Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset – likinäköistä toimintaa?

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytyksiä on viime aikoina heikennetty enemmän kuin koskaan aiemmin. Niiden valtionavustusrahoitusta on leikattu ja tullaan seuraavan vuoden aikana leikkaamaan miltei puoleen vuoden 2024 tasosta. Kevään 2026 budjettiriihen tuloksena sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikataan 50 miljoonaa euroa lisää.

Näin ollen koko hallituskauden leikkaukset puolittavat sote-alojen järjestöjen saamat tuet 384 miljoonasta 190 miljoonaan.

Voi kysyä: miksi näin raju valtiontuen vähentäminen, joka vääjäämättä johtaa järjestökentällä monien tärkeiden toimintojen alasajoon?

Miksi nyt leikataan?

Tukien alasajo on hämmentänyt sekä järjestökentän sisällä että sen ulkopuolella. Leikkauksien taustasyyksi on haettu järjestöjen nykyistä asemaa, jota leimaa epäselvä ja osin jännitteinen suhde julkiseen sektoriin.

Sote-järjestöjen toimintaympäristö on monimutkainen, sillä järjestöt joutuvat asemoimaan toimintaansa samanaikaisesti moneen eri suuntaan. Niiden toiminta elää suhteessa varsinkin julkiseen sektoriin. Järjestöt tasapainoilevat pyrkimyksissä toteuttaa niin rahoittajien kuin kohderyhmien ja sidosryhmien toiveita. Nämä kaikki synnyttävät järjestöjen toimintakentälle jännitteitä.

Miten tämä sitten liittyy tukien leikkaamiseen? Valtion ja sote-järjestöjen suhdetta on pidetty laajasti oikeutettuna, mutta sitä haastetaan nyt uusista näkökulmista. On yleistynyt näkökanta, jonka mukaan valtion ei tulekaan tukea ihmisten hyvinvointia kuin minimissään. Tämän kannan yleistyminen heijastuu polarisoituneeseen keskusteluun järjestöleikkauksista.

Leikkaukset paljastavat jännitteet

Sote-järjestöt ovat Suomessa olleet vuosikymmeniä hyvin tiiviissä yhteistyösuhteessa julkisen sektorin kanssa. Viime vuosien mittavat leikkaukset ja nykyinen poliittinen ilmapiiri puhuvat kuitenkin karua kieltä siitä, ettei tätä läheistä suhdetta ole tunnustettu tai nähty oikeana tapana toimia. Näin on unohdettu sote-järjestöille ominaisen ennaltaehkäisevän työn merkitys.

Järjestöillä on ollut keskeinen rooli yksilöiden ja yhteisöjen osallisuuden vahvistajina. Niiden tärkeänä tehtävänä on ollut tuoda julkiseen keskusteluun erilaisten ihmisten kokemuksia ja intressejä. Ne ovat antaneet äänen ja vaikutusmahdollisuuden aliedustetuille ryhmille. Näin ne tukevat yhteisöllistä toimintaa ja demokratian toteutumista. Ilman järjestöjen pitkäjänteistä toimintaa moni matalan kynnyksen tukitoiminta, palvelu, harrastusryhmä ja tapahtuma jäisi toteuttamatta.  

Järjestöt tuottavat myös palveluja, järjestävät vapaaehtoistoimintaa ja tarjoavat asiantuntijuuttaan koko yhteiskunnan toimintaan. Myös näissä tehtävissään järjestöt ovat olleet julkiselle sektorille merkittäviä kumppaneita.

Nyt kuitenkin näyttää, että erityisesti tämä suhde on alkanut rakoilla. Viimeisin into leikata kohdistuu etenkin järjestöjen edunvalvontaan ja vaikuttamistoimintaan. Niidenkään toimintojen laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ei siis näytetä tunnustettavan. Järjestöille itselleen niiden edunvalvontaan ja vaikuttamistoimintaan liittyvät tehtävät ovat kuitenkin itsestään selviä ja olennaisia – ilman niitä järjestöt eivät olisi enää järjestöjä, kansalaisyhteiskunnan toimijoita. 

Säästöt vailla suunnitelmaa

On tärkeää ymmärtää, että järjestöt ovat kriittinen osa kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja hyvinvoinnin tukemista. Niiden merkitys erityisesti ongelmien torjunnassa ja vaikeuksien ehkäisemisessä on suuri. Ne myös aktivoivat kansalaisia keskinäiseen apuun ja vapaaehtoistoimintaan. Sote-järjestöt kuuluvat kokonaisuuteen, jossa ammatillinen työ ja vapaaehtoistoiminta limittyvät toisiinsa, tuottaen hyvinvointia omilla toimintakentillään. Järjestöjen roolille kokonaisuuden osana ei löydy vaihtoehtoista toteutustapaa – järjestöt ovat korvaamattomia.  

Likinäköisintä leikkaamisessa on, ettei jo tehtyjen ja nyt suunniteltujen leikkausten takana ole rakenteellisen kehittämisen suunnitelmaa. Leikkaukset on ajateltu säästötavoitteet edellä, eikä niiden perusteluja ei ole tuotu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Niinpä leikkausten syistä ja seurauksista on vaikeaa keskustella todellisilla argumenteilla.

Sote-järjestöjen aseman, toimintaedellytysten ja tehtävien pitkän aikavälin kehittäminen on tärkeää, mutta kiireellä ja ilman pitkäjänteistä suunnitelmaa tehdyt rahoitusleikkaukset voivat pahimmillaan näivettää koko sektorin. Samalla menetettäisiin se valtava osaaminen, joka järjestökentällä asuu. Siihen suomalaisessa yhteiskunnassa ei yksinkertaisesti ole varaa.   

Kirjoitukseen on konsultoitu lehtori Kimmo Lindiä ja TKI-erityisasiantuntija Pekka Kaunismaata.