“TikTok, nuoret ja nuorisotyö” -opinnäyte palkittiin – Miro Ruismäen yhteisöpedagogiura vie Seinäjoen kautta rauhanturvaajaksi

Yksitoista iloista piirrettyä hahmoa on sulloutunut sateelta suojaan saman sateenvarjon alle.

Humakin Jyväskylän kampukselta yhteisöpedagogi (AMK) -tutkinnosta valmistunut Miro Ruismäki palkittiin Nuorisotutkimusseuran taholta kunniamaininnalla “TikTok, nuoret ja nuorisotyö” -opinnäytetyöstään. Työssään Miro selvitti nuorten TikTok-sovelluksen käyttöä ja miten sovellus tulisi huomioida nuorisotyöntekijöiden työssä.

Seinäjoelta kotoisin oleva Miro Ruismäki on tuorein Nuorisotutkimusseuran opinnäytetyökilpailussa palkittu humakilainen. Opinnnäytetyön palkitsemistaustaa Miro pohti ajankohtaisuudella ja aiheen tutkimustarpeella sekä merkityksellä nuorisotyön alalle.

– Tosi vaikea miettiä mikä kunniamaininnan minulle toi. Ehkä aiheen ajankohtaisuus sekä tietoperustan laajuus. TikTokista ei ollut juurikaan tutkimuksia saatavilla, kun aloitin työn tekemisen, hän pohtii.

Mies hymyilee valkoisessa kauluspaidassa.
Humakin Jyväskylän kampukselta valmistunut seinäjokelainen Miro Ruismäki työllistyi heti valmistumisensa jälkeen oman alansa hommiin nuorisotyöhön. Kuva: Riku Ojanen.

TikTok tavoittaa nuoret – sovelluksen hyödyntäminen nuorisotyössä edellyttää resursseja

Miro kertoo, että yksi tärkeimmistä asioista hänen opinnäytetyössään oli sen antama tietoisuus nuorisotoimijoiden pariin.

– Työ kertoo minkälaista sisältöä nuoret haluavat nuorisotoimijoilta TikTokissa, vai haluavatko mitään. Opinnäytetyöni avulla on mahdollisuus saada kattava katsaus siihen miten nuoret käyttävät TikTokia ja mistä syystä sovellusta käytetään.

Nuorisotoimijoiden on tärkeä tiedostaa Miron mukaan, että suurin osa nuorista käyttää tällä hetkellä TikTokia. Se on osa heidän arkipäiväistä elämäänsä. Sovelluksen merkitystä ei voi sivuuttaa kohdatessa nuoria.

– Yksi tärkeistä huomioista nuorisotyöntekijöille on, että mikäli he aikovat lähteä mukaan sovellukseen, on siihen varattava tarvittavasti työaikaa, suunnittelua ja nimetyt työntekijät. Tärkeää on myös kuunnella oman alueensa nuoria, Miro summaa työnsä tuloksia.

Mies pitää sylissään akustista kitaraa, valkoinen t-paita ja vakava ilme, selfie, sisäkuva.
Nuorisotutkimusseura palkitsi yhteisöpedagogi (AMK) Miro Ruismäen kunniamaininnalla “TikTok, nuoret ja nuorisotyö” -opinnäytetyöstä. Kuva: Miro Ruismäki.

Opinnäytetyöprosessi kannattaa jaksottaa vaiheisiin ja varata sille työrauha

Miro Ruismäki aloitti opinnäytetyönsä lähteiden keräämisen jo hyvissä ajoin ennen tietoperustan kirjoittamista.

– Minulla oli tekstitiedosto, jossa oli varmaan 3-4 sivua mahdollisia lähteitä. Oli uutisartikkeleita, kolumneja, kirjoja ja julkaisuja somesta, TikTokista tai muusta aiheeseen liittyvästä.

Taaksepäin katsoen hän näkee opinnäytetyön kirjoittamisen todella mukavaksi ja samaan aikaan stressaavaksi ajaksi. Stressi kuitenkin oli niin sanottua “positiivista stressiä”.

– Olin hoitanut opinnot siten, että minulla ei ollut opinnäytetyöprosessin aikana kuin yksi kurssi tehtävänä. Tämä helpotti kirjoittamisprosessia suuresti. Jaoin työn tekemisen myös eri osiin.

Kevät ja kesä menivät lähteiden etsinnässä ja kyselytutkimuksen tekoon. Syksyllä alkoi kirjoitusprosessi. Marraskuussa 2020 Miro jätti työnsä arvioitavaksi. Työn ohjasivat Maarit HonkonenSeppälä ja Anu Utter ja sen oli tilannut Jyväskylän nuorisopalvelut. Miro valmistui yhteisöpedagogi (AMK) -tutkinnosta joulukuussa 2020.

Takaisin Seinäjoelle, töihin Yrityskylään ja yläasteelle sekä kohti unelmaa rauhanturvaajaksi

Opintojen jälkeen Miro muutti takaisin kotipaikkakunnalleen Seinäjoelle ja aloitti työt Yrityskylä Seinäjoessa. Hänen tehtävänään oli nuorten taloustaitojen ohjaus. Samalla hän teki sijaisuuksia vanhalla yläasteellaan.

– En halunnut aloittaa mitään vakituista työtä heti opintojen jälkeen, luonteelleni sopi ns. “helppo lasku työelämään osa-aikaduunin kautta”.

Nyt Miron edessä siintää lähtö rauhanturvaajaksi, joka on ollut miehen unelma jo useamman vuoden ajan.

– Olen rauhanturvaajaksi lähdöstä enemmän kuin innoissani! Siellä kuluu miltei koko ensi vuosi (2022). Ehkä sitten uskallan miettiä aikuistumista ja jotain kokoaikaista työtä? Katsotaan.

Mies istuu kallion reunalla ja takana aava näkymä merelle.
Miro Ruismäki suuntaa kohta rauhanturvaajaksi ja pohdistelee kaikessa rauhassa tulevaisuudensuunnitelmiaan. Kuva: Janne Lilli.

Palkitun oppinäytetyöntekijän vinkit oppariprosessiin

Miro Ruismäki listasi kokemuksiensa pohjalta vinkkejä opinnäytetyötään tekeville ja työprosessia suunnitteleville.

  1. Jos mahdollista hoida opintosi niin, että opinnäytetyöprosessin aikaan sinulla ei ole muita opintoja tai töitä.
  2. Aikatauluta kirjoituspäivät ja LEPOPÄIVÄT! Itse heräsin aamuisin klo 8 ja kävin heti kuntoilemassa. Sitten kirjoitin kello 9–12. Pidin lounastauon. Jatkoin kirjoittamista 13–15 ja lopetin siihen. Viikonloput pidin vapaina kirjoittamisesta.
  3. Et ole yksin. Kysy apua ohjaajaltasi, muiltakin lehtoreilta, kavereilta, vanhemmilta. Annoin työni luettavaksi useasti eri henkilöille, jotka antoivat hyviä vinkkejä.
  4. Muista valita myös itseäsi kiinnostava aihe. Jos aihevalinta tuntuu vaikealta, keskustele kavereiden ja lehtoreiden kanssa. Mieti mitä kokemusta sinulla on ja mikä sinua kiinnostaa.

Lue Miron opinnäytetyö Theseuksesta (ulkoinen linkki)

Nuorisotutkimusseura palkitsee vuosittain nuorisotutkimuksellisia opinnäytetöitä. Palkinnot jaettiin nyt Nuorisotutkimuspäivillä 4.11.2021. Kilpailuun osallistui tänä vuonna 25 pro gradua ja 23 AMK-tutkinnon opinnäytetyötä. Onnittelemme kaikkia voittajia!

Teksti: Miro Ruismäki, Marika Stam.
Uutisen nostokuva: Eemil Takala.

2021-11-08 13:58:50