Kielellinen saavutettavuus mahdollisti aidon osallisuuden kirkkopäivässä
Tulkkaus ja kommunikaatio-ohjauksen koulutuksesta oltiin vahvasti mukana kehitysvammaisten kirkkopyhän toteutuksessa 13.9.2023 Kuopion Tuomiokirkossa. Kuopion tuomiokirkossa oli valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhän tapahtuma 13.9.2023. Paikan päällä oli noin 700 osallistujaa. Myös Virtuaalikirkon etäyhteyden kautta oli runsaasti osallistujia. Eri puolilta Suomea etäyhteydessä tilaisuutta seurasi noin 1000 osallistujaa.
Valtakunnallisella kehitysvammaisten kirkkopyhällä on pitkät perinteet. Sitä on vietetty jo yli 40 kertaa. Vuosittainen tapahtuma toteutetaan eri puolilla Suomea. Näin osallistuminen on mahdollistettu paikan päälle.

Tulkkauksen ja kielellisen saavutettavuuden koulutuksen opiskelijat osallistuivat eri tavoin tapahtuman valmisteluihin ja päivään
Tänä vuonna tapahtumassa oli huomioitu erityisesti kielellinen saavutettavuus. Tämä oli mahdollista Humakin tulkkiopiskelijoiden voimin. Kirkkopäivän toteutuksesta vastasi kehitysvammaistyön pastori Risto Tabellin ja diakoniatyöntekijä Mira Leinosen johdollaan toiminut työryhmä. Humakin opiskelijoita organisoivat tapahtumaan lehtorit Marjukka Nisula ja Tanja Gavrilov.
Kirkkopäivä toteutettiin evankelisluterilaisen kirkon Saavutettavuusohjelmaa seuraten. Osa Humakin opiskelijoista osallistui kirkon järjestämään saavutettavuusavustajakoulutukseen. Tämän jälkeen he toimivat tapahtumassa saavutettavuusavustajina. He ohjasivat ja auttoivat osallistujia eri tavoin niin lounaalla ruokailupisteissä kuin Tuomiokirkossa kirkkopäivän aikana. Opiskelijat valmistivat etukäteen tapahtumaan sen aiheiden mukaiset toimintataulut kuvakommunikoinnin keinoin. Tilaisuudessa opiskelijat toteuttivat kuvakirjoitustulkkauksen sekä tulkkauksen selkeällä viittomakielellä. Myös Virtuaalikirkon lähetyksessä oli selkeällä viittomakielellä toteutettu tulkkaus etäosallistujille. Kirkkopäivän tallennettu lähetys on edelleen katsottavissa tulkkauksen ja tekstityksen kera osoitteessa Virtuaalikirkko.fi.

Kohtaamisen ja erityisesti vertaisten kohtaamisen tärkeys
Kirkkopäivän ohjelma alkoi yhteisellä messulla ja jatkui juhlana. Juhlan tervehdyksissä kirkkohallituksen saavutettavuuden ja vammaisuuden asiantuntija Katri Suhonen nosti esille päivän merkityksellisyyden. Jokaisella seurakuntalaisella on oikeus kokea olevansa osa yhteisöä. Hän korosti kohtaamisen ja erityisesti vertaisten kohtaamisen tärkeyden. Tässä kohtaamisessa Humakin tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen opiskelijoilla oli merkittävä rooli.
Kehitysvammaisten kirkkopäivän kielellisen saavutettavuuden toteutus oli tässä laajuudessaan ainutlaatuinen. Kokemus herätti kielellisen saavutettavuuden kehittämisideoita kirkon tapahtumiin. Kuopion kampuksen tulkkauksen vahvuusala on mielellään mukana tulevissa toteutuksissa. Tällaisessa aidossa työelämäyhteydessä on helppoa olla niin saajana kuin antajana.
Teksti: Sirpa Lyytinen, 21.9.2023