Suosymposium keskittyi ennallistamiseen ekologisena ja kulttuurisena prosessina

Suosymposium kokosi taiteen, ympäristötieteiden ja kulttuurialan asiantuntijoita pohtimaan, miten ympäristötaide voisi tukea entisten turvetuotantoalueiden ennallistamista. Keskusteluissa käsiteltiin suoluonnon muutoksia, ympäristösuhteen rakentumista ja muuttuvien maisemien tulevaisuutta. Myös paikallisten toimijoiden näkökulmia kuultiin. Symposiumissa ennallistaminen näyttäytyi paitsi ekologisena, myös kulttuurisena prosessina, jossa taide voi auttaa löytämään uusia merkityksiä ja mahdollisuuksia. 

Joutsassa sijaitseva Taidelaitos Haihatus täyttyi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna 7. –8.8.2026 taiteen, ympäristötieteiden ja kulttuurituotannon ammattilaisista. Humanistisen ammattikorkeakoulun Ennallistamista ympäristötaiteen keinoin -hankkeen ja Haihatuksen järjestämä Suosymposium kokosi yhteen ihmisiä, joita yhdistää kiinnostus ekologisesti kestävään, paikkalähtöiseen ja yhteisölliseen taiteeseen.  

Suosymposiumin lähtökohtana olivat suomalaisen suoluonnon merkitykset, muutokset ja erityisesti entisten turvetuotantoalueiden tulevaisuus. Tilaisuudessa pohdittiin, millaisia mahdollisuuksia ympäristötaide voi tarjota alueiden ennallistamiseen ja uudenlaiseen käyttöön. Samalla keskusteltiin taiteen roolista ympäristösuhteen vahvistajana. Voiko taide auttaa näkemään muuttuneen maiseman paitsi menetettynä paikkana, myös mahdollisuutena uudenlaiselle elämälle, toiminnalle ja merkityksille?  Millainen taiteellinen toiminta kunnioittaisi paikan historiaa ja luontoa samalla avaten mahdollisuuksia myös yhteisöllisyydelle? 

Taiteen ja tieteen kohtaamisia 

Suosymposiumin tärkeimpiä tavoitteita oli tuoda yhteen luovan alan ja ympäristötieteiden osaamista ja tarjota osallistujille tilaisuus oppia toisiltaan. Osa tilaisuudesta oli avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tilaisuudessa taiteilijoilla ja muulla yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä soiden ekologiaan ja ennallistamiseen perehtyneille asiantuntijoille. Keskusteluissa ja työpajassa ristesivät erilaiset lähestymistavat turvetuotantoalueisiin. Luonnontieteelliset näkökulmat auttavat ymmärtämään ekosysteemien toimintaa ja ennallistamisen ehtoja, kun taide puolestaan voi tehdä muutoksen näkyväksi, koettavaksi ja henkilökohtaiseksi. Taiteen parissa voidaan myös kysyä ja kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia – esimerkiksi mitä luonto toivoisi, jos osaisi? 

Keskusteluissa nousi esiin myös taiteilijaresidenssien merkitys. Residenssitoiminta mahdollistaa taiteilijalle irtautumisen arkirutiineista ja viipyilyn paikassa, johon hän suunnittelee ja toteuttaa taideteosta. Ympäristötaiteessa tämä on erityisen tärkeää, koska teos ei synny irrallaan ympäristöstään, vaan rakentuu vuorovaikutuksessa maiseman, luonnonprosessien ja paikallisten yhteisöjen välillä. Residenssi voi myös koota yhteen saman projektin parissa työskenteleviä taiteilijoita ja tieteen toimijoita eri puolilta maailmaa. 

Taidelaitos Haihatus tarjosi tapahtumalle inspiroivan ympäristön

Symposiumin osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Taidelaitos Haihatuksen residenssimalliin ja yleisemmin sen toimintaympäristöön. Haihatus toimii paitsi näyttelytilana, myös kohtaamispaikkana, kokeilualustana ja verkoston rakentajana alueellisessa kehitystyössä. Haihatus tunnetaan sekä omaleimaisesta näyttely- ja residenssitoiminnastaan että avoimesta ja kokeilevasta ilmapiiristään. Taidelaitoksen ympäristö konkretisoi sen, mistä symposiumissa puhuttiin: taide voi kasvaa paikasta, yhteisöstä ja rohkeudesta tehdä asioita toisin.  

Symposiumin aikana Haihatuksessa oli esillä Rihmasto-teemainen näyttely, joka yhdisti taidetta, tiedettä ja yhteisöllistä tekemistä kestävyysmurroksen teemoihin esitellen moniaistisia ja vuorovaikutteisia teoksia, jotka saattoivat kasvaa tai muuntua yleisön ja ympäristön myötävaikutuksesta. Näyttely herätti pohdintoja myös monilajisesta taiteesta – yksi taiteilijoista oli koira, ja teosten joukossa löytyi myös hyötymikrobien ja muun elävän kasvuston vaikuttamaa taidetta. 

Haihatuksen miljöössä keskustelu taiteen ekologisesta vastuusta sai konkreettisen kehyksen. Paikka kutsui viipymään, katsomaan ympärille ja pohtimaan, millaisia jälkiä taiteellinen toiminta voi jättää niin maisemaan kuin ihmisiinkin.  

Kohti ennallistavaa ympäristötaidetta

Suosymposium oli osa Humakin hanketta, jossa selvitetään ekologisesti ennallistavan ympäristötaiteen mahdollisuuksia entisten turvetuotantoalueiden jatkokäytössä ja ympäristötaiteeseen keskittyvän residenssitoiminnan edellytyksiä. Symposiumissa syntyneiden ajatusten pohjalta valmistellaan uutta hankesuunnitelmaa luontoa kunnioittavan ympäristötaiteen toteuttamiseksi. 

Ympäristötaiteessa on tärkeää huomioida taiteellisten valintojen vaikutukset ekosysteemiin. Elävä aines on paitsi materiaalia, jota taiteilija työstää, myös teoksen muotoon vaikuttava tekijä. Ennallistamista tarvitseva alue on siinä mielessä ihanteellinen paikka ympäristötaiteelle, että teoksen toteuttaminen ei edellytä koskemista toimivaan ekosysteemiin. Ennallistavassa ympäristötaiteessa taiteelliseen työskentelyyn yhdistyy ekologinen vastuu. Parhaimmillaan ympäristötaide voi tukea luonnon elpymistä, vahvistaa paikallista osallisuutta ja avata uusia tapoja ymmärtää ympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. 

Tällainen työ vaatii eri alojen yhteistyötä ja herkkyyttä huomioida erilaisia, joskus ristiriitaisiakin näkökulmia aihepiiriin. Taiteilijan on kuunneltava paikkaa, ympäristöasiantuntijan tunnistettava taiteen tarjoamat mahdollisuudet ja kulttuurituottajan rakennettava edellytyksiä pitkäjänteiselle yhteistyölle. Parhaimmillaan myös paikallisten asukkaiden tieto, kokemukset ja muistot punoutuvat osaksi taiteellista prosessia.  

Haapasuo ikkunana muuntuvaan turvetuotantoalueeseen

Kaksipäiväisen Suosymposiumin jälkimmäisenä päivänä vierailimme Joutsan Haapasuolla entisellä turvetuotantoalueella aistimassa paikan olemusta ja tunnelmaa. Kuuntelimme ympäristötieteilijöiden näkemyksiä siitä, mitä paikassa on tapahtunut, ja millaisia toimenpiteitä alueella voisi jatkossa toteuttaa. Lintutornista avautui näkymä jo ennallistetulle turvetuotantoalueelle, Neovan ja Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnostamalle, vuonna 2023 avautuneelle lintukosteikolle vettyneine sarkoineen. Kävimme myös katsomassa kosteikon vettämiseen liittyviä patorakenteita.  

Symposiumissa käydyt keskustelut osoittivat, ettei ympäristökriisiä tarvitse tarkastella pelkästään ongelmien ja menetysten kautta. Taide voi auttaa kuvittelemaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja rakentamaan uudenlaista yhteyttä paikkoihin, jotka ovat ihmisen toiminnan seurauksena muuttuneet.  

Vaikka entinen turvetuotantoalue voi ensi silmäyksellä näyttää tyhjältä tai rikkoutuneelta maisemalta, on se lähemmin katsottuna kuitenkin monikerroksinen paikka, jossa kietoutuvat yhteen turpeen muodostumiseen ja hyötykäyttöön liittyvä historia, paikalliset muistot ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Juuri näiden kerrostumien näkyväksi tekemisessä taiteella voi olla erityinen tehtävänsä. 

Haihatuksessa järjestetty Suosymposium avasi keskustelulle uusia suuntia: ympäristön ennallistaminen ei ole pelkästään ekologinen tai tekninen kysymys. Se on myös kulttuurinen prosessi, jossa tarvitaan kohtaamisia, mielikuvitusta ja kykyä nähdä muuttuneessa, hetkestä toiseen kehkeytyvässä maisemassa uuden alku. Haapasuon entisellä turvetuotantoalueella toistuvasti vierailleet havaitsivat selkeän muutoksen – alue näytti elokuussa 2026 erilaiselta kuin vuotta aikaisemmin elokuussa, tai toukokuussa lumen sulamisen jälkeen.   

Kirjoittajat:

Sari Kuuva

Anna Leino

Lähteet:

Ennallistamista ympäristötaiteen keinoin. (n.d.). Haettu 26.8.2026.
Rihmasto. (n.d.). Haettu 26.8.2026.
Taidelaitos Haihatus. (n.d.). Haettu 26.8.2026.

Tutustu hankkeeseen