Hyppää sisältöön

Vaikuttavampi Humak -julkaisu esittelee auditoinnin keskeiset havainnot ja ajankohtaiset kehittämistoimenpiteet

16.12.2024

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) auditoi Humanistisen ammattikorkeakoulun (Humak) keväällä 2024 ja myönsi korkeakoulullemme kuusivuotisen laatuleiman 4.10.2024 alkaen. Hyväksytty auditointi osoittaa, että Humakin toiminta ja laatujärjestelmä täyttävät sekä kansalliset että eurooppalaiset korkeakoulujen laadunvarmistusta koskevat kriteerit.

Julkaisu ”Vaikuttavampi Humak – Auditointi korkeakoulun kehittämisen tukena” on koottu tukemaan kehittämistoimien suuntaamista, jatkuvaa kehittymistä ja viestimään laatutyön edistymisestä opiskelijoille ja yhteistyökumppaneille. Artikkelit perustuvat kolmannen auditointikierroksen arviointialueisiin ja käsittelevät auditoinnin keskeisiä havaintoja sekä esittelevät ajankohtaisia kehittämistoimenpiteitä ja onnistuneita kehittämishankkeita. Julkaisun kirjoittajina ovat toimineet itsearviointityöhön osallistuneet työntekijät ja opiskelijakunta HUMAKOn edustajat.

Humakin ja Karvin logo.

Laatu on jokaisen humakilaisen asia

Humak on auditoitu Karvin toimesta nyt kolmesti – edelliset auditoinnit toteutettiin vuosina 2012 ja 2018. Tällä kolmannella auditointikierroksella korostuivat korkeakoulujen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja koulutuksen opiskelijakeskeisyys.

Laatutyön merkitys on vahvasti läsnä Humakin toimintakulttuurissa. Laatukulttuurimme perustuu ajatukseen oikeiden asioiden kehittämisestä oikea-aikaisesti, ja tämä periaate heijastuu kaikkeen toimintaan.

”Olemme ylpeitä saadessamme Karvin laatuleiman, joka osoittaa, että toimintamme on korkealaatuista ja vastaa eurooppalaisia vaatimuksia. Auditointiprosessi oli koko korkeakouluyhteisölle tärkeä oppimiskokemus, ja se antaa meille eväitä jatkaa kehittämistyötä entistä systemaattisemmin. Julkaisu tarjoaa kaikille mahdollisuuden perehtyä auditoinnin havaintoihin ja kehittämistoiminnan konkreettisiin tuloksiin.” Humakin hallintopäällikkö Titta Pohjanmäki kertoo.

Henkilöstön ja opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen takaa, että kehittämistyö on  koko korkeakouluyhteisön asia

Humakille laadun kehittäminen on yhteisöllistä ja jatkuvaa. Toimintakulttuurimme perustuu ketterään ja osallistavaan työskentelyyn, jossa henkilöstö ja opiskelijat tekevät kehittämistyötä yhdessä. Arvopohjamme – joka korostaa kestävää uudistumista, yhteistä onnistumista sekä kannustavaa ja innostavaa ilmapiiriä – tukee perustehtävien toteutumista ja vahvistaa sitoutumista kohti yhteisiä tavoitteita sekä jatkuvaa laatutyötä.

”Opiskelijat ovat olleet tiiviisti mukana sekä itsearvioinnissa että kehittämisessä, mikä kuvastaa Humakin vahvaa sitoutumista opiskelijoiden tarpeiden ja kokemusten huomioimiseen. On hienoa, että tämä näkökulma korostui auditoinnissa. Lisäksi opiskelijakunta HUMAKOn osallistuminen julkaisun kirjoittamiseen varmistaa, että heidän äänensä kuuluu ja näkyy myös kehittämistyön viestinnässä.” Humakin hallinnon asiantuntija ja toinen julkaisun toimittajista Johanna Henriksson jatkaa.

Voit lukea julkaisun tästä.

Linkki: https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2024/12/vaikuttavampi-humak.pdf