Hyppää sisältöön

Kasvun käsikirjoitus sisältöaloilla kirjoitetaan uudelleen – katso tallenne Akun tehtaan tulevaisuuspaneelista

2.10.2025
FusionLabs
Humak (1)
EU osarahoittama

Media-ala on jatkuvassa muutoksessa. Perinteisen television osuus yleisöistä ja markkinoista pienenee vuosi vuodelta, ja samaan aikaan kulutustottumukset pirstaloituvat. Sisältöjä tarvitaan yhä enemmän, mutta niiden tuottamisen tavat ja ansaintamallit ovat muutoksen keskellä. Tähän keskusteluun pureuduttiin Music x Mediassa järjestetyssä Akun tehtaan ja Warner Bros. International Television Production Finlandin tulevaisuuskeskustelussa Televisiomaailma, digitaalinen sisältö sekä moderni tapahtumatuotanto kohtaavat!

Kokosimme keskeiset opit tulevaisuuspaneelin sisällöistä alle. Tallenne keskustelusta on katsottavissa tämän uutisen lopussa. 

Kasvu syntyy rohkeudesta kokeilla, ei säästämisestä

Yksi keskustelun keskeisistä viesteistä oli, että yrityksen elinvoima riippuu uusista kasvunäkymistä. Jos uskallusta uudistua ei ole, toiminta näivettyy. Tämä koskee niin sisältömuotoja kuin liiketoimintamallejakin. Pelkkä säästäminen ja saman kaavan toistaminen ei riitä. Sen sijaan tarvitaan rohkeutta kokeilla uusia sisältömuotoja, teknologioita ja liiketoimintamalleja. 

Kolme henkilöä istuu ja keskustelee paneelikeskustelussa.
Music X Mediassa keskusteltiin Akun tehtaan ja Warner Bros. International Television Productionin paneelissa Televisiomaailman, digitaalisten sisältöjen ja modernin tapahtumatuotannon kohtaamisesta. Kuvassa vasemmalta Antti Väisänen (WBITP Finland), Aku Syrjä (Akun tehdas) sekä moderaattori Joona Kortesmäki (Akun tehdas).

Katsominen pirstaloituumikrosarjat muuttavat katsomista

Katsojien ja kuuntelijoiden huomio on hajonnut useille alustoille ja formaateille. Sosiaalisen median lyhytmuotoiset sisällöt, tekoälyn tuottama materiaali ja mikrosarjat muuttavat sitä, mitä “media” ylipäänsä tarkoittaa. Samalla mikromaksaminen ja uudet tulovirrat, kuten tapahtumat ja fanituotemyynti, nousevat keskeiseen asemaan. 

Nopeimmin kasvava audiovisuaalinen formaatti ovat mikrosarjat: jakson pituus on vain minuutti, ja sarjassa voi olla jopa 100 jaksoa. Tämä muuttaa perinteiset katsomistavat ja avaa uusia mahdollisuuksia sisällöntuotannolle.

Live ja striimi sulautuvat 

Yksi selvä trendi on livelähetyksien ja tapahtumien kasvanut merkitys. Mitä hajanaisempaa digitaalinen kuluttaminen on, sitä tärkeämmäksi yhteisöllinen kokoontuminen paikan päällä muodostuu. Autenttisuus ja tekijän näkyvä rooli korostuvat – yleisö kaipaa aitoutta ja kokemuksia, jotka erottuvat massasta. 

Tulevaisuudessa sisältöjä jaetaan teknologian avulla festareiden ja live-tapahtumien välillä. Striimauskokemus lomittuu live-esiintymisen kanssa, ja fyysinen sijainti ei enää rajoita osallistumista tai kokemista.

Yhteistyö ja poikkitaiteellisuus avaavat uusia mahdollisuuksia 

Median murroksessa siiloutuminen omiin ammatillisiin ryhmiin on riski. Kun elokuvantekijät, muusikot, tuottajat ja muut luovat alat ylittävät raja-aitoja, syntyy kustannustehokkaita ratkaisuja, uusia tulovirtoja ja kokonaan uusia sisältömuotoja. Sisältöalojen toimijat voivat yhdessä kehittää uusia tapoja jakaa resursseja ja tasoittaa tuotantokustannuksia. Yhteisöajattelu ja monialaisuus avaavat mahdollisuuksia, joita yksin toimien ei synny. 

Media-alan tulevaisuus ei ole valmis käsikirjoitus, vaan jatkuvasti päivittyvä luonnos. Juuri nyt kysymys kuuluu: miten hyödynnämme muutoksen tarjoamat mahdollisuudet? 

Katso Music x Mediassa esitetyn keskustelun tallenne ja sukella syvemmälle median murroksen kysymyksiin sekä luovien alojen uudistumisen näkymiin:

Hyväksy evästeet nähdäksesi sisällön


Sisältöalojen tulevaisuusteema jatkuu FusionLabsissa yrittäjien keskustelulla ja valmennuksella 

Näihin kysymyksiin pureutuu myös Humakin Fusion Labs -hanke, joka vahvistaa sisältöalojen – audiovisuaalisen median, musiikin, pelien, digitaalisen muodin, viihteen, elämysten ja tapahtumien -kilpailukykyä. Hanke tarjoaa alan ammattilaisille ja yrittäjille väyliä uudistua ja vastata työelämän muuttuviin vaatimuksiin. 

FusionLabs-hankkeen ensimmäinen teemakokonaisuus – Sisältöalojen tulevaisuus, muutos ja ennakointi – jatkuu tulevaisuuspaneelin jälkeen loka-marraskuussa verkossa toteutettavien ryhmäneuvonnan ja valmennuksen kautta.  

  • Ryhmäneuvonta 22.10. avaa konkreettisen esimerkin sisältöalojen tulevaisuuden liiketoiminnasta ja ohjaa osallistujia pohtimaan ennakointia ja muutoksiin varautumista omassa toiminnassa.  
  • Verkkovalmennuksessa 11.11. pureudutaan syvemmälle muutokseen, trendeihin, ennakointiin ja tutkimuksen hyödyntämiseen liiketoiminnan kehittämisessä. 

Ilmoittautuminen maksuttomiin tapahtumiin on käynnissä. Varaa paikkasi täältä.
 
FusionLabsin tarjonta on kohdennettu erityisesti  Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Varsinais-Suomen alueen sisältöalojen ammattilaisille ja yrityksille. 

Teksti: Mayreth Wolff ja Leena Janhila, Humanistinen ammattikorkeakoulu

***
FusionLabs – Kilpailukykyä työelämän monialaisella innovaatio-osaamisella -hankkeen toteuttaa Humak 2025-2028. Hanke on osarahoitettu ESR+ -ohjelmasta.