Opiskele kulttuurituottajaksi Kainuussa – lisähaku aukeaa kesäkuussa
Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) aloittaa yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) kanssa Kulttuurituottaja (AMK) -tutkintokoulutuksen Kainuussa syksyllä 2026. Hakuaika on 10.6.–15.7.2026. Valinta tapahtuu verkkotehtävällä, jonka palautusaika on 2.8.2026 klo 23.59.

Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) aloittaa yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun (KAMK) kanssa Kulttuurituottaja (AMK) -tutkintokoulutuksen Kainuussa syksyllä 2026. Koulutus toteutetaan osana ESR+ -rahoitteista KUKA – Kulttuurituotanto Kainuun elinvoiman vahvistajana -hanketta, ja se on suunniteltu vastaamaan nimenomaan kainuulaisen kulttuurin ja luovien alojen tarpeisiin. Opiskelijaryhmä aloittaa Seminaarin Taidekampuksella syyskuun loppupuolella.
”Koulutus on laajuudeltaan 240 op, mikä tarkoittaa päätoimista opiskelua. Monimuotototeutuksessa opiskelu jakautuu verkko-opintoihin ja intensiiviviikkoihin, jolloin kohdataan Kajaanissa. Ensimmäisenä lukuvuonna intensiiviviikkoja on neljä, ja ne sisältävät asiakaslähtöisiä tapahtumia, projekteja ja harjoitustöitä. Opintojen edetessä mukaan tulevat myös KAMKin järjestämät pelialan opinnot, jotka toteutuvat osin Kajaanissa, osin verkossa”, KUKA-hankkeen projektipäällikkö Veera Tavila kertoo.
”Kainuussa on monen kokoisia kulttuuritoimijoita, jotka tekevät suuria asioita pienillä resursseilla. Kaikkien kahdeksan kunnan tapahtumat vetävät yleisöä ympäri Suomea, suurimmat tapahtumat jopa ympäri maailmaa. Tätä taustaa vasten tuntuu melkein hassulta, että alan korkeakoulutus on puuttunut”, Tavila jatkaa.
Kulttuurituottaja ymmärtää myös saavutettavuuden
Tulevaisuuden kulttuurituottaja osaa tarkastella kulttuuripalveluja eri ihmisten näkökulmista ja varmistaa, että kulttuuri on kaikkien saavutettavissa. “Vapaasti valittavilla opinnoilla sekä erilaisten hankkeiden ja harjoittelujen myötä opiskelija voi laajentaa osaamistaan myös Humakin muiden koulutusalojen suuntaan. Esimerkiksi yhteisöjen kehittämisen ja saavutettavuuden opinnot auttavat ymmärtämään, miten kulttuuri tavoittaa erilaiset ihmiset ja yhteisöt”, pohtii Humakin koulutussuunnittelija Karoliina Miettinen.
”Koulutus on rakennettu niin, että opiskelu onnistuu erilaisista elämäntilanteista käsin. Opiskelijat tekevät töitä paikallisten kulttuuritoimijoiden kanssa aidoissa projekteissa heti opintojen alusta. Kesällä toteutuva lisähaku on tasavertainen reitti koulutukseen, sillä kaikki valitut opiskelijat aloittavat opintonsa yhdessä syksyllä”, Miettinen jatkaa.
Miksi tämä on merkittävää Kainuulle
KUKA-hanke on rakennettu yhdessä yli 70 kainuulaisen toimijan kanssa tehdyn selvitystyön pohjalta. Opiskelijat tulevat opiskelemaan kulttuurituotantoa Kainuussa, Kainuun toimijoiden kanssa, Kainuun tarpeisiin.
Kainuun liiton strategioissa kulttuuri ja luovat alat on nostettu yhdeksi alueen elinvoiman keskeisistä rakentajista. Syy on käytännöllinen: alueille, joissa on tekijöitä, tapahtumia ja elävää kulttuurielämää on myös ihmisillä hyvä olla. Uudet tulijat löytävät syyn asettua, yritykset syyn sijoittua.
”Kulttuuri tekee vapaudesta totta. Se antaa maakunnalle merkityksellisyyttä ja ihmisille syyn tulla, jäädä ja rakentaa yhdessä.”
Veera Tavila, projektipäällikkö, Humak
Erillishaun aikataulu
Kulttuurituottaja (AMK) -koulutuksen hakuaikaa jatketaan lisähaulla. Hakuaika on 10.6.–15.7.2026. Valinta tapahtuu verkkotehtävällä, jonka palautusaika on 2.8.2026 klo 23.59.
Hanketta rahoittaa Euroopan unioni (ESR+), Pohjois-Suomen elinvoimakeskus.
Lue lisää hankkeesta ja koulutuksesta
Tutustu koulutukseen!
Lue lisää kulttuurituottajan AMK-opinnoista ja Kainuun toteutuksen erityispiirteistä.