Kehittämispäiviä ja työyhteisön kehittämistä

• Kirjoittaja: Anu Järvensivu, Yliopettaja, FT, dos. , Humanistinen ammattikorkeakoulu, 06.2.2020

Edessä on työyhteisön kehittämispäivä. Toivon, etteivät järjestäjät aloita ryhmäytymisleikillä tai innostuksissaan sovella osallistavia menetelmiä. En halua halata vieressä seisovaa parantaakseni työpaikkani yhteishenkeä. En myöskään halua tulla osallistetuksi. Mieluummin osallistun, jos haluan.

Pidän vapaaehtoisuudesta ja valinnan mahdollisuuksista. Jos alussa ”jään rikkomiseksi” täytyy tehdä persoonallisuustesti ja noutaa paperilappukasasta oma väri, haen testaamatta sinisen.

Sininen luo kuvaa älykkäästä pohtijasta, mikä on asiantuntijatyössä hyvä piirre. Siniset saavat sitä paitsi yleensä olla rauhassa. Heitä ei valita esittämään stand up -komiikkaa lounaan jälkeisen kooman selättämiseksi.

Kun laput on jaettu ja vierustoverit halattu, esitellään varmaankin viimeisin strategia ja uusimmat digitaaliset järjestelmät. Päästään siis niin sanotusti asiaan ja aletaan kehittää. Tämä on jo helpompi vaihe. Ei tule niin iholle.

Siirrytään ikään kuin toiseen äärilaitaan. Jos ensin raavittiin työntekijän nahkaa ja persoonaa, nyt mikään ei enää kosketa omaa arkitodellisuutta. Parempi niin, luulisin.

Tätäkö työyhteisön kehittäminen on? Jos olisi, en luultavasti olisi kyseisellä koulutusalalla yliopettajana enkä olisi puuhannut teeman parissa koko kaksikymmentävuotista työuraani. Olisin paennut pöydän alle, rynnännyt ovelle ja ryhtynyt vaikka asuntosijoittajaksi. Ellen itse olisi ymmärtänyt lähteä, olisin epäilemättä saanut potkut. Minusta ei ole tuolileikkeihin eikä palikkapeleihin ja se kyllä näkyy, vaikka yrittäisin muuta esittää.

Organisaatiokaavioiden sijasta uskon työn teon järjestyvän tilanteittain vaihtelevasti. Lineaaristen prosessikaavioiden tilalle piirtelen dioilleni kompleksisia sykeröitä, joiden mallin olen lainannut kaaosteoriasta.

Parhaan strategian uskon kehkeytyvän työn tekemisen kautta ja avautuviin hyviksi arvioituihin mahdollisuuksiin tarttuen.

Kehittäminen on työyhteisössä jaettu mielentila

Tuloksellinen työyhteisön kehittäminen ja yhteinen kehittämistyö on onneksi todellisuudessa kiinnostavampaa, monipuolisempaa ja mutkikkaampaa kuin laatikot, lokerot ja hengennostatuspuheet. Sitä ei tehdä kehittämispäivässä eikä kahdessa. Se on pitkäjänteistä yhdessä tekemistä ja kasvamista. Se lähtee liikkeelle työtä tekevän ammattilaisen arjesta, hänen oman työnsä todellisuudesta, sen reunaehdoista, ongelmista ja innostuksen lähteistä.

“Mistään muualta se ei voi lähteä kuin sieltä, missä työ on ja missä ammattilainen sitä tekee. Hänet on nähtävä ja häntä on kuultava ja kuunneltava.”

Itse asiassa työn kehittäminen on jokaisen asia ja tehtävä. Kehittämistä on voitava tehdä omilla ehdoilla ja juuri silloin, kun kehittämistarve tulee eteen ongelmana tai mahdollisuutena.

Ajankohta ei välttämättä sovi yksiin vuosittaisen kehittämispäivän kanssa. Se ei haittaa, sillä melkoisella todennäköisyydellä ammattilainen osaa suunnata kehittämistään strategisesti viisaasti, vaikka ei käyttäisikään johtajien käsitteitä tai piirtäisi nuolta kohti strategian ylintä lokeroa. Jos suunnasta on epäselvyyttä, työkaveri kyllä auttaa ja asiakas antaa vinkkiä. Jatkuva kehittäminen on työyhteisön jaettu mielentila. Se kasvaa ja kehkeytyy työn teon arjessa.

Kehittämistä ja työtä tehdään harvoin yksin. Useimmat kuuluvat johonkin porukkaan ja ovat osa monenlaisia kulttuureja ja rakenteita. Nykyisin on tavanomaista sekin, että kuulutaan moniin työn teon yhteisöihin. Yhtä projektia tehdään yhdellä porukalla ja toista toisella.

Monella on sekin tilanne, että läheiset työkaverit ovat eri työnantajan palveluksessa kuin itse ja usein digitaalisten yhteyksien päässä. Yhä useampi ammentaa ansaintaansa monista lähteistä tai työllistää yrittäjämäisesti itse itseään. Tämä muuttaa työyhteisöjen luonnetta monin tavoin.

Myös työyhteisöjen kehittäminen muuttuu tai sen ainakin pitäisi muuttua, kun työpaikan seinät eivät enää toimi työyhteisön rajoina. Mihin enää soveltuvat perinteiset työyhteisökyselyt, jotka perustuvat teollisen ajan käsityksiin työstä ja työyhteisöstä? Entä keiden kanssa yhteisöllisyyttä pitäisi vahvistaa ja yhteistoimintaa sujuvoittaa, kun työnteon yhteisöt muistuttavat liukasta amebaa? Ehkä pitäisikin opiskella uusien työyhteisöjen rakentamista ja olemassa olevien hallintaa.

Koska nykytyöntekijät ovat osallisina monissa erilaisissa työnteon käytännöissä ja käytäntöihin liittyvissä yhteisöissä, he ovat osallisina myös erilaisissa työkulttuureissa. On yhä tärkeämpää osata elää moninaisuudessa, ymmärtää erilaisia kulttuureja ja tietää, miten rakentaa ja hallita omia työyhteisöjä. On pidettävä yllä tärkeitä ja hyviksi osoittautuneita yhteistyösuhteita ja kehitettävä uusia. Jos tässä epäonnistuu, saattaa ajautua työyksinäisyyteen. Pahimmillaan tulee suljetuksi ulos eikä pääse mukaan kiinnostaviin töihin ja projekteihin.

Moniin yhteisöihin osallistuminen ja niiden ymmärtäminen onkin elintärkeää. Tämän ammattitaitoinen työyhteisöjen kehittäjä ottaa huomioon, sillä hän osaa lukea työelämän muutoksia ja rakentaa yhteisöllisyyttä ja kehittää työtä muutosten keskelläkin.

Muuttuvissa työympäristöissä kehittäminen limittyy parhaassa tapauksessa luontevaksi osaksi jokapäiväistä työtä ja yhteistyösuhteiden hallintaa. Se muotoutuu jatkuvaksi yhdessä oppimiseksi ja kehittymiseksi ja sitä kautta ammatilliseksi kasvuksi, joka tapahtuu kehittämispäivien sijasta ihmisten välisissä kohtaamisissa. Näistä kohtaamisista kasvaa innostumista, iloa ja työn mielekkyyden kokemuksia. Työ sujuu ja on tuottavaa.

Kehittämispäivässä voidaan ylpeinä esitellä yhdessä saavutettuja tuloksia oman työpaikan johtajille, elleivät he aiemmin ole sattuneet niistä kuulemaan.

Kuva: jud-mackrill-Of_m3hMsoAA-unsplash