Nuorisotyöpaja Tuuman valmennuspajoissa on treenattu koko kevät kohti työelämää
TREENI – Työelämän yhteistreenit -hankkeessa toteuttettiin kevään 2025 aikana kuusi valmennuspajaa yhteistyössä Lohjan nuorisotyöpaja Tuuman ohjaajien kanssa nuorisotyöpaja Tuuman nuorille.
Nuorten työelämävalmiuksien osaamisvaje on tasaisin väliajoin noussut esille yhteiskunnallisessa diskurssissa viime vuosina. Työelämäfoorumin 2024 työpajoissa nämä asiat nousivat yhdeksi tärkeäksi kehittämisen asioiksi ja nostoja toimenpiteineen kirjattiin kehittämisstrategiaan. Työelämätietoja ja –taitoja ja uravalmennusta suositellaan tarjottavaksi nuorille koko koulutuspolun ajan sekä vertaistukea hyödyntäen. ESR+ -rahoitteisessa TREENI – Työelämän yhteistreenit -hankkeessa yhtenä tavoitteenamme on vastata tähän tarpeeseen heikommassa työmarkkina-asemassa olevien nuorten parissa.
Laurean ja Humakin yhteisessä TREENI – Työelämän yhteistreenit -hankkeessa kehitetään valmentavalla sosiaalipedagogisella työotteella ratkaisuja nuorten työnhakijoiden ja työelämän kohtaanto-ongelmiin sekä työyhteisöjen moninaisuuden tukemiseen. Pyrkimyksenä on edistää nuorten hyvää elämää työelämään sijoittumisen ja osallisuuden kautta sekä vaikuttaa yhteiskuntaan lisäämällä moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden ymmärrystä työyhteisöissä. Humakin vastuulla olevan nuorten innostamisen työpaketissa järjestetään työelämävalmiuksien valmennusta kohdennettuna heikommassa työelämäasemassa oleville nuorille. Valmennuksen avulla edistetään valmiuksia työelämään hakeutumiseen ja siellä toimimiseen.
Kevään 2025 aikana olemme toteuttaneet yhteistyössä Lohjan nuorisotyöpaja Tuuman ohjaajien kanssa kuuden eri teemaisen valmennuspajojen sarjan nuorisotyöpaja Tuuman nuorille. Valmennuspajoihin on osallistunut yli 20 eri nuorta ja valmennuspajoihin on kertynyt yhteensä 128 osallistumiskertaa. Teemoina valmennuspajoissa on ollut mm. työnhaku, vahvuusperustaisen CV:n tekemistä, Canvan käytön opettelua, työhaastatteluihin valmistautumista, video-cv:n tekemistä, yhteistä pohdintaa työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista sekä keskustelua työturvallisuudesta.
Kuvassa Nuorisotyöpaja Tuuman ohjaajia ja hankkeen asiantuntija viimeisen valmennuspajan jälkeen. Alhaalla vasemmalla ohjaajat Saara Lindholm ja Arni Oksanen, keskellä ohjaajat Janne Järvelä ja Jukka Törn, ylhäällä ohjaaja Eeva Kiukas ja lehtori Sari Huttu.
Kuva: Jarkko Stirkkinen
“Vähän kauhulla odotin tätä, mutta turhaan. Olikin ihan rento homma ja hauskaakin!”
Valmennuspajojen suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut kanssani kuuden Nuorisotyöpaja Tuuman ohjaajan ammatillinen ryhmä. Mukana on ollut myös kasvatus-ja ohjausalan perustutkinnon suorittavia työharjoittelijoita. Olemme koko prosessin aikana kokoontuneet reflektoimaan edellistä pajaa ja suunnittelemaan seuraavaa. Yhteistyömme on ollut hedelmällistä. Palautteet nuorilta on kerätty jokaisen pajan päätteeksi anonyymina ja kirjallisena.
Sovimme Nuorisotyöpaja Tuuman esimies Jarkko Stirkkisen kanssa, että valmennuspajat ovat osa nuorten työpaja-arkea ja kuuluvat heidän työpajajaksonsa ohjelmaan. Mietimme etukäteen, että miten tällainen “pakollinen osallistuminen” tulee näkymään nuorten motivaatiossa osallistua, mutta huolemme oli turha. Nuoret olivat pääsääntöisesti hyvin motivoituneita osallistumaan ja heittäytyivät kaikkeen tarjoamaamme tekemiseen positiivisella mielellä. Valmennuspajoihin ovat osallistuneet sekä työkokeilussa, ja – harjoittelussa että kuntouttavassa työtoiminnassa olevia nuoria.
Olemme keränneet jokaisesta pajasta palautetta nuorilta. Osa nuorista on selvästi jännittänyt työskentelyä työpajoissa, mutta olemme pyrkineet madaltamaan kynnystä ja luomaan työpajoihin turvallista ilmapiiriä kaikille. Työpajat olemme aina aloittaneet erilaisin menetelmin toteutetuilla “fiiliskierroksilla” ja lämmittelyllä, jotka ovat toimineet osaltaan turvallisen ilmapiirin edistämisessä. Nuoret ovat olleet pääosin innostuneita ja valmiita heittäytymään yhteiseen työskentelyyn ja jakamaan ajatuksiaan muiden kanssa.
“Sain uuden kaverin!”
Nuorisotyöpaja Tuumassa toimii kaksi pajaa; luovan toiminnan paja ja kestävän kehityksen paja. Sekoitimme tietoisesti eri pajojen nuoret valmennustuokioihin keskenään. Oman tutun pajan ohjaajat eivät välttämättä olleetkaan aina valmennuspajaa ohjaamassa. Sekä ohjaajat että nuoret kokivat tämän hyväksi malliksi ja kertoivat, että toimintatapa on auttanut arjessa Tuuman arkea ja päivittäistä kohtaamista ja tutustumista pajan kaikkiin nuoriin ja ohjaajiin. Nuorten palautteista käy myös ilmi, että on ollut mukava tutustua muihinkin kuin oman osaston nuoriin ja yksi nuorista koki iloa siitä, että on saanut valmennuspajojen avulla uuden kaverin.
Nuorten valmennuspajat toteutettiin suurimmaksi pääosin 8-10:n nuoren pienryhmissä. Jotkut pajat toteutimme aikatauluhaasteiden vuoksi isommissa ryhmissä, mutta kokemuksemme oli, että nuoret osallistuvat ja jakavat kokemuksiaan rohkeammin pienemmässä ryhmässä. Kevään 2025 valmennuspajojen kahdeksan teeman sarja on toiminut pilottina ja jatkamme valmennuspajoja syksyn 2025 aikana seuraavien Nuorisotyöpaja Tuuman ohjaajien ja nuorten kanssa. Hiomme taustamateriaalia ja työmenetelmiä seuraavassa prosessissa ja kehitämme toimintaamme nuorten palautteiden ja ohjaajien kanssa tekemämme reflektoinnin pohjalta.
Lämmin kiitos Nuorisotyöpaja Tuuman työntekijöille ja nuorille siitä, että olemme saaneet olla pilotoimassa hankkeemme toimintoja teidän mahtavassa toimintaympäristössänne ja upeiden nuortenne parissa!

Lähteet:
Työelämäfoorumi (2024) Nuoret ja työelämä: 12 ehdotusta työelämästrategiaan. Yhteenveto 20.11.2024 järjestetyn Työelämäfoorumin osallistujien ratkaisutyöpajoista. Nostoja työelämästrategiaan Työelämäfoorumi 2024-1.pdf
Kirjoittaja:
Sari Huttu, YTM, Lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, yhteisöpedagogikoulutus, TREENI – Työelämän yhteistreenit -hankkeessa nuorten kohtaamisen asiantuntijana
Kuva: Jarkko Stirkkinen
Julkaisupäivämäärä: 18.6.2025
Julkaisusarja: Hartikkelit / Harticles
Julkaisija: Humanistinen ammattikorkeakoulu