Etsijät-ryhmässä opintonsa keskeyttäneet nuoret löysivät uusia polkuja tulevaisuuteen
Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0- hankkeessa Pohjois-Savossa olemme kehittäneet Etsijät-toimintamallia niiden nuorten aikuisten tukemiseksi, jotka ovat syystä tai toisesta keskeyttäneet opintonsa.
Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0– hankkeessa Pohjois-Savossa olemme kehittäneet Etsijät-toimintamallia niiden nuorten aikuisten tukemiseksi, jotka ovat syystä tai toisesta keskeyttäneet opintonsa. Etsijät- ryhmä on toteutettu nyt kaksi kertaa yhteistyössä Kuopion Ohjaamon kanssa. Toiminnan ideana on etsiä omia kiinnostuksen kohteita ja polkuja palata opintojen äärelle.
”Koin vastaanoton ja läsnäolon lämpimäksi ja positiiviseksi. Asiat oikeasti kiinnostivat ohjaajia.”
Etsijät-ryhmiin tulleilla nuorilla esiintyi usein mielenterveyden ja arjenhallinnan haasteita, kokemuksia kohtaamattomuudesta palveluissa ja tunteita suunnan kadottamisesta. Joillakin osallistujilla elämän erilaiset yllättävät tilanteet olivat sekoittaneet suunnitelmia. Ryhmä tarjosi matalan kynnyksen toimintaa, jossa yksilölliset tarpeet ja niiden tarkastelu turvallisessa ympäristössä olivat keskiössä. Ryhmät olivat kolmen hengen pienryhmiä, jotka kokoontuivat kahdeksan kertaa.
Ryhmätoiminta pohjautui arvostavaan ja inhimilliseen kohtaamiseen. Pyrimme rakentamaan kokoontumiskerroille rennon ilmapiirin, jotta jokainen osallistuja pystyisi olemaan oma itsensä. Ohjaajat asettuivat asiakkaan rinnalle tasavertaisina toimijoina; ei asiantuntijoina, vaan kanssapohtijoina.
”Apua sai, asiat otettiin tosissaan, ja mahdollistettiin paljon asioita, joihin ei olisi yksin pystynyt.”
Ryhmä kokoontui viikoittain torstaiaamupäivisin Kuopion Ohjaamolla. Kokoontumiset alkoivat yhteisellä aamupalalla ja vapaamuotoisella keskustelulla. Tapaamiset sisälsivät yhdessä nuorten kanssa suunniteltua toimintaa, jotka tukivat itsetuntemuksen vahvistamista ja tulevaisuuden suunnitelmia. Nuoria askarruttaviin kysymyksiin suhtauduttiin vakavasti ja niihin etsittiin yhdessä vastauksia.
Ryhmässä hyödynnettiin kehittävässä harjoittelussa olleen opiskelijan suunnittelemia ”tilannetsekkaus” -karttoja, joiden avulla kartoitettiin osallistujan persoonallisuuden piirteitä, toimintakyvyn esteitä, vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita. Kartat tarjosivat lähtökohdan toiminnan suunnittelulle.
Toimintaan sisältyi muun muassa:
- Itsetuntemusta kehittäviä harjoituksia kirjallisesti ja toiminnallisesti
- Ryhmätehtäviä, jotka edistivät sosiaalista vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä
- Vierailuja ja tutustumisia koulutus- ja työelämän mahdollisuuksiin
- Vierailevia ammattilaisia, jotka toivat näkyväksi erilaisia urapolkuja ja elämänvalintoja
Kevään 2025 Etsijät – ryhmän sisältö. Kuva: Nina-Elise Koivumäki.
”Löysimme tavoitteemme ja käynneistä oli paljon apua”
Ensimmäisen ryhmän osallistujat kertoivat saaneensa selkeyttä tulevaisuuden suunnitelmiinsa. Toisen ryhmän osallistujista kaksi aloitti opinnot ryhmätoiminnan jälkeen. Ryhmätoiminnasta saadun palautteen perusteella ryhmä koettiin osallistavaksi, lämminhenkiseksi ja aidosti hyödylliseksi.
Osallistujat nostivat esiin erityisesti ohjaajien aidon läsnäolon, kuuntelevan otteen ja konkreettisen tuen arjen haasteissa. Harjoituksia pidettiin mielekkäinä ja voimaannuttavina. Ryhmässä syntyi monia henkilökohtaisia onnistumisia, kuten opintoihin hakeutumista ja elämänsuunnan löytymistä.
Jatkamme Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0- hankkeessa Etsijät- ja muiden toimintamalliemme kehittämistä yhdessä kumppaniemme ja nuorten kanssa. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston osarahoittama ja sen toteuttajia ovat Savonia -ammattikorkeakoulu ja Humak.
Etsijät – ryhmä vieraili Ylä-Savon ammattiopiston Peltoniemen kampuksella, jossa voi opiskella eläintenhoitajaksi. Kuva: Nina-Elise Koivumäki.
Kirjoittajat:
Nina-Elise Koivumäki, YTM, asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, TKI-toiminta, ORCID: 0009-0005-1448-8013
Armi Mikkonen, yhteisöpedagogiopiskelija, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Kuvaus yhteiskirjoittamisesta:
Opiskelija Armi Mikkonen on tehnyt haastattelun Etsijät- ryhmään osallistuneille nuorille, jonka pohjalta hän kirjoitti muistiinpanoja ja omia havaintojaan toiminnasta. Asiantuntija Nina-Elise Koivumäki kirjoitti opiskelijan tuottaman tekstin ja omien havaintojensa pohjalta lopullisen hartikkelitekstin.
Julkaisupäivämäärä: 27.6.2025
Julkaisusarja: Hartikkelit
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu