Mistä englantilaisessa nuorisotutkimuksessa puhutaan?

Havaintoja Journal of Youth Studies -konferenssista.

Maaliskuun lopussa 2026 Koillis-Englannissa Durhamin yliopistossa kokoontui nuorisotutkijoita, nuorisotyöntekijöitä ja nuorisopolitiikan asiantuntijoita konferenssiin, jonka teemana oli marginalisoitunut nuoriso: valta, prekaarisuus ja mahdollisuudet.

Englantilaisten ja suomalaisten nuorisotutkijoiden tulokulmat nuorten hyvinvointia haastaviin kysymyksiin olivat kiinnostavasti erilaisia. Suomessa luokkayhteiskuntaa ei juurikaan käytetä eriarvoistumisen selittäjänä, kuten se on edelleen keskeinen tekijä englantilaisessa nuorisotutkimuksessa. Samalla yhdistävänä teemana ovat nuorten yhdenvertaisuuden haasteet, kuten nuorten kohtaama rasismi, neurokirjon nuoret, vammaiset nuoret tai seksuaaliset vähemmistöt.

Myös nuorten asuinympäristöstään kokema eriarvoisuus, esimerkiksi maaseudun ja kaupunkien tarjoamien koulutusmahdollisuuksien osalta ovat yhteisiä teemoja. Nämä kaikki haastavat nuorten tulevaisuuden unelmia ja samalla heidän oman potentiaalinsa toteutumista niin Englannissa kuin Suomessakin.

Konferenssin puitteet olivat hurmaavat: idyllinen vuonna 995 perustettu kaupunki. Durham on leimallisesti yliopistokaupunki, aamiaispöydässäkin keskustelut liikkuivat arkeologiasta uusimpiin lääketieteen innovaatioihin. Kävellessäni vanhasta kaupungista yliopistoalueelle sain ihailla kukkivia narsissiniittyjä. Reitin varrella kukkulat ja joenuoma loivat ihastuttavaa vaihtelua.

Olen koostanut seuraavaan joitain esityksiä, jotka minusta olivat kiinnostavia myös suomalaisen yleisön näkökulmasta. Artikkelissa kuvaan mitä kuulin ja näin konferenssissa. Lähteisiin olen koonnut näihin tutkimuksiin linkittyviä julkaisuja.

Paikka ei ole vain sijainti — se on myös eriarvoisuuden tuottaja

Oxfordin köyhissä lähiöissä kasvavia nuoria on tutkinut Luke Telford Yorkin yliopistosta. Oxford mielletään etuoikeuden ja sivistyksen tyyssijana, mutta siellä elää myös nuoria, joiden lähikoulut ovat aliresursoituja, joiden asuinalueilla rikostilastot ovat korkeita ja joiden käytettävissä olevat nuorisopalvelut ovat niukat. Vaurauden läheisyys ei suojele, se pikemminkin korostaa eriarvoisuutta tekemällä siitä näkymätöntä. (Telford & Sackey, 2025).

Rannikkokaupungeissa eriarvoisuus saa toisenlaisen muodon. Sam Whewall University College Londonista osoitti, miten aluestigma vaikuttaa nuorten koulutusunelmiin ja -liikkuvuuteen. Osa nuorista haluaa paeta leimallisesti huono-osaisesta paikasta korkeakoulutukseen ja samalla osa vastustaa stigmaa pitäytymällä kotiseudullaan ja rakentamalla identiteettinsä sen varaan. Kumpikin strategia on rationaalinen vastaus epäreiluun tilanteeseen. (Keating ym., 2024).

Britannian sosiaaliturvan ikäperusteiset erot nousivat esiin Yorkin yliopiston Aniela Wenhamin ja Sam Hinrichsin (2026) tutkimuksessa. Heidän mukaansa alle 25-vuotiaita kohdellaan eri tavalla kuin sitä vanhempia: etuudet ovat pienempiä, ehdot tiukempia ja sanktiot yleisempiä. Nuorten köyhyys on siten osin järjestelmälähtöisesti tuotettua. Myös Adam Formby (Wenham & Formby, 2025) Yorkin yliopistosta lähestyi samaa kysymystä Bradfordin kaupungin esimerkillä. Kaupungissa on West Yorkshiren alueelta eniten nuoria, jotka ovat jääneet koulutuksen ja työn ulkopuolelle 16–18-vuotiaiden ikäryhmässä. Sen taustalla on kasautuvia tekijöitä, kuten köyhyys, heikentyneet koulutus- ja työllistymismahdollisuudet.

Koulutussiirtymät: rakenteiden kritiikki vahvistuu

Nuorten siirtyminen koulutuksesta työelämään on nuorisotutkimuksen klassinen aihe, mutta Durhamin konferenssi osoitti, että kenttä on uudistumassa. Nuorisotutkimuksessa yleiset institutionaaliset kuvaukset, esimerkiksi vanhempien koulutustaustan merkityksestä, ovat väistymässä nuorten omakohtaisten kokemusten tieltä.

Englantilainen erityispiirre on kansalliset kokeet 16-vuotiaille peruskoulun päättyessä (GCSE). Katherine Davey (2025) Manchester Metropolitan Universitystä on tutkinut niitä nuoria, jotka eivät olleet saavuttaneet siinä riittävän hyviä arvosanoja. Vaikka nämä nuoret olivat ”onnistuneet” jatkamaan opintojaan paperilla, heidän hyvinvointinsa ja itsetuntonsa olivat heikentyneet pitkäksi aikaa. Järjestelmä, joka asettaa 16-vuotiaan tulevaisuuden yhden kansallisen kokeen arvosanaryhmän varaan, on syrjäyttävä. Se heikentää nuorten uskoa omaan tulevaisuuteensa.

Hannah Glover Edinburghin yliopistosta esitteli pitkittäisaineistoa, jonka avulla on seurattu yli viittätuhatta vuosina 2004–2005 Skotlannissa syntynyttä nuorta. Aineiston perusteella voitiin osoittaa, että nuorten tulevaisuusunelmissa ei juuri ole luokkaeroja. Työväenluokkaisten nuorten toiveet olivat samanlaisia kuin muillakin nuorilla. Kuilu syntyy myöhemmin, kun yhteiskunnan luokat ja rakenteet estävät näiden työväenluokkaisten nuorten haaveiden toteutumisen.

Oppisopimusreititkään, joita Britannian hallitus nyt on laajentamassa, eivät ole nuorille neutraaleja polkuja. Anoop Nayak ja Graham Gaunt (2026) Newcastlen yliopistosta olivat yhdessä 34 nuoren kanssa toteuttaneet tutkimuksen, jossa kävi ilmi, että perheen miessukulaisten välittämä jonkin alan tuntemus ja osaaminen ohjasi nimenomaisesti nuoria miehiä tälle samalle alalle. Sukupuolittuneet ammattinormit eivät muutu pelkästään tarjontaa lisäämällä. Ne ovat myös sisäänrakennettuja paikallisiin sosiaalisiin suhteisiin.

Vammaisuus ja neurokirjon nuoret: nuorisotutkimuksen vahvistuva suuntaus

Harriet Axbey (2025) Swansean yliopistosta on tehnyt systemaattisen katsauksen autististen nuorten puberteetin tutkimuksesta vuosilta 2013–2023. Löydökset olivat huolestuttavia: joissain tutkimuksissa autistisilta nuorilta ei ollut pyydetty suostumusta kehollisiin tutkimuksiin. Samalla heidän oikeuttaan tietoon seksuaalisuudesta tai kehon muutoksista oli laiminlyöty. Kiinnostavasti Axbeyn tutkimustiimissä oli enemmistönä henkilöt, jotka olivat itse autistisia. Tämä oli ollut metodologinen valinta, jonka tavoitteena oli nostaa esiin kysymys, kenellä on oikeus tuottaa tietoa ja kenestä.

Vammaisia nuoria Keski-Skotlannissa ja Koillis-Englannissa oli seurannut kolmivuotisessa tutkimuksessa Janice McLaughlin (2025) Newcastlen yliopistosta. Tuloksissaan hän painotti kollektiivisten tilojen merkitystä: kaveriverkostot, tukiyhteisöt ja vapaamuotoiset kokoontumispaikat tarjoavat osallisuutta ja yhteisöllisyyttä silloin, kun instituutiot epäonnistuvat. Näiden tilojen olemassaolo on kuitenkin vaarassa nykyisissä säästöpaineissa.

Käsitystä siitä, että marginalisaatio olisi ainoastaan ulkoapäin annettua, haastoi Grace Spencer Anglia Ruskin yliopistosta. Tutkittuaan pitkäaikaissairaiden nuorten omia selviytymisstrategioita, hän pystyi esityksessään osoittamaan, miten nuoret itse osallistuvat oman marginaalisuutensa rakentamiseen ja purkamiseen. He sekä vastustivat ja mukautuivat vallitseviin terveyden ja vammaisuuden kertomuksiin vahvistaakseen haluamiaan identiteettejä. He kävivät jatkuvaa neuvottelua siitä, mitä heille tarkoittaa ”normaali” nuoruus. (Spencer & Almack, 2023).

Tutkimus neuroepätyypillisten nuorten asemasta Britannian lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitosten toiminnassa oli Southamptonin yliopiston Gina Valen ja Craig Webberin (2026) jännitteinen teema. Heidän tutkimuksensa perustuu poliisin ja oikeudellisten toimijoiden haastatteluihin. Tulosten perusteella neurokirjon nuoret voivat joutua muita nuoria useammin epäillyiksi esimerkiksi väkivaltaista ekstremismiä koskevissa tutkinnoissa. Samalla näiden nuorten erityistarpeet jäävät esimerkiksi kuulustelutilanteissa huomiotta.

Tunnustuksen politiikka: rasismi, LGBTQ+-nuoret ja näkyvyyden kysymys

Konferenssissa esiteltiin laajamittaisen brittiläisen tutkimuksen tuloksia rasismista, nuorista ja sosiaalisesta mediasta. Tutkimusta esittelivät David Woodger ja Naomi Thompson Goldsmiths yliopistosta. Lähes kaikki tutkimukseen osallistuneet nuoret (95 %) olivat kohdanneet väkivaltaista tai loukkaavaa rasistista sisältöä verkossa, yli puolet viikoittain ja 16 prosenttia päivittäin. Kokemus ei jäänyt vain ruudulle: 58 % vastaajista kertoi verkkokokemusten saaneen heidät tuntemaan olonsa turvattomaksi myös ruutuajan ulkopuolisessa arkielämässään. (Woodger ym. 2025).

Kiinnostavasti keskeinen löydös osallistavassa toimintatutkimuksessa, jossa nuoret kanssatutkijat itse osallistuivat aineiston analyysiin oli se, että avunhakeminen mielenterveyteen liittyen ei ole yksilöllinen valinta vaan neuvottelu. Esther Putzgruber (2025) King’s College Londonista oli haastatellut 20:tä mustaa nuorta Etelä-Lontoossa. Kanssatutkijoiden analyysissa nousivat kysymykset: onko turvallista puhua, tunnistetaanko kokemus, vai selitetäänkö oireilu ”huonoksi käytökseksi”? Kulttuurinen ymmärrys ja se, että tukea antava aikuinen kuuntelee ilman ennakko-oletuksia, olivat tutkimuksen mukaan ratkaisevia tekijöitä luottamuksen rakentumisessa.

LGBTQ+-nuorten kohdalla Colin Michel (2026) Sussexin yliopistosta oli ottanut käyttöön käsitteen ”epätasa-arvoinen rakastettavuus”. Se sisältää ajatuksen, että jotkut nuoret tulevat institutionaalisesti nähdyiksi, suojelluiksi ja hoidetuiksi ja toiset eivät. Michel rakensi argumenttinsa Judith Butlerin (esim. 2004) tunnustuksen ja prekaarisuuden teorioille. Esityksessään hän hyödynsi myös sen hämmentävän tosiasian, että Britannian nuorisostrategian tuoreessa julkaisussa LGBTQ+-nuoria ei ole mainittu lainkaan.

Transnuorten kokemuksia kouluissa, yhteisöissä ja vapaa-ajan tiloissa olivat tarkastelleet Karenza Moore, Zafi Moore ja Sophie Atherton Newcastlen yliopistosta. Aineistona heillä oli haastatteluja ja etnografista tutkimusta. Epäviralliset tilat nousivat keskeisiksi turvasatamiksi silloin, kun viralliset rakenteet pettävät. Nuorille, jotka saattavat kokea ulkopuolisuutta useammastakin samanaikaisesti vaikuttavasta syystä, kuten transnuorille, näidenkin tilojen saavutettavuus oli kuitenkin epävarmaa. (Moore & Moore, 2025).

Nuorisotyö, osallisuus ja toimijuuden rajat

National Lotteryn rahoittaman YouthPrint-ohjelman arvioinnin tuloksia Durhamin alueelta esitteli Samantha Burns Manchester Metropolitan Universitystä. Ohjelman keskeinen erityisyys on nuorisotyön rakennemalli. Se on evaluoitu vuosina 2024–2025 osallistavan toimintatutkimuksen menetelmillä. Tulosten mukaan koordinoitu nuorisotyö toimii silloin, kun organisaatiot tekevät yhteistyötä, jolloin nuoret saavat paremmin tukea mielenterveyteen, sosiaaliseen eristäytymiseen ja koulutuksesta syrjäytymiseen. Samalla kuitenkin nuorten oma osallisuus strategisessa päätöksenteossa on jäänyt ohueksi. Nuoret siis hyötyivät ohjelmasta, mutta ohjelman kehittämiseen he eivät ole päässeet mukaan. (Crossley ym. 2025).

Jännitteisen kysymyksen nosti esiin Tania dae St Croix (2026) King’s College Londonista: mitä kriittinen nuorisotutkimus tekee silloin, kun globaalit kriisit, kuten Gazan sota, vaikuttavat suoraan nuorten elämään? Hän argumentoi, että nuorisotyön feministiset ja antirasistiset perinteet velvoittavat nuorisotyöntekijöitä yhdistämään henkilökohtaisen ja poliittisen. Kun esimerkiksi Gazan sota vaietaan eri instituutioissa, on nuorisotyöntekijöiden mahdollisuus nostaa sitä nuorten kanssa esille myös monissa instituutioissa heikko. Väitöskirjani perusteella myös Suomessa poliittiseksi mahdollisesti tulkittavaa kannanottoja vältellään nuorisotyössä. (Sinisalo-Juha 2024).

Tähän nuorisotyön kokonaisuuteen kiinnittyi myös oma esitykseni suomalaisista nuorista. Suomalaisen nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurin laajaan kyselytutkimukseen perustuva esitykseni (n=6.026) todensi, miten yksinäisyys kaventaa nuorten identiteettihorisontteja (Sinisalo-Juha 2023). Yksinäiseksi itsensä kokevat nuoret uskovat vähemmän omaan osaamiseensa, pelkäävät enemmän työelämää ja näkevät tulevaisuutensa kapeampana. James Côtén (2016) identiteettipääomakehys tarjosi välineet tämän yhteyden käsitteellistämiseen. Keskeinen johtopäätös oli, että yksinäisyyttä ei ehkäistä tarjoamalla toimintaa, tarvitaan luottamukseen perustuvia suhteita, joiden avulla on mahdollista laajentaa nuoren käsitystä itsestään ja omista mahdollisuuksistaan.

Mitä konferenssi kertoo nuorisotutkimuksen suunnasta?

National Lotteryn rahoittaman YouthPrint-ohjelman arvioinnin tuloksia Durhamin alueelta esitteli Samantha Burns Manchester Metropolitan Universitystä. Ohjelman keskeinen erityisyys on nuorisotyön rakennemalli. Se on evaluoitu vuosina 2024–2025 osallistavan toimintatutkimuksen menetelmillä. Tulosten mukaan koordinoitu nuorisotyö toimii silloin, kun organisaatiot tekevät yhteistyötä, jolloin nuoret saavat paremmin tukea mielenterveyteen, sosiaaliseen eristäytymiseen ja koulutuksesta syrjäytymiseen. Samalla kuitenkin nuorten oma osallisuus strategisessa päätöksenteossa on jäänyt ohueksi. Nuoret siis hyötyivät ohjelmasta, mutta ohjelman kehittämiseen he eivät ole päässeet mukaan. (Crossley ym. 2025).

Jännitteisen kysymyksen nosti esiin Tania dae St Croix (2026) King’s College Londonista: mitä kriittinen nuorisotutkimus tekee silloin, kun globaalit kriisit, kuten Gazan sota, vaikuttavat suoraan nuorten elämään? Hän argumentoi, että nuorisotyön feministiset ja antirasistiset perinteet velvoittavat nuorisotyöntekijöitä yhdistämään henkilökohtaisen ja poliittisen. Kun esimerkiksi Gazan sota vaietaan eri instituutioissa, on nuorisotyöntekijöiden mahdollisuus nostaa sitä nuorten kanssa esille myös monissa instituutioissa heikko. Väitöskirjani perusteella myös Suomessa poliittiseksi mahdollisesti tulkittavaa kannanottoja vältellään nuorisotyössä. (Sinisalo-Juha 2024).

Tähän nuorisotyön kokonaisuuteen kiinnittyi myös oma esitykseni suomalaisista nuorista. Suomalaisen nuorisoalan osaamiskeskus Kentaurin laajaan kyselytutkimukseen perustuva esitykseni (n=6.026) todensi, miten yksinäisyys kaventaa nuorten identiteettihorisontteja (Sinisalo-Juha 2023). Yksinäiseksi itsensä kokevat nuoret uskovat vähemmän omaan osaamiseensa, pelkäävät enemmän työelämää ja näkevät tulevaisuutensa kapeampana. James Côtén (2016) identiteettipääomakehys tarjosi välineet tämän yhteyden käsitteellistämiseen. Keskeinen johtopäätös oli, että yksinäisyyttä ei ehkäistä tarjoamalla toimintaa, tarvitaan luottamukseen perustuvia suhteita, joiden avulla on mahdollista laajentaa nuoren käsitystä itsestään ja omista mahdollisuuksistaan.

Durhamin konferenssi kuvaa tutkimusalaa, jossa rakenteiden kritiikki on ollut vahvaa ja on sitä edelleen, mutta myös perustellusti. Intersektionaalisuus ei ole enää muotisana vaan vakiintunut metodologinen asenne. Se on ymmärrystä siitä, että luokka, paikka, etnisyys, sukupuoli ja vammaisuus eivät selitä marginalisaatiota erikseen vaan yhdessä ja toisiinsa kietoutuneina. Metodologisena näkökulmana oli hienoa todeta, että nuoret eivät olleet vain tutkimuksen kohteita vaan kanssatutkijoita ja tiedon tuottajia. Tämä on eroavaisuuksista huolimatta suomalaisen ja englantilaisen nuorisotutkimuksen yhteinen vahva suunta.

Kirjoittaja:

Eeva Sinisalo-Juha

Lähteet:

Axbey, H., Ellis, R., Sinfield, M., Shaw, S., Peeroo, A., Carter, B. & Grant, A. (2025). Autism and Puberty: A Mixed Methods Systematic Review. Center for Open Science. https://doi.org/10.31235/osf.io/f9r2s_v1.

Butler, J. (2004). Precarious life: The powers of mourning and violence. Verso.

Crossley, S., Burns, S., Rutter, N. & King, H. (2025). YouthPrint Evaluation. Durham University & Manchester Metropolitan University. Centre fro Crime and Youth Justice Research. https://ccyjr.mmu.ac.uk/evaluation-of-the-youthprint-model-in-county-durham-report/

Côté, J. (2016). The Identity Capital Model: A Handbook Of Theory, Methods, And Findings. Sociology Publications. 38.

Davey, K. (2025). Striving to Be Super: The Contradictions of Academic Success in High-Achieving, Working-Class Girls’ Pathways to High-Tariff Universities. British Journal of Educational Studies, 73(2), 215–234. https://doi.org/10.1080/00071005.2024.2421206

de St Croix, T. (2026). Youth work as heart work in turbulent times. Journal of Youth Studies, 29(8), 1096–1111. https://doi.org/10.1080/13676261.2026.2699302

Durham University. Marginalised Youth: Power, Precarity & Possibilities. https://pay.durham.ac.uk/event-durham/marginalised-youth-power-precarity-possibilities-2026

Glover, H., Skafida, V. & Heins, E. 2026. “ Do as I Say, Not as I Do: Exploring the Links Between Parenting Styles, Parental Aspirations, and Socioeconomic Status, and Young People’s Post-School Aspirations in Scotland,” The British Journal of Sociology: 1–16. https://doi.org/10.1111/1468-4446.70183.

Keating, A., Benchekroun, R., Cameron, C., & Whewall, S. (2024). Movers, returners and stayers: The role of place in shaping the (im)mobility aspirations of young people in coastal towns. Journal of Youth Studies. Advance online publication. https://doi.org/10.1080/13676261.2024.2337932

McLaughlin, J., Jordan, A., Jones,E., Rose, K., Snape, D. & Horter, S. (2025). Making Inclusive Spaces and Practices With Disabled Children and Young People in Mainstream Education. Children & Society 40(4). 10.1111/chso.70002

Michel, C. (2026, March 25). Unequal lovability: LGBTQ+ young people, precarity and youth work [Paper presentation]. Marginalised Youth: Power, Precarity & Possibilities, Durham University, Durham, UK.

Moore, K., & Moore, Z. (2025). Young people who take drugs, queering “the rave”, and intersectional social in/justices. In B. McShane & M. Whelan (Eds.), Youth, transitions and social justice: (Re)searching spaces of social justice. Bristol University Press. https://doi.org/10.51952/9781529238747.ch005

Nayak, A., & Gaunt, G. (2026). Engineering apprenticeships: Youth transitions, industrial capital and the role of working-class households. The British Journal of Sociology. Advance online publication. https://doi.org/10.1111/1468-4446.70155

Putzgruber, E. (2026, March 25). “You just want to talk to someone you trust”: Co-produced qualitative insights into making in-school mental health support more possible for Black young people in London [Paper presentation]. Marginalised Youth: Power, Precarity & Possibilities, Durham University, Durham, UK.

Sinisalo-Juha, E. (2024). Nuorisotyöntekijä ihmisoikeuskasvattajana Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 247. Väitöskirja, Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202403062714

Sinisalo-Juha, E. (2023). Nuoren kasvu yksinäisyyden varjossa. Teoksessa Sinisalo-Juha, E. & Rasinkangas, E. (toim.) Yksin, yhdessä, yhteisössä – järjestö- ja harrastustoiminta nuorten voimavarana. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu, 158, 15–30. https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2023/03/yksin-yhdessa-yhteisossa-osaamiskeskus-kentauri-humak-1.pdf

Spencer, G., & Almack, K. (2023). Shifting Narratives of the Self – Students’ Experiences of Chronicity and Multiplicity in the Management of Chronic Illness at University. Sociological Research Online, 28(3), 698-715. https://doi.org/10.1177/13607804221078028

Telford, L., & Sackey, L. (2025). Young people in Oxford’s disadvantaged areas: Understanding the issues they face and the role of youth work [Research report]. University of York. https://doi.org/10.15124/yao-qthb-9659

Vale, G., & Webber, C. (2026). Neurodivergent Children and Violent Extremism: Criminal Justice Understandings and Responses. Defending Vulnerability. https://defendingvulnerability.com/2026/06/29/neurodivergent-children-and-violent-extremism-criminal-justice-understandings-and-responses/

Wenham, A. M., & Formby, A. (2025, October 30). Youth inequalities in focus: The personal and financial costs of youth unemployment and economic inactivity. The York Policy Engine, University of York. https://www.york.ac.uk/policy-engine/news-and-blogs/2025/youth-inequalities-in-focus/

Wenham, A. M., & Hinrichs, S. (2026, March 25). Placed-based youth poverty: Negotiating social security and labour market transitions [Paper presentation]. Marginalised Youth: Power, Precarity & Possibilities, Durham University, Durham, UK. https://pure.york.ac.uk/portal/en/publications/placed-based-youth-poverty-negotiating-social-security-and-labour/

Woodger, D., Thompson, N., Law, N. & Freund-Williams, L. (2025). Youth, Race and Social Media. Project report – April 2025. Goldsmiths, University of London. https://research.gold.ac.uk/id/eprint/38765/1/Final%20Race%20%26%20Social%20media%20report%202025.pdf