Avoin AMK avasi polun kulttuurituottajan digiopintoihin

Jääkiekkoilijat ovat kokoontuneet aloitukseen keskiviivalle. Täysi katsomo. Nainen nojaa katsomokaiteeseen katsoen alas jäälle.

Milja Maunuvaara eli “Millja” asui Sveitsissä, kun hän haki ensimmäistä kertaa kulttuurituottajaopintoihin. Tällöin paikka jäi kuitenkin haaveeksi, sillä Suomen ja Sveitsin välinen aikaero – tai sen unohtaminen – osoittautui kohtalokkaaksi valintakokeen suullisen tehtävään valmistautuessa. Milja päätti välivuoden sijaan aloittaa polkuopinnot Humakin avoimessa AMK:ssa, jonka jälkeen hän aloitti kulttuurituottaja (AMK)-opinnot suoraan toisen vuoden ryhmässä.

Miljan tarina opintopolustaan ja kuvaus siitä, millaista opiskelu Humakissa on opiskelijan näkökulmasta löytyy hänen YouTube-kanavaltaan, jonka voit tilata tästä linkistä. Juttu perustuu Miljan YouTube-kanavallaan julkaisemaan videoblogiin ja sähköpostihaastatteluun. 

”Jos et pääse kouluun ekassa haussa, opiskele alaa avoimessa”

Hylsy ekassa yhteishaussa ei lannistanut sisukasta naista. Kulttuuriala tuntui omalta, kun kulttuurituottajakoulutus oli löytynyt Opintopolkua selaamalla. Välivuoden sijaan Milja päättikin aloittaa polkuopinnot Humakin avoimessa amk:ssa ja hakea Humakiin seuraavassa haussa.

Polkuopinnot ovat 60 opintopisteen laajuinen kokonaisuus. Ne suoritettuaan avoimen opiskelija voi hakea korkeakouluun joko erillishaussa, yhteishaun ulkopuolelta, tai palata valintakokeisiin tulevaan koulutusalaansa jo hyvin valmentautuneena.

-”Opiskelin ensimmäisen vuoden aikana 67 opintopistettä Sveitsistä käsin. Seuraavana vuonna hain sitten Humakiin sekä erillishaussa ja yhteishaussa. En ole ihan varma, kumpaa kautta pääsin sisään, mutta opiskelupaikka kulttuurituottajan digikoulutukseen varmistui”, hän kertoo. Digiopinnot ovat olleet Miljalle kätevät, koska hän on opintojensa aikana asunut sekä Suomessa että Sveitsissä. Opiskelumuoto mahdollistaa joustavammat mahdollisuudet opiskella mistä päin maailmaa tahansa.

–”Suosittelen, että jos ette pääse sisään ensimmäisellä kerralla, aloittakaa avoimen opinnot. Minä aloitin sisään päästyäni suoraan kakkosvuodelta”, Milja neuvoo.”Opinnoissa hyppäsin suoraan toiselle vuosikurssille”

Milja eteni tutkinto-opiskelijana opinnoissaan rivakasti. Merkittävä syy tähän oli, että ensimmäisenä vuotenaan, hän suoritti peräti neljä harjoittelua. Kaikkiaan opintoihin sisältyy kuusi harjoittelujaksoa.

Opiskelu tapahtuu Humakin verkkoympäristöissä, joita Milja esittelee tarkemmin yllä olevassa videoblogissaan.

-”Käytän päivittäin Hoodlea. Se on verkko-oppimisympäristö, josta löytyvät kurssimateriaalit, tehtävät ja aikataulut. Teen siellä kurssitehtävät ja palautan ne opettajalle arvosteltavaksi. Lisäksi Hoodlen kautta löytyvät verkkoluennot eli webinaarit”, Milja kertoo eniten käyttämästään palvelusta.

Harjoitteluissa TV-tuotantoyhtiössä, urheilutapahtumissa ja somevaikuttajilla

Humakin normaaliharjoittelujakson pituus on noin kuusi viikkoa. Harjoittelujen kautta opiskelija voi halutessaan rakentaa omaa kulttuurituottajuuttaan ja saada kosketuspintaa juuri häntä kiinnostavaan alaan. Opiskelija ikään kuin tuottaa oman kulttuurituottajuutensa.

 

Sininen kissamaskotti kaulailee nuoren naisen kanssa peukuttaen kuvaajalle.Milja teki Lausannen nuorten olympialaisiin kaksi harjoittelua. 

-”Tein siis neljä harjoittelua: TV-tuotantoyhtiössä, Nuorten talviolympialaisissa Sveitsissä, bloggaaja Kira Kososella viestintä- ja markkinointihommissa sekä jääkiekon Euro Hockey Tourilla somehommissa. Sveitsin harjoittelu oli tuplaharjoittelu, koska olin Lausannessa pidempään. Fremantlessa olin mukana mm. Talentin ja Maajussille morsiamen televisiotuotannoissa”, Milja kertoo harjoitteluistaan.

Uniikki oppari Uniikille TikTokista artistimarkkinoinnissa

Nyt Milja opiskelee viimeistä kevättään Humakissa. Viimeisenä vuonna opiskeltaviin eriytyviksi suuntautumisvaihtoehdoksi (20 op) hän on valinnut digitaaliset tuotannot. Tekeillä oleva opinnäytetyö liittyy aiheeseen ”Miten hyödyntää TikTokia artistimarkkinoinnissa”.

-”Opparin tilaajana on Uniikki”, Milja kertoo. Uniikki valikoitui tilaajaksi sen jälkeen, kun Milja oli kontaktoinut levy-yhtiöitä ideansa kanssa.

Valmistuttuaan Milja on kiinnostunut hakemaan töitä markkinoinnin ja sosiaalisen median parissa. Myös urheiluala kiinnostaa tuottajan toimintakenttänä.

Kulttuurituottajakoulutus yhteishaussa 31.3.2021 kello 15 asti.

Digiopintojen lisäksi kulttuurituottajakoulutukseen voi tänä vuonna hakea opiskelemaan päiväopintoina joko Jyväskylään tai Turkuun. Alla olevista bannereista pääset klikkaaman suoraan hakukohteeseen.

Linkki: https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.57357356369

Linkki: https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.46822299726

Linkki: https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.69783120582https://opintopolku.fi/app/#!/korkeakoulu/1.2.246.562.17.69783120582

2021-03-19 12:51:39