Hyppää sisältöön

Diakin ja Humakin työhyvinvointihankkeissa on paljon yhteistä | Harticle

Hyvinvoiva Humak ja Diakin Ristiriidoista ratkaisuihin -hankkeiden työntekijät tapasivat ja keskustelivat toiminnastaan sekä mahdollisista yhteisistä tavoitteistaan ammattikorkeakoulujen työhyvinvoinnin parantamiseksi. Työntekijöiden hyvinvoinnin nähdään myös peilautuvan opiskelijoiden hyvinvointiin. Hankkeita yhdistäväksi näkökulmaksi löydettiin epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisy.

Kuormitusta epäasiallisesta palautteesta

Diakin hanketta työstetään kolmessa työpaketissa, joista ensimmäisessä selvitetään valtakunnallisesti miten paljon ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstö on kokenut epäasiallista kohtelua ja millaista se on ollut. Tämä kartoitus kohdistuu erityisesti ammattikorkeakoulujen opetushenkilöstöön ja kyselyä levitetään korkeakoulukentälle OAJ:n jäsenyhdistysten toimesta.

Toisessa työpaketissa kehitetään Diakia sisäisesti ja keskitytään epäasiallisen kohtelun tarkasteluun kaikkien henkilöstöryhmien ja opiskelijoiden näkökulmasta. Myös uuden opintojaksopalautejärjestelmän käyttöönotossa, on oltu mukana hankkeen puitteissa, sillä opettajat ovat kokeneet kuormittavaksi opiskelijoilta tulevan epäasiallisen palautteen.

Kolmannessa työpaketissa viestitään tuloksista laajasti ammattikorkeakouluille ja herätellään keskustelua koko oppilaitoskentän tilanteesta. Hankkeen tavoitteena on tuoda epäasiallisen kohtelun ilmiö keskusteluun, jotta epäasiallisen kohtelun kokemiseen liittyviä häpeän tunteita pystyttäisiin vähentämään.

On tärkeää tunnistaa, mikä kaikki koetaan epäasialliseksi kohteluksi, ja tarkastella siihen puuttumiseen liittyviä käytäntöjä. Tavoitteena on myös löytää ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä epäasiallisen kohtelun estämiseksi.

Vaikuttamismahdollisuudet ja aivoystävällinen työyhteisö yhdistää

Humakin hanke edistyy erityisesti kahden kehittämisryhmän työskentelyn myötä. Toinen ryhmä työskentelee vuorovaikutusta tukevien rakenteiden parissa ja toinen kognitiivisen ergonomian. Hanketta läpileikkaavina teemoina nähdään osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.

Kehittämisryhmien työskentelyssä voi nähdä selviä yhtymäkohtia Diakin hankkeen tavoitteisiin. Vuorovaikutusta tukevia rakenteita edelleen vahvistettaessa yhteisön jäsenten vaikuttamismahdollisuudet paranevat. Kognitiivista ergonomiaa kehitettäessä rakennetaan aivoystävällistä työyhteisöä. Näiden prosessien kautta organisaatiossa on mahdollista voida paremmin, jolloin myös epäasiallisen kohtelun voi olettaa vähentyvän.

Piirroskuva, jossa on kaksi vastakkain olevaa jättimäistä päätä, joiden aivojen tilalla on valaistu hehkulamppu. Pieni mies yhdistää hehkulamppujen johdet päiden välissä. Humakin ja Diakin hankkeiden tarjoamat ratkaisut työhyvinvoinnin tukemiseksi voivat hyödyttää kumpaakin korkeakoulua.

Rakentava vuorovaikutus työhyvinvoinnin tukena

Molempien hankkeiden saavutettujen tulosten mukaan työntekijät ovat tyytyväisiä etätyöskentelyyn ja myös etänä toteutettavaan opetukseen. Verkkotyöskentelyä ja verkkopedagogiikkaa kehitetään molemmissa oppilaitoksissa jatkuvasti, mutta myös verkon ulkopuolisia kohtaamisia pidetään äärimmäisen tärkeinä. Kaikenlaisiin tapaamisiin toivotaan huokoisuutta, eli aikaa epämuodolliselle keskustelulle asiakeskeisyyden lisäksi.

Keskustelussa tuli myös esiin, miten organisaation omilla viestintäkanavilla ja sosiaalisessa mediassa voi syntyä tilanteita, joissa kommentit tai esimerkiksi annettava palaute saattaa olla hyvinkin kärjistynyttä ja epärakentavaa. Viestinnän yksisuuntaisuus kuormittaa sen vastaanottajaa ja onkin erityisen tärkeää pyrkiä löytämään vuorovaikutuksellisia tilanteita niin erilaisille keskusteluille kuin myös palautteen antamiselle ja vastaanottamiselle.

Henkilöstön kuormittuminen näkyy vääjäämättä opiskelijoille, sekä toisin päin. Keskustelussa pohdittiin, millaista epäasiallista kohtelua esiintyy henkilöstön kesken tai opiskelijoiden välillä sekä minkälaisia ristiriitoja syntyy vuorovaikutustilanteissa tai ohjauksessa.

Diakin toteuttaman tiedonkeruun kautta on pian mahdollista saada tietoa siitä, miten eri tavoin epäasiallinen kohtelu vastaajille näyttäytyy. Oletus on, että usein kyse on tilanteista, joita ei ole tarkoitettu epäasiallisiksi. Kokemus epäasiallisesta kohtelusta on kuitenkin aina riittävä syy tehdä jotain asian korjaamiseksi.

Humak ja Diak epäasiallista kohtelua ratkaisemassa

Hankkeiden välistä yhteistyötä on hyvä jatkaa asian tiimoilta esimerkiksi siten, että Hyvinvoiva Humak -hanke hyödyntää Diakin hankkeessa kerättyä tietoa epäasialliseksi koetusta kohtelusta toteuttaessaan vuorovaikutusta tukevia rakenteita ja kognitiivista ergonomiaa kehittäviä kokeiluja.  Näiden kokeilujen tulokset voivat puolestaan olla tukemassa Diakin hanketta, joka etsii epäasiallisen kohtelun ennaltaehkäisyn keinoja.

 

Hyvinvoiva Humak -hanke toteutuu 1.9.2023–31.12.2024 ja Diakin Ristiriidoista ratkaisuihin -hanke 1.10.2023–30.6.2025. Molempien työhyvinvointihankkeiden rahoitusta ovat hakeneet opettajayhdistykset opettajien ammattijärjestön OAJ:n työhyvinvointirahastolta. Kummassakin hankkeessa toimitaan opettajakuntaa laajemmin koko henkilöstön hyväksi.

Kirjoittajat:
Anniina Aunola, TaM, lehtori ja kehittäjä, Humanistinen ammattikorkeakoulu / Hyvinvoiva Humak -hanke
Jenny Honka, TaM, lehtori ja projektipäällikkö, Humanistinen ammattikorkeakoulu / Hyvinvoiva Humak –hanke
Katri Huovinen, lehtori, Diak
Karoliina Salminen, lehtori, Diak
Julkaisupäivämäärä: 23.5.2024
Julkaisusarja: Humak harticle, ammatillinen
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu

Hyvinvoiva Humak-hankkeen logo. OAJ:n työhyvinvointirahaston tukema hanke.