Vuonna 2006, lähes päivälleen 12 vuotta sitten, aloitin työt Humakin Kauniaisten kampuksella kulttuurituotannon lehtorina. Sitä ennen takana oli reilun kymmenen vuoden työura erilaisissa kulttuurialan tehtävissä: kokemusta oli kertynyt niin käytännön teatterityöstä (ohjaajana, kirjoittajana, tuottajana, opettajana) kuin taidehallinnon tehtävistä. Seitsemän vuoden kausi alueellisen taidetoimikunnan pääsihteerinä oli minulle kulttuurituottajan koulu. Olin itse tekemässä kulttuurihankkeita ja myös hallinnoimassa, arvioimassa, valvomassa ja rahoittamassa niitä. Kulttuurin kenttä ja monenlaiset tuotantojen toteuttamisen muodot kaikilla taiteen aloilla tulivat tutuksi.

Tuottajan osaaminen kulttuurin kenttäkokemukseni aikana perustui kolmeen kivijalkaan:

  1. toimintaympäristön tuntemukseen,
  2. tuotantoprosessin hallintaan sekä
  3. talousosaamiseen.

Kulttuurituottajan osaamisen perusteet ovat edelleen samat, mutta kompetenssien sisällöt ja muodot ovat toiset. Merkittävin tekijä tuottajan työkuvan muutokseen on ollut räjähdysmäisesti edennyt digitalisaatiokehitys.

Vielä 2000-luvun alkuvuosina monet kulttuurituotantoprosessin vaiheet hoidettiin pitkälle manuaalisesti ja nykysilmin katsottuna alkeellisia sähköisiä välineitä hyödyntäen. Ensimmäisen matkapuhelimen ja kotitietokoneen hankin vuonna 1996. ”100-Pentiksi” kutsuttu Pentium-tietokone maksoi tuolloin kahden kuukauden teatteriohjaajan nettopalkan verran eli nykyrahassa n. 6.000 €. Puhelinverkon kautta toiminut kalliin puoleinen internet-yhteys toimi modeemin[1] välityksellä. Sivujen latautuminen saattoi kestää kauan.

Mutta tekniikka teki kulttuuriin tuloaan, vääjäämättä. Tapaamiset kirjattiin kuitenkin vielä paperikalenteriin. Sähköiset kalenterit oli toki jo keksitty, mutta niihin ei luotettu. Lankapuhelin[2] ja puhelinluettelo[3] löytyi jokaisen tuottajan työpöydältä ja karvalakkimatkapuhelin trendikkäästi kännykkäkotelosta. Puhelin oli hektisessä tuottajan työssä kovassa käytössä: kännykkä pärisi, soitti Säkkijärven polkkaa tai valssahti Nokia-tunesin tahtiin jatkuvasti, ensi-illan lähestyessä kiivaimmillaan toista sataa kertaa päivässä.

Puhelimen lisäksi sähköposti oli tärkeä viestintäväline, joskin lehdistötiedotteet oli vielä tapana faksata[4]– varmuuden vuoksi. Tekstiviesti oli ainoa pikaviestintäväline. Etäkokoukset pidettiin niin, pantiin kännykkä pöydälle, kaiutin päälle, joukko ympärille ja alettiin kovaääninen puhelinneuvottelu.

Tuotantoprosessin hallinta perustui konkreettiaan: prosessikaaviot piirrettiin paksuilla tusseilla toimiston seinille. Näyttöpäätteiden reunat olivat täynnään muistiinpanolippusia ja -lappusia. Puhelinnumeroita kirjoitettiin kiireessä jopa käsiin tai muualle ihoon, mutta tärkeät paperit pidettiin visusti järjestyksessä, alkuperäiset kuitit selityksineen ryhdikkäissä mapeissa järjestyksessä. Apurahahakemukset kirjoitettiin tietenkin paperilomakkeille, printattiin ja lähetettiin maapostissa rahoittajalle.

Vanhaan aikaan 2000-luvun alussa kulttuurialan seminaarit ja konferenssit olivat vielä tylsempiä kuin nykyään. Presentaatiot pidettiin tyypillisesti piirtoheitinten[5] huminassa. PowerPoint oli jo, mutta kukaan ei osannut sitä käyttää. Jokaisella vakavasti otettavalla kulttuuriorganisaatiolla oli jo omat kotisivut internetissä. Sivujen päivittämiseen tarvittiin usein siviilipalvelusmiesten apua.

Ja tuottaja hoiti markkinoinnin. Printtimediamainontaan satsattiin merkittävästi. Mainoslehtisiä jaettiin, julisteita niitattiin ja teipattiin ahkerasti. ”Some-markkinointia” tehtiin fyysisissä tiloissa: kanavina olivat kuppilan pöytä, hotellin esiteteline, lähimarketin ilmoitustaulu, muuntajan ovi, naapuritalon aita, parturi-kampaamon tuulikaapin ikkuna, kaupungin info-piste.

Tuottajan uudet kompetenssit

Digitalisaatio (eli digitaalisten välineiden käytön yleistyminen ihmisten työssä ja arjessa) on vaikuttanut myös kulttuurialaan; vanhentuneella osaamisella ja vanhoilla työtavoilla ja -menetelmillä ei voi enää menestyä. Tuottajan osaamiskompetenssit – toimintaympäristön tuntemus, tuotantoprosessin hallinta ja talousosaaminen – haastavat tuottajaa nyt uudella tavalla. Esimerkiksi musiikki- ja elokuvateollisuudessa toimintaympäristöä on koko maailma. Mainostuloilla elävät suoratoistopalvelukanavat ovat mullistaneet alaa niin, ettei cd- ja dvd-levykauppa enää kannata.

Toisaalta kuka tahansa voi ryhtyä ”tuottajaksi” ja ”ite-taiteilijaksi” tekemällä videon YouTubeen kaikkien ihailtavaksi tai naurettavaksi. Digitaalisten sisältöjen levityksen varjopuolena ovat tekijänoikeussuojan ongelmat, joista nykytuottajan on syytä olla perillä. Erityisesti kysymys tekijänoikeudella suojatun materiaalin käyttö omassa toiminnassa ja jakelu sosiaalisen median kanavilla on problemaattista kansainvälisessä toimintaympäristössä työskenneltäessä. EU on hiljattain pyrkinyt yhdenmukaistamaan tekijänoikeuslainsäädäntöä EU-alueella kohua herättäneellä tekijänoikeusdirektiivillä, mutta nähtäväksi jää, miten tämä linjaus tulee käytännössä muuttamaan sosiaalisen median sisältöjä ja villiä käyttöä.

Digitalisaation vaikutukset tuottajan työssä kulttuurituotannon prosessien hallintaan ja talousosaamiseen ovat niin ikään merkittävät. Esituotannollinen työ, tekninen ja sisällöllinen suunnittelu, projektinhallinta, viestintä, tiedotus, markkinointi, raportointi, taloushallinto, henkilöstö- ja asiakashallinta, hankinnat, logistiikka, myynti, johtaminen ym. tuotannon osa-alueet ovat teknistyneet niin, että työ tehdään pitkälle verkossa. Jos netti on poikki, ei voi tehdä mitään.

Myös uusi huipputekniikka on saapunut kulttuuriin. Lisätyn todellisuuden (AR = augmented reality) -tekniikan hyödyntäminen markkinointimateriaalissa on jo aika yleistä. Tapahtumaesitteeseen, käsiohjelmaan tai julisteeseen voidaan tuottaa lisämateriaalia, johon voi tutustua mobiililaitteen läpi katselemalla. 3D-tekniikan ja paikannusteknologiaan perustuvien sovellusten hyödyntäminen tapahtumatuotannossa tekee tuloaan. Kolmiulotteisesti mallinnettuun tilaan voi tutustua virtuaalisesti verkossa ja hyödyntää sitä vaikkapa festivaalialueen rakentamisen tai teatteriesityksen lavastuksen suunnittelussa. Paikannus-aplikaatio helpottaa suunnistamista tapahtuma-alueella. Live-twiittaukset, Instagram-postaukset ja muu ”sometus” on tätä nykyä arkea lähes kaikissa yleisötapahtumissa.

3D-kulttuurihubi ja muuta Humakin digi-hanketoimintaa

Uuden teknologian esiinmarssi kulttuurituotantoalalla on huomioitu myös Humakin hanketoiminnassa. Digitaalisten välineiden käyttömahdollisuuksia tutkitaan mm. Aalto-yliopiston kanssa yhteistyössä toteutettavassa 3D-kulttuurihubi-hankeessa, jonka tavoitteena on tuottaa kulttuurikohteisiin 3D-teknologiaan, 360-mediaan ja lisättyyn todellisuuteen perustuvia kulttuuripalveluita. Kehitettäviä kohteita ovat mm. näyttämöt ja salit, museot, kulttuurikeskukset, kirjastot ja festivaalialueet. Hankkeen tulokset tulevat nähtäville vuoden 2019 loppupuolella.

Toinen digitaalista kulttuurituotantoa kehittävä hanke on Humakin, Aalto-yliopiston ja Jyväskylän kaupunginteatterin Virtuaaliseikkailu teatterin maailmaan -hanke, jonka keskiössä on digitaalisen yleisötyön kehittäminen. Hankkeen päätösseminaari tulokset julkistetaan joulukuussa 2018.


Digi-opinnot Humakissa

Humakin uudessa kulttuurituotannon opetussuunnitelmassa 2018–2024 digitalisaatio leikkaa läpi koko tutkintorakenteen, mutta tuottajan teknologiaosaamiseen perehdytään myös varsinaisissa digi-opinnoissa. Uusia opintojaksoja ovat kaikille pakollinen aihealueeseen perehdyttävä Digitaaliset toimintaympäristöt 5 op -jakso sekä erityvien opintojen 20 op:n Digitaaliset tuotannot -opintokokonaisuus, jossa opiskelijat tekevät työelämän tilaajille digitaalisen hyödyntämistä edistäviä kehittämishankkeita.

Digitaaliset tuotannot -opintokokonaisuus soveltuu erityisesti niille opiskelijoille, jotka haluavat erikoistua digitaalisen tekniikan hyödyntämiseen kulttuurituotannoissa tai kehittää omaa digitaalista osaamistaan ja digitaalisten välineiden käytön tuntemustaan. Edelleen se sopii niille, jotka tähtäävät työskentelemään digitaalisuuteen perustuvien taiteen ja kulttuurin alojen tuotannollisissa tehtävissä. Pasi Toivanen, lehtori, Humak

Nuorille lukijoille selvennykseksi seuraavat oudot käsitteet (lähde: (Kielitoimiston sanakirja. Viitattu 10.10.2018. https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/)

[1]modeemi (taivutus: modeemi/a, -lla jne.) teletekn., tietotekn. tiedonsiirrossa käytettävä laite, joka muuntaa merkit siirrossa käytettävään muotoon ja takaisin. 
[2] lankapuhelin = kiinteän puhelinverkon puhelin (vars. matkapuhelimen vastakohtana)[3] puhelinluettelo = aakkosellinen luettelo jnk alueen t. yhteisön puhelinten haltijoista ja heidän puhelinnumeroistaan. Helsingin puhelinluettelo. Yhtiön sisäinen puhelinluettelo.[4] faksi = telekopio; telekopiolaite. Lähettää faksi. Lähettää, saada tiedot faksina. Lähettää tiedustelu faksilla.[5] piirtoheitin = kuvanheitin joka heijastaa tekstin t. kuvan läpinäkyvältä kalvolta valkokankaalle.