Kiertotalouden edelläkävijä – koruala
Taneli Rantala
Reload-hanke
2.6.2025
Blogi
Humanistinen ammattikorkeakoulu

Kestävät ja arvokkaat raaka-aineet, vastuullisuus ja materiaalien kierrättäminen ovat olleet korualalla olennaisia asioita jo pidempään kuin edellä mainitut sanat ovat olleet nykymuodossaan olemassa. Kuten muillakin aloilla, tekemistä edelleen riittää.
Viime kesänä korualalle tehdyn kyselytutkimuksen mukaan suomalainen koruala on luonnostaan vastuullinen. ”Meidän materiaalikierto on ollut jo useita vuosisatoja niin, että materiaalia käytetään uudelleen ja kierrätetään”, kertoo Jules & Berylin perustaja Johanna Lundán, joka toimii tällä hetkellä myös hankepäällikkönä kotimaisen korualan elinvoimaistamishankkeessa. ”Korualan kiertotalous on ajalta, jolloin kiertotaloutta ei oltu vielä keksitty.”
Saman vahvistavat myös Kalevala Korun HR-päällikkö Heljä Asikainen ja tuotantojohtaja Teo Tuomola. ”Vastuullisesti ja kestävän kehityksen mukaisesti toimiminen on korualalla hyvällä tasolla jo luonnostaan. Jalometallialalla kierrätysaste on korkea myös siksi, että materiaalit ovat arvokkaita”, Tuomola kertoo. ”Mekin kierrätämme kaiken tuotannossa käytettävän metallin.”
”Kiertotalous, tuotteiden korjaaminen ja huoltopalvelut ovat olleet perinteisesti osa alan toimintaa ja ovat tänäkin päivänä liiketoiminnan ytimessä”, Asikainen sanoo.
Yksi sisäänrakennetun kestävyyden haasteista korualalla on kuitenkin asiasta viestiminen kuluttajille. ”Vaikka tekijät usein muistavatkin mainita tuotteiden olevan sataprosenttisesti kierrätettyä kultaa tai hopeaa, se on alan sisällä niin sisäsyntyinen asia, ettei sitä osata riittävästi korostaa”, Johanna Lundán kertoo. ”Monen kuluttajan mielikuva on edelleen se, että esimerkiksi kulta tulee jostain siperialaisesta avolouhoksesta.”
Teo Tuomolan mukaan vastuullisuus ja kiertotalous tulevat olemaan tulevien vuosien ja vuosikymmenen iso trendi. ”Vaikka mekin siitä paljon puhumme, se ei ole vielä vahvasti lyönyt lävitse. Varaa kasvaa on, ja uskon että näin myös käy.”
”Kuluttajakäyttäytyminen määrittää paljon sitä, mille on kysyntää, ja esimerkiksi meidän second hand -palvelun kysyntä osoittaa, että se on koko ajan nouseva trendi”, Heljä Asikainen toteaa.

Sosiaalinen vastuu on pienelle alalle iso asia
Työpaikkojen ja sosiaalisen vastuun näkökulmasta yhden haasteen luo kotimaisen korualan pieni koko. ”Suomen mittakaavassa koruala on tosi pieni ja isoja toimijoita on vähän. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että työpaikkoja on hyvin rajallisesti tarjolla ja moni alan opiskelija päätyykin toimimaan itsenäisenä yrittäjänä”, Heljä Asikainen kertoo.
”Ala on yksinyrittäjävaltainen ja kyselytutkimuksessakin huomattiin, että yksinyrittäjien tulotaso on myös hyvin alhainen”, Johanna Lundán kertoo. ”Käynnissä olevalla elinvoimaistamishankkeella pyritään tuomaan korualalle lisää näkyvyyttä ja arvostusta ja rakentamaan sitä kautta myös taloudellista kestävyyttä.”
Niin yksinyrittäjiä kuin isompien toimijoiden työntekijöitäkin koskettavia asioita ovat myös työssäjaksaminen ja työkyvyn ylläpitäminen. ”Käsityöläistyöhön ja vastuullisuuteen liittyy vahvasti myös ennakoiva työkykyjohtaminen”, Asikainen sanoo. ”Kalevala Korulla työkykyjohtamisen yksi tavoite on se, että ihmiset eläköityvät työkykyisinä.
”Työssäjaksaminen on taas varsinkin yksinyrittäjille iso asia, kun työyhteisö ympäriltä puuttuu. Siihen on pyritty vaikuttamaan yhteisillä tapaamisilla ja tapahtumilla. Mitä enemmän ihmiset tapaavat toisiaan, sitä enemmän syntyy sosiaalista pääomaa ja verkostoja”, Johanna Lundán toteaa.
Yksi Kalevala Korun sosiaaliseen vastuuseen liittyvä arvovalinta on ollut myös tuotannon pitäminen Suomessa. ”Se on meille hyvin tärkeä vastuullisuusnäkökulma, että mahdollistetaan myös alan työpaikkojen pysyminen Suomessa.”

Hyväksy evästeet nähdäksesi sisällön
Tulevaisuuden innovaatioita
Johanna Lundán näkee yhtenä korualan isoimmista asioista tulevaisuudessa rohkeamman yhteistyön eri kategorioiden yli, mutta myös korujen korjaamisen ja huoltamisen yhä vahvemman esilletuomisen kuluttajille. ”Kiertotalous näkyy tässä myös vahvasti. Olisi hyvä saada vielä enemmän niitä piirongin laatikoissa lojuvia koruja materiaalikiertoon ja sitä kautta luotua uusia merkityksiä niihin koruihin.”
Samanlaiset palvelut ovat nostaneet päätään myös Kalevala Korun toiminnassa. ”Kalevala Pidetty on Kalevala- ja Lapponia-korujen secondhand-palvelu, jossa ostetaan kuluttajien käytettyjä koruja ja kunnostetaan ne uudenveroiseksi seconhand mallistoksi myyntiin. Myös elämyksellisyys, elämyksien ostaminen ja niihin panostaminen on edelleen kasvussa. Kuluttaja ei välttämättä enää halua käyttää rahojaan toistuvasti siihen, että ostaa tiettyä tuotetta, mutta jos siihen liittyy elämyksellisyyttä, se on houkuttelevampaa”, Heljä Asikainen sanoo.
”Innovaatioiden kehittäminen vaatii taitoa ajatella laatikon ulkopuolelta ja kyseenalaistaa nykyisen tekemisen järkevyyttä. Myös vastuullisuus- ja kestävyyskysymykset ovat tässä ihan ytimessä ja ajattelen, että nämä näkökulmat olisi hyvä olla mukana jo alan opinnoista alkaen”, Asikainen sanoo.
Kaupalliset innovaatiot vaativat kyseenalaistamisen lisäksi myös tahtotilaa. ”Moni asia voi näyttää paperilla mielenkiintoiselta, mutta niiden saaminen kaupallisesti kannattavaksi vaatii tekemistä, jonkin verran riskinottokykyä ja puskemista”, Teo Tuomola sanoo.
Hyväksy evästeet nähdäksesi sisällön
Kansainvälistymistä ja tekoälyä
Yhä edelleen tiiviimmin globalisoituvassa maailmassa myös kansainvälistyminen on kooltaan pienelle kotimaiselle korualalle yksi keino taloudelliseen kestävyyteen. ”Olen vahvasti sitä mieltä, että kansainvälinen aspekti on se keino, jolla suomalainen jalometallikoruala tulee pärjäämään, mutta toisaalta se herättää myös ristiriitaisia tunteita”, sanoo Johanna Lundán. ”Usein kuulee sanottavan, että unohda Suomen markkinat ja mene heti kansainväliseksi, mutta toisaalta koen, että jos meidän alan arvoa ei nähdä Suomessa, niin meiltä puuttuu olennainen ponnahduslauta ja perusta kansainvälistymiselle.”
Teo Tuomola toteaa kansainvälisten markkinoiden olevan myös Kalevala Korun tavoitteiden ytimessä. ”Kansainvälistyminen on avain asemassa liiketoiminnan kasvattamisessa ja tulevina vuosina suurin kasvu onkin odotettavissa kansainvälisiltä markkinoilta. Kalevala Korulla painopiste on Suomen lisäksi erityisesti Japanissa, missä onkin jo saavutettu merkittävää edistystä. Suomalainen design, käsityöläisyys, kiertotalous sekä yrityksemme historia ja arvopohja ovat osa vastuullista liiketoimintaa, joka puhuttelee kuluttajia myös Japanissa.”
Tekoäly tulee olemaan kiinteä osa tulevaisuudessa myös korualaa. Johanna Lundán näkee tekoälyn käytössä erityisesti viestinnällisiä ja markkinoinnillisia etuja, mutta myös arjen helpotusta. ”Kyselytutkimuksen perusteella yrittäjät kokevat kaiken muun työn kuormittavammaksi kuin sen itse substanssiosaamisen, ja tässä tekoäly voi tarjota loistavaa tukea ja apua”, Lundan sanoo.
Yksi tekoälyyn ja tulevaisuuteen liittyvä asia on myös tekoälyn vaikutus kuluttajakäyttäytymiseen, kun hakukonehakujen sijasta asioista ryhdytään tiedustelemaan yhä enemmän suoraan tekoälyltä. ”Silloin tausta ’pellin alla’ muuttuu täysin liittyen siihen, miten tekoäly löytää tuotteet kuluttajille. Siellä on melkoinen murros käynnissä, jota täytyy seurata tarkasti. Se varmasti vaatii erilaista osaamista meiltä ja yhteistyökumppaneilta”, Teo Tuomola toteaa.
”Osana tekoälyperiaatteidemme luomista olemme pohtineet tekoälyn osalta sitä, mitä mahdollisesti rutiininomaista työtä haluaisimme sillä teettää, mutta myös sitä, mihin emme halua tekoälyä käyttää.”, Heljä Asikainen kertoo. ”Esimerkiksi luovassa ongelmanratkaisussa tai inhimillistä tunneälyä ja päättelykykyä vaativissa asioissa tekoäly ei ole se paras kumppani.”
Teksti: Taneli Rantala
Kuvat: Kuvituskuva/Andrey Soldatov, Unsplash, Johanna Lundán / Jules & Beryl, Heljä Asikainen ja Teo Tuomola / Kalevala Koru.
Videot: Taneli Rantala, Emma-Karoliina Reponen
Kestävän kasvun artikkelisarja on tuotettu osana luovien alojen vientiyritysten puhdasta siirtymää edistävää RELOAD – Bisnesosaamista luoville vientialoilla puhtaaseen siirtymään -hanketta. Hankkeen toteutti Humak ja sen rahoitti Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA (RRF).

Julkaisut (Artikkelit, Blogit ja Podcastit)
- Blogi
- Luovien alojen yrittäjyys
Yksi maailma, monta markkinaa – Kansainvälistyminen luovilla aloilla
- Blogi
- Luovien alojen yrittäjyys
Agent Pekan kasvutarina: mitä luovan alan liiketoiminta voi oppia Petra Koiviston case-puheenvuorosta?
- Blogi
- Luovien alojen yrittäjyys
Intian uudet tuotantokannustimet avaavat suomalaisille tuotannoille merkittäviä mahdollisuuksia
- Blogi
- Luovien alojen yrittäjyys