautuu viikoittain toistuvaan, pienryhmässä toteutettavaan Diggaan!-toimintaan. Pienryhmätoiminnassa yhdistyy digitaalinen toiminta sekä Ryan & Decin (2017) itsemääräämisteoriaan perustuva pedagoginen kehys, jossa ryhmän hyvinvointia pyritään vahvistamaan ihmiselle luontaisten kolmen psykologisen perustarpeen huomioimisen kautta (Jukkala-Kylliäinen, 2025). Diggaan! -polkumalli rakentuu kunnioittavalle ja yhdenvertaiselle kohtaamiselle ja dialogisuudelle, ja sukupuolisensitiivinen työote toimii lähtökohtana polkumallin tarkoituksenmukaiselle toteuttamiselle.
Diggaan!-polkumalli pohjautuu sukupuolisensitiiviseen työotteeseen. Sukupuolisensitiivisyys ymmärretään polkumallin kontekstissa laajana yläkäsitteenä, joka pitää sisällään muun muassa sukupuolitietoisuuteen, intersektionaalisuuteen, moninaisuuteen ja tasa-arvoon liittyviä määrityksiä.
Tuija Huuki (2010, s. 43) määrittelee sukupuolisensitiivisyyden tai -tietoisuuden tarkoittavan ymmärrystä siitä, että sosiaalisissa käytänteissä rakentuu kulttuurisia ja sosiaalisia eroja, jotka ovat yhteyksissä sosiaalisiin luokituksiin. Sosiaaliset luokitukset puolestaan kietovat sisälleen muita sosiaalisia luokituksia, esimerkiksi yhteiskuntaluokka, alueellisuus, ikä ja etnisyys. Sukupuoli paitsi kietoutuu osaksi sosiaalisia ja kulttuurisia luokituksia, myös rakentuu näistä eroista. Toisaalta se rakentaa myös toiseuksia ja eriarvoisuutta ihmisten välille. Eriarvoisuuden määrittely edellyttää aina näkökulman siitä, minkä suhteen eriarvoisuutta tarkastellaan ja lisäksi se pitää sisällään valinnan siitä, että tarkasteltava suhde on jollain tapaa ei-toivottu (Moisio 2020). Sosiaalityön tutkijat Kirsi Gunther, Eeva Ekqvist ja kuraattori Jenni Katajisto (2020, s.275) kuvaavat, että toiseuden käsitteeseen liittyy ajatus siitä, että yksilöitä luokitellaan jonkin ominaisuuden perusteella tietynlaisiin raameihin, jolloin toiseus aiheuttaa kokemusta erilaisuudesta tai ulkopuolisuudesta.
Intersektionaalisuus nähdään tarkastelutapana, jossa tunnistetaan yksilöllä olevien erilaisten identiteetti tekijöiden yhtäaikainen vaikutus yhteiskunnalliseen asemaan. Yksilön yhdenvertaisuuden ja tasa-arvoisuuden kokemuksen mahdollistaminen edellyttää näin ollen erilaisten osatekijöiden vaikutusten tarkastelua aina myös suhteessa toisiinsa. (Hietaharju 2026, s.16.)

Diggaan!-toiminnassa sukupuolisensitiivinen työote toteutuu konkreettisesti sanoittamalla ja tuomalla näkyväksi Diggaan! -toiminnan tiloja, toiminnan rakenteita ja sosiaalisia luokituksia sekä reflektoimalla havaintoja yhdessä ammattilaisten ja kohderyhmään kuuluvien nuorten kanssa.
Erja Anttosen (2017, s. 24–25) keräämä aineisto osoittaa, että sukupuolisensitiivisyys käsitetään työotetta soveltavien ammattilaisten työssä monitasoisesti ja laajasti: tietoisuuden, työntekijän oman kasvun ja aktiivisen reflektoinnin sekä lopulta aidosti tasavertaisen ja arvostavan kohtaamisen kautta. Sukupuolisensitiivinen työote on siten ennen kaikkea vahvaa ammatillisuutta, jossa yhdistyy ammattilaisen oma tietoisuus, kehittyminen ja reflektio sekä valmius kysyä ja oppia kohtaamiltaan nuorilta. Ohjaajilta tämä edellyttää sensitiivisyyttä ja avoimuutta sekä toisaalta myös rohkeutta myöntää, että jokin asia on itselle uusi, jolloin sitä on hyvä nuorten kanssa käsitellä.
Sukupuolisensitiivinen työote ei ole ainoastaan sosiaalisten ja kulttuuristen eriarvoisuuksien ja toiseuksien näkyväksi tekemistä ja sanoittamista. Se on aktiivista tasavertaisuuden edistämistä sanoin ja teoin. Sukupuolisensitiivinen työote edistää kaikkien nuorten hyvinvointia, mutta erityisen paljon siitä hyötyvät toiseuksia tai eriarvoisuuksia kokevat nuoret. Esimerkiksi Sukupuolen moninaisuus voimavarana -hankkeeseen liittyvässä tutkimuksessa on havaittu, että transnuorten kokemukset hyväksytyksi tulemisesta eri kohtaamisissa ovat erittäin tärkeitä hyvinvoinnin kannalta ja että sukupuoliin liittyvien stereotypioiden ja oletuksien purkaminen hyödyttää lopulta kaikkia nuoria (Sares-Jäske ym., 2024; s. 8).
Diggaan!-toiminnassa turvallisuutta tehdään näkyväksi sekä sanallisesti että sanattomasti. Konkreettisesti turvallisimman tilan periaatteiden sanoittaminen ja noudattaminen yhdessä nuorten kanssa lisää turvallisuuden tunnetta. Samalla Diggaan!-toiminnassa on ohjaajien kesken sovittu erilaisista signaaleista, esimerkiksi sateenkaaritarroista tai -avainkaulanauhoista, joilla viestitään nuorille myös sanattomasti sukupuolisensitiivisestä- ja sitä kautta turvallisesta ilmapiiristä. Nuorten kanssa on myös tarkistettu, että fyysisistä toimintatiloista löytyvät esimerkiksi eri sukupuolille sopivat wc-tilat asianmukaisilla symboleilla varustettuina. Ensimmäisillä ryhmäkerroilla nuoret työstävät myös itselleen nimikyltit, johon voivat halutessaan merkitä käyttämänsä pronominit ja siten viestittää, miten haluavat tulla kohdatuksi. Verkkoympäristössä omat pronominit on voinut lisätä halutessaan omaan käyttäjäprofiiliin.
Sukupuolisensitiivinen työote syntyy toiminnan raameista
Eriarvoisuuksia ja toiseuksia voi tuoda näkyväksi pohtimalla, mitkä tekijät heikentävät ja mitkä vahvistavat toimintaan osallistumista tai osallistumisen edellytyksiä. Mimmi Lehtimäki (2026) selvitti opinnäytetyössään (YAMK), millaisia esteitä Diggaan!-toimintaan osallistuneet 16–29-vuotiaat nuoret, erityisesti naiset ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat, kokevat pienryhmätoimintaan osallistumisessa sekä miten osallistumisen kynnystä voidaan madaltaa.
Lehtimäki (2026, s. 26–30) jakaa nuorten ja ohjaajien haastatteluissa esiin tulleet havainnot seitsemään eri teemaan: toimintaan mukaan löytäminen, yhteinen kiinnostuksen kohde, turvallisemman tilan periaatteiden ja muiden tunnusten näkyvyys, toiminnan struktuuri ja joustavuus, aikataulu ja sijainti, ruoka ja toiminnan maksuttomuus sekä helposti lähestyttävät ohjaajat. Teemoissa toistuu syvälle HOPE-polkumallin rakenteisiin ulottuvat tekijät, jotka voivat niin yhdessä kuin erikseen joko muodostaa esteitä tai madaltaa kynnyksiä osallistua toimintaan. Lehtimäki (2026) on jäsennellyt teemat Saavutettavat polut (2023) -hankkeen laatimia saavutettavuuden osa-alueita mukaillen. Nämä osa-alueet ovat fyysinen, kognitiivinen, viestinnällinen, tekninen, psyykkinen, sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen saavutettavuus.

Diggaan!-toiminnassa fyysinen saavutettavuus tarkoittaa maantieteellisesti keskeistä sijaintia ja hyviä kulkuyhteyksiä. Esteitä madaltaa entisestään selkeät saapumisohjeet esimerkiksi videomuodossa ja ohjaajan vastaantulo. Myös tutut tilat tai mahdollisuus tutustua tilaan tai ohjaajaan etukäteen vähentää jännitystä. Tärkeää on myös mahdollisuus vetäytyä rauhalliseen tilaan tarvittaessa. Lehtimäen (2026) esiintuomien havaintojen lisäksi Diggaan!-toiminnassa on havaittu, että esimerkiksi tilan valaistuksella, melulla, hajuilla ja lämpötilalla on myös vaikutusta siihen, miten osallistujat kokevat toimintaan osallistumisen.
Kognitiivinen saavutettavuus toteutuu Diggaan! -toiminnassa toiminnan ennakoitavuutena ja jäsenneltyinä toimintakertoina. Nuoret saavat tietoa toimintakertojen sisällöistä, ryhmän toimintakerroilla on jokaisella kerralla samankaltaisena toistuva struktuuri sekä selkeät tavoitteet. Toisaalta toiminta on samalla joustavaa ja nuorten omilla ehdoilla etenevää (Lehtimäki 2026, s. 31–34).
Tekninen jataloudellinen saavutettavuus toteutuvat mahdollisuutena käyttää eri laitteita ja ohjelmistoja ilmaiseksi sekä tarjottavan ruoan ja toiminnan maksuttomuutena. Ruokatarjoiluissa painottuu myös eri ruokarajoitteiden mahdollisimman laaja huomiointi: lähtökohtaisesti tarjolla on ruokaa, joka sopii ja on turvallista kaikille osallistujille (Lehtimäki 2026, s. 31–34). Nuorille tarjotaan myös apua ja tukea laitteistojen käytössä ja vaihtoehtoisia ohjelmistoja, jos ensisijaiset vaihtoehdot tuntuvat liian hankalilta.
Psyykkinen turvallisuus toteutuu yhteisesti sovittuina ja noudatettavina turvallisemman tilan periaatteina ja ohjaajien kannustavana ja kuuntelevana kohtaamisena. Psyykkistä turvallisuutta rakentaa myös toiminnan joustavuus: jokainen nuori saa osallistua sillä tasolla, kuin itse haluaa (Lehtimäki 2026 s. 31–34). Diggaan!-toiminnassa nuorten osallistumisesta ei pidetä kirjaa ja paikalle voi saapua aina ilman pelkoa seuraamuksista. Nuoret myös itse päättävät, mitä haluavat ryhmäkerroilla tehdä tai tekevätkö mitään. Ohjaajat myös mahdollistavat toiminnallaan sen, että ryhmän hiljaisimmatkin rohkaistuvat kertomaan näkemyksiään.
Sosiaalinen saavutettavuus toteutuu pienryhmässä sallivassa ilmapiirissä, joka tukee omaehtoista ryhmään kuulumisen kokemusta sekä erilaisia osallistumisen tapoja. Osalle nuorista verkko-osallistumisen mahdollisuus on ollut merkityksellistä (Lehtimäki 2026, s. 31–34). Verkossa tapahtuva toiminta mahdollistaa erityisesti pienillä paikkakunnilla ja pitkien välimatkojen päässä asuville nuorille mahdollisuuden tavata toisia samanhenkisiä nuoria matalalla kynnyksellä ja anonymiteetin suojaamana.
Kulttuurinen saavutettavuus Diggaan!-toiminnassa tarkoittaa moninaisuutta merkitsevien symbolien, kuten sateenkaarilipun, käyttöä eri yhteyksissä, kuten läppäritarroina, rintamerkkeinä ja kaulanauhoina. Ohjaajien pukeutuminen Diggaan!-huppareihin lisää ensimmäistä kertaa paikalle tulevalle nuorelle saavutettavuuden kokemusta, kun ohjaaja oli helppo tunnistaa pukeutumisen perusteella. Myös turvallisemman tilan periaatteiden yhteinen määritteleminen ja noudattaminen luo kulttuurista saavutettavuutta (Lehtimäki 2026, s. 31–34).
Sateenkaarisymbolit ovat tärkeitä myös viestinnän saavutettavuuden edistämisessä. Sasu Heliö (2026, s. 18) keräsi opinnäytetyöhönsä (AMK) Diggaan!-toiminnassa mukana olevilta nuorilta kokemuksia siitä, miten hankkeen ulkoista viestintää tulisi kehittää sukupuolisensitiivisestä näkökulmasta paremmin nuoria palvelevaksi ja toimintaa kohtaan koettuja esteitä madaltavaksi. Heliön aineistosta nousee esiin esimerkiksi viestintäkanavien moninaisuuden, erilaisten representaatioiden tarpeen sekä värimaailman merkityksen viestinnän saavutettavuuden kokemuksessa (Heliö 2026, s. 25).
Sukupuolisensitiivisen työotteen ytimessä on toiminnan ennakoitavuuden, luotettavuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen sekä eri tasoiset ja konkreettiset signaalit siitä, että toimintaan osallistuminen on aidosti turvallista ja yhdenvertaista. Tämä kaikki edellyttää sukupuolisensitiivistä työotetta soveltavilta ohjaajilta paitsi paljon työtä, myös valmiutta tunnistaa moninaisia osallistumisen esteitä ja niiden taustalla piileviä sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita sekä pyrkimystä vaikuttaa näihin tietoisesti ja pitkäjänteisesti.
Sukupuolisensitiivinen työote ei ole pikavoittoihin tähtäävä spurtti, vaan maraton alati muuttuvissa olosuhteissa. Palkintona siintää yhdenvertaisemmaksi, saavutettavammaksi ja turvallisemmaksi koettu yhteisö.
Kirjoittajat:
Lähteet
Anttonen, E. (2017). Sukupuolisensitiivinen nuoriso- ja aikuistyö Suomessa. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 38. Haettu 17.6.2026 osoitteesta:https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2026/02/sukupuolisensitiivinen-nuoriso-ja-aikustyo-suomessa-erja-anttonen-humanistinen-ammattikorkeakoulu.pdf
Günther, K., Ekqvist, E., & Katajisto, J. (2020). Toiseus tahattomasti lapsettomien naisten kokemana. Janus Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön tutkimuksen aikakauslehti, 28(3), 273–289. https://doi.org/10.30668/janus.75551
Heliö, S. (2026). Sukupuolisensitiivinen viestintäopas harrastustoiminnan pariin. [Amk-opinnäytetyö, Humanistinen ammattikorkeakoulu]. Theseus. Haettu 5.8.2026 osoitteesta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026051913547
Hietaharju, A-M. (2026). Tasa-arvo sanasto. Valtioneuvoston julkaisuja 2026:15. Valtioneuvosto Helsinki 2026. Haettu 4.11.2026 osoitteesta: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-074-5
Huuki, T. (2010). Koulupoikien statustyö väkivallan ja välittämisen valokiilassa. [Väitöskirja, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta] Oulurepo. Haettu 5.8.2026 osoitteesta: https://urn.fi/URN:ISBN:9789514263613
Jukkala-Kylliäinen, J. (2025). Ryhmän hyvinvointi rakentuu vapaudesta, omien taitojen tunnistamisesta ja yhteenkuuluvuudesta.Blogi. Haettu 3.9.2026 osoitteesta: https://blogit.lab.fi/labfocus/ryhman-hyvinvointi-rakentuu-vapaudesta-omien-taitojen-tunnistamisesta-ja-yhteenkuuluvuudesta/
Lehtimäki, M. (2026). Kohti saavutettavampaa ryhmätoimintaa: Esteiden tunnistaminen ja osallistumiskynnyksen madaltaminen HOPE-hankkeen ryhmätoiminnassa. [Yamk-opinnäytetyö, Humanistinen ammattikorkeakoulu]. Theseus. Haettu 6.8.2026 osoitteesta: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2026052115130
Moisio, P. (2020). Eroista ja eriarvoisuudesta. THL-Blogi. Haettu 1.10.2026 osoitteesta: https://blogi.thl.fi/eroista-ja-eriarvoisuudesta/
Saavutettavat polut (2023). Saavutettavuus. Haettu 8.9.2026 osoitteesta: https://saavutettavatpolut.humak.fi/saavutettavuus/
Sares-Jäske, L., Jehkoi, A., Rantanen, E. & Lehtonen, J. (2024). Transnuorten tyytyväisyys elämään. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Haettu 30.10.2026 osoitteesta https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-264-8
Lisätietoja hankkeesta:
Lisätietoja hankkeesta: