Tarina karkaa kansien välistä: miten kirjasta kasvaa elokuva, näyttämöteos tai kokonainen maailma? 

Kirjailijan työ mielletään usein yksinäiseksi. Tarina syntyy kirjoittajan pöydän ääressä, löytää lukijansa ja alkaa elää omaa elämäänsä. Mutta mitä tapahtuu, kun tarina ei jääkään kirjaksi? 

Humakin FusionLabs-hankkeen ja Suomen Kirjailijaliiton Case & Coffee -keskustelu kokosi kirjailijoita ja av-alan ammattilaisia kuulemaan ja keskustelemaan kirjailijoiden ja elokuva-alan yhteistyöstä.  

Kokemuksia kirjailijan näkökulmasta avasivat Katja Kallio ja Hannele Lampela. Kallio kertoi romaaninsa Yön kantajan pohjalta käsikirjoittamansa ja Alli Haapasalon ohjaaman Kerro kaikille -elokuvatuotannon yhteistyöstä. Lampela puolestaan avasi kirjoittamansa Prinsessa Pikkiriikki-lastenkirjasarjan kasvusta teatteriin, kuunnelmaksi ja valkokankaalle. Puheenvuoroista piirtyi yhteinen kuva siitä, miten tarina kasvaa vähitellen yksittäisestä teoksesta kirjailijan ja tuotannon yhteiseksi luovaksi projektiksi.  

Kirja ja elokuva kertovat tarinaa eri kielillä 

Kirjallisuus ja elokuva ovat lopulta hyvin erilaisia kerronnan muotoja. Kallio kuvasi, kuinka romaanin lukija näkee tarinan ”sielunsa silmin”. Romaani voi liikkua ajatuksissa, muistoissa, tunteissa ja kielen vivahteissa täysin vapaasti. Elokuva taas tarvitsee jotain näkyvää. Kamera ei voi kuvata ajatusta tai metaforaa, vaan ne on muutettava tapahtumiksi, toiminnaksi, symboleiksi ja kuviksi. Siksi Yön kantajasta syntynyt elokuva ei voinut olla kirjan toisinto, vaan siitä täytyi rakentaa oma itsenäinen teoksensa. Olennaista on säilyttää tarinan sydän. 

Saman ilmiön tunnisti myös Lampela. Kun Prinsessa Pikkiriikki siirtyi kirjoista elokuvaan, käsikirjoituksessa oli mietittävä aivan uudenlaisia kysymyksiä. Kirjassa voi kirjoittaa taikakoiran taikovan kokonaisen linnan hetkessä. Elokuvassa täytyy ratkaista, miltä se näyttää, miten kohtaus toteutetaan ja mitä sen rakentaminen maksaa. Kirjailija joutuu pohtimaan asioita, joita ei tavallisesti edes ajattele.  
 

Tarinan ympärille syntyy yhteisö 

Kun kirjasta tuotetaan elokuvaa tai teatteriteosta, tarinan ympärille kokoontuu mittava työryhmä. Kallio kertoi vaikuttuneensa tavasta, jolla elokuvan tekijät olivat paneutuneet romaaniin. Erityisesti kuvaajan työ jäi mieleen. Romaanista poimittiin valoa kuvaavia lauseita, joista rakennettiin kokonainen visuaalinen maailma. Kirjan sanat muuttuivat konkreettisesti kuvien valaistukseksi, varjoiksi ja tunnelmiksi.  

Lampela puolestaan kuvasi, kuinka tärkeäksi dramaturgista tuli vuosien varrella. Kyse ei ollut vain teatteriversioiden kirjoittamisesta, vaan siitä, että joku ymmärsi Pikkiriikin maailman logiikkaa, rytmiä ja kieltä. Syntyi luottamus siihen, että tarina oli hyvissä käsissä myös silloin, kun kirjailija ei ollut itse tekemässä jokaista ratkaisua.  

Keskusteluissa nousi esiin myös yhteistyön herkkä puoli. Osallistujat tunnistivat tilanteita, joissa tekijöiden visiot eivät kohtaa ja kuinka tärkeää on käyttää aikaa yhteisen vision rakentamiseen jo projektin alussa. Mitä elokuvaa ollaan tekemässä? Mitä tarinassa halutaan säilyttää? Mitkä ovat ne asiat, joista ei haluta luopua? Usein ongelmat eivät synny luovuuden puutteesta vaan siitä, että yhteistä suuntaa ei ole sanoitettu riittävästi. 
 

Tarina on myös omaisuutta 

Keskustelua käytiin vilkkaasti luovan prosessin lisäksi myös sisältöliiketoiminnasta: aineettomasta omaisuudesta, oikeuksien myynnistä sekä osaamisen kehittämisestä. 

Osallistujat nostivat esiin, että kirjailijat tuntevat usein tarinansa paremmin kuin oikeutensa. Elokuva-, teatteri- ja lisensointisopimukset voivat olla monimutkaisia, ja väärin tehdyillä ratkaisuilla voi olla vaikutuksia vuosien päähän. Siksi agenttien, juristien ja tekijänoikeusasiantuntijoiden merkitystä korostettiin niin puheenvuoroissa kuin keskustelussa.  

Erityisesti lastenkirjallisuuden kohdalla keskusteltiin siitä, miksi Suomessa syntyy vahvoja hahmoja mutta suhteellisen vähän niiden ympärille rakentuvaa lisenssiliiketoimintaa. Lampela kertoi pohtineensa asiaa itsekin. Kirjasarjan ympärille olisi mahdollista kehittää enemmän tuotteita, mutta usein kirjailijan oma aika ei riitä näiden edistämiseen. Keskustelussa tunnistettiin yhteinen haaste: tekijöitä on, mutta välittäviä rakenteita ja osaajia on vielä vähän.  

 
Yhteistyö syntyy aktiivisuudesta – ja vähän sattumasta 

Mistä kirjailijan ja elokuvatuotannon yhteistyö lähtee liikkeelle? Sekä Kallio että Lampela nostivat esille sattuman ja aktiivisuuden yhdistelmää. 

Joskus joku dramaturgi, ohjaaja tai tuottaja löytää kirjan ja rakastuu siihen. Näin kävi sekä Kallion että Lampelan kohdalla. Toisaalta keskusteluissa nousi vahvasti esiin se, ettei mahdollisuuksia kannata jäädä vain odottamaan. Ohjaajien aiempiin tuotantoihin kannattaa tutustua, rakentaa verkostoja ja tarjota teoksia rohkeasti eteenpäin. Monelle osallistujalle arvokkain neuvo olikin yksinkertainen: etsi tekijöitä, joiden työ puhuttelee sinua. Oikea yhteistyökumppani löytyy harvoin vain sattumalta. 

Kirjan julkaiseminen voikin olla alkupiste siitä kehittyvälle tarinalliselle maailmalle. Kun oikeat ihmiset löytävät saman tarinan, romaanista voi tulla elokuva, lastenkirjasta näyttämöteos ja yksittäisestä hahmosta kokonainen maailma. Silloin kirjailijan tärkein tehtävä ei ehkä olekaan pitää tiukasti kiinni kaikesta, vaan tunnistaa, mikä tarinassa on olennaista ja antaa muiden auttaa sitä kasvamaan. 

Parhaimmillaan tarina ei katoa uusiin muotoihin. Se vain oppii puhumaan uusia kieliä.

Hyväksy evästeet nähdäksesi sisällön

Muuta evästeasetuksia

Hyväksy evästeet nähdäksesi sisällön

Muuta evästeasetuksia