Humakin valtakunnallisesti toimiva luovien alojen yrityspalvelu ja yrittäjyyden oppimisympäristö on ollut mukana toteuttamassa luovien alojen yrittäjien unelmia jo viidentoista vuoden ajan. Creven synttäreitä juhlitaan valtakunnallisena yrittäjän päivänä 5.9 ja samalla käynnistyy 15v-juhlavuosi täynnä tapahtumia, kohtaamisia, julkaisuja ja uusia avauksia.
Creven matkassa on ollut niin yrittäjiä, taiteilijoita kuin opiskelijoitakin
Creve tarjoaa konkreettista apua oman osaamisen kehittämiseen, verkostojen rakentamiseen sekä liiketoiminnan toteuttamiseen: yrittäjyystaitoihin sekä liiketoiminnan suunnitteluun, käynnistämiseen ja uudistamiseen. Creve on myös aktiivisesti mukana kehittämässä luovien alojen palveluverkostoa.
Humakissa opiskelijoita tuetaan ja kannustetaan yrittäjyyteen osana opintoja ja moni Humakin opiskelija on löytänyt polkunsa yrittäjyyteen Creven kautta. Creven matkassa mukana on ollut niin yrittäjiä, taiteilijoita kuin opiskelijoitakin ja yritykset, kehittäjät ja rahoittajat ovat löytäneet Crevestä luotettavan kumppanin luovaan osaamiseen ja kehittämiseen.
”Luovien alojen yrittäjyyden vahvistaminen on nyt ja tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää. Liiketoimintaosaamisen rinnalla tarvitaan vahvoja yrittäjyystaitoja, kuten resilienssiä, itsensä johtamista, yhteistyö- ja verkostotaitoja sekä muutos- ja innovaatiokyvykkyyttä. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaaatio-osaamisen merkitys tulee jatkossa entisestään voimistumaan ja tähän meillä Humakissa on vahva osaaminen ennen kaikkea kulttuuri- ja luovien alojen näkökulmasta.” Creven asiantuntija Leena Janhila kommentoi.
Creven palvelut vastaa ajankohtaisiin tarpeisiin
Humakin kulttuurituotannon vahvuusalalla on käynnissä useita kulttuurituottajuuteen ja luovien alojen yrittäjyyteen liittyviä kehittämishankkeita, joiden kautta Creve tuottaa palveluja. Hankkeissa tuotetut palvelut vastaavat aina ajankohtaisiin tarpeisiin ja ovat osallistuville yrittäjille maksuttomia.
”Creve on myös uuden äärellä. Palvelutarjonta on ollut vahvassa kasvussa ja aluevastaavien kautta kehitämme vahvempaa yhteistyötä eri alueilla muiden luovien alojen toimijoiden kanssa. Uudistumisessa tärkeää on ottaa luovien alojen yrittäjät ja kehittäjät mukaan tarpeiden ennakointiin, jotta pystymme auttamaan parhaalla tavalla yrittäjiä yhteistyöhön ja liiketoiminnan kestävyyteen.” Janhila jatkaa.
Creven 15v-juhlavuosi käynnistyy tästä: luvassa on vuoden mittaan tapahtumia, kohtaamisia, julkaisuja, uudistumista ja uusia avauksia! Luovien alojen yrittäjät kutsutaan mukaan juhlavuoden meininkeihin ja vaikuttamaan siihen, miten Creve jatkossa tukee yrittäjyyttä parhaalla tavalla. Pysy siis kanavissa ja kuulolla.