Osana Toteemi-hankkeen toimintaa vierailimme Bett 2019 –messuilla. Bett mainostaa itseään maailman vanhimpana ja laajimpana EdTech -alan näyttelynä. Nelipäiväiset messut järjestettiin Lontoon ExCel-konferenssikeskuksessa ja paikalla oli yli 200 puhujaa ja 850 näytteilleasettajaa. Samaan aikaan viereisessä messuhallissa järjestettiin pienimuotoisempi Education Show, joka vielä lavensi tarjontaa entisestään. Meitä kiehtoi messuilla kysymys, miten voi kouluttaa ammatteihin, joita ei vielä ole?

Bett-2019
Teesside-yliopiston Mark Simpson (vas.) ja Jonathan Eaton(oik.) yrittivät vastata epävarmaan tulevaisuuteen teknologian avulla. Kuvaaja: Niila Tamminen

Teknologiahuuma ja dagen efter

Alkuhuuman ja valtavan tekniikka- ja älysovelluspaljouden jälkeen aloimme huomata, ettei kysymykseemme löytyisi yksiselitteistä vastausta. Näytteilleasettajilla oli tarjolla valtava määrä erilaisia tuotteita ja palveluita jokapäiväiseen opettajan ja opetuksen suunnittelijan (learning designer) arkeen, mutta se mikä näiden ratkaisujen pedagoginen etu ja valtti on, jäi toisinaan hyvinkin asiakkaan ymmärryksen varaan.

Teknologia on tullut jäädäkseen, ja se vain muuttaa muotoa kulloistenkin tarpeiden ja alalla vallitsevien trendien mukaan. Toki teknologian kehittyminen vaikuttaa hyvin voimakkaasti myös opetusalan kehittymiseen. Mutta koska puhumme koulutuksen substansseista, työmarkkinoilla valideista tulevaisuuden osaamisista, kertovat muodolliset ratkaisut asiasta vain jotain välineellistä. Humanistisen alan kouluttajan roolista on vaikeaa olla problematisoimatta jatkuvasti kehittyvää opetusteknologiaa kestävän kehityksen näkökulmasta. Millaisia taloudellisia, sosiaalisia tai kulttuurisia juonteita sisältyy jatkuvaan teknologiseen kehitykseen, joka tuottaa entistä parempia laitteita ja sovelluksia?

Eriarvoistaako teknologinen kehitys kansakuntia, oppilaitoksia ja opiskelijoita sen mukaan, miten kukin pystyy panostamaan uusimpaan teknologiaan? Vai toimiiko tulevaisuuden opetusteknologia ns. open access –periaatteella ja lisää oppijoiden yhdenvertaisuutta? Ainakin Bett-messujen näytteilleasettajien enemmistö tuntui kannattavan ”teknologia-ratkaisee-kaikki-ongelmamme” -näkökulmaa. Me sen sijaan emme ole vielä täysin vakuuttuneita asiasta.

Bett 2019
Googlen tiekartta pitää sisällään voimakkaan teknologiapainotuksen. Kuvaaja: Niila Tamminen

Tulevaisuudessa tarvittavat taidot

Tärkeimmät havainnot liittyvät mielenkiintomme kohteeseen käymiemme keskusteluiden ja havaintojen kautta, joissa vilisi käsitteitä kuten soft and hard skills, 4C’s ja 21st century skills. Avaamme alla mainittuja käsitteitä, joka kaikki pyrkivät kuvaamaan ja selittämään samaa maisemaa, hieman eri puolilta katsottuna.

Soft skills eli pehmeät taidot tarkoittavat taitoja, jota harvemmin kouluissa opetetaan, ainakaan opetussuunnitelmien mukaan. Niihin kuuluu ominaisuuksia, joita usein mielletään esimerkiksi luonteenpiirteiksi, asenteeksi tai herkkyydeksi. Myös tiimityöskentelytaidot, luovuus ja päätöksentekokyky ovat pehmeitä taitoja. Hard skills eli kovat taidot viittaa (ammatti)osaamisen taitoihin, joita työelämässä perinteisesti kysytään. Nämä muodostavat myös Humakin opetussuunnitelmien rungon ja konkreettisten taitojen opettamisen, siinä missä pehmeät taidot tulevat esille lähinnä piilo-opetussuunnitelman muodossa. Kuitenkin jo mm. vuonna 2006 Arenen tuottamien ja vieläkin voimassa olevien Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden yleisten kompetenssien joukossa on myös pehmeitä taitoja.

Toinen, opetusalalla jo vakiintunutkin käsite, 4C, viittaa samoihin pehmeisiin taitoihin. 4C tulee sanoista communication, collaboration, creativity ja critical thinking eli suomeksi viestintä, yhteistyö, luovuus ja kriittinen ajattelu.

Maailman talousfoorumi on listannut omasta mielestään tärkeimmät opittavat taidot julkaisussaan New Vision for Education. Julkaisussa esitellään 16 tärkeintä työelämässä tällä vuosituhannella tarvittavaa taitoa (21st Century Skills). Työelämän vaatimukset muuttuvat ja ammatteja häviää samalla kun uusia syntyy, kenties nopeammin kuin koskaan historian aikana. Tällaisiin muutoksiin on vaikea sopeutua formaalissa oppimisympäristössä, mikäli ainoastaan pyritään varmistamaan, että oppija, tulevaisuuden töiden tekijä, osaa ammattinsa kovat ydintaidot. Konsensus asian puolestapuhujien keskuudessa onkin, että ydintaitojen opetuksesta pitäisi siirtyä näihin ”työnantajien arvostamiin” pehmeisiin taitoihin.

Bett 2019
Keinotodellisuus tekee tuloaan opetukseen. Kuvaaja: Päivi Timonen

Teknologia ei korvaa opettajaa

Mitä tästä kaikesta sitten saimme tuliaisiksi oman opetuksemme digitalisointiin ja kehittämiseen? Messujen keskeinen ohjenuora meitä vaivanneeseen kysymykseen siitä, miten koulutetaan ammatteihin, joita ei vielä ole, oli että oppilaitoksissa tulisi käyttää sellaisia työvälineitä ja menetelmiä, joita tulevaisuuden työelämässä käytetään. Yhdeksi osaksi tätä työvälineistöä nimettiin paperiton kirjoittaminen, mikä meistä tuntui jo itsestään selvyydeltä suomalaisessa korkeakoulussa. Lisäksi meitä opastettiin rakentamaan langattomia koko kampuksen kattavia verkkoja, jotka mahdollistavat oppimisen ja työskentelyn kaikkialla kampuksella. Oppimisympäristöjä kannustettiin rakentamaan kuvastamaan käänteistä luokkahuoneajattelua, jossa oppitunnit ovat opiskelijajohtoisempia ja oppimisen kontrollointi siirtyy opiskelijoille. Selvää kuitenkin on, ettei teknologia kokonaan korvaa ammattitaitoista pedagogia. Opettajan roolin muuttuminen tiedon jakajasta oppimisen tukijaksi ja kannustajaksi on digitaalisen vyöryn keskellä entistäkin tärkeämpää oppimisen kannalta.

Taisimme lähteä kovin kauaksi kalaan vain huomataksemme, että edellä kerrotut työvälineet ja tavat kouluttaa opiskelijoita ammatteihin, joita ei vielä ole, ovat meillä Humakissa jo käytössä. Kyse on enemmänkin siitä, miten me olemassa olevia ratkaisuja käytämme, ja miten herkällä korvalla kuuntelemme niitä virtauksia, jotka tulevaisuutta ja siellä tarvittavia tietoja ja taitoja ohjaavat.

 

Bett 2019
Yleisnäkymä Bett-messuilta. Kuvaaja: Niila Tamminen