Avoin TKI-toiminta

Avoimen, vaikuttavan ja vastuullisen TKI-toiminnan periaatteita ovat:
- TKI-toiminnan tulee olla niin avointa kuin mahdollista ja niin suojattua kuin tarpeen.
- Pyritään siihen, että tutkimusaineistot ja -menetelmät, -tulokset ja -tuotokset ovat avoimia. Tutkimusaineistoilla tarkoitetaan TKI-toiminnassa tuotettuja, muokattuja ja käytettyjä aineistoja, joihin toiminnan tulokset ja tuotokset perustuvat.
- Jokainen TKI-toimija on vastuussa omalta osaltaan avoimen TKI-toiminnan toteutumisesta.
- Avoimuudessa noudatetaan lainsäädäntöä, hyvää aineistonhallintatapaa, tutkimuseettisiä periaatteita (TENK Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa), TKI-toimintaa koskevia rahoitusehtoja, sopimuksia sekä Humakin omia ohjeita ja määräyksiä.
- Tutkimustulokset ja niihin liittyvät tutkimusaineistot ja julkaisut ovat aina avoimia, jos ne ovat tuotettu julkisella rahoituksella.
- Tehdyt sopimukset, lainsäädäntö ja tutkimuseettiset periaatteet tulee kuitenkin ottaa huomioon, eikä Humakin etu saa vaarantua.
- Humak tarjoaa aineistonhallinnan infrastruktuurin, jonne on mahdollista tallentaa ja kuvailla tutkimusaineistot yhteisten prosessien ja mallien mukaisesti.
- Tunnisteellisten aineistojen sekä luottamuksellisia ja arkaluontoisia tietoja sisältävien aineistojen suojaamisesta, tietoturvasta sekä tietosuojasta on huolehdittava Humakin ohjeistusten mukaisesti.
- TKI-toiminnassa syntyvien aineistojen omistus- ja käyttöoikeuksista tulee päättää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
- Sopimustutkimuksessa syntyneet tulokset kuuluvat Humakille siinä laajuudessa kuin lainsäädäntö, rahoitusehdot tai hanketta koskevat sopimukset sitä edellyttävät (Laki oikeudesta korkeakouluissa tehtäviin keksintöihin 369/2006).
- Avoimuutta edistetään aineiston hallintaa, käyttöä, saavutettavuutta ja hyödyntämistä tukevilla työkaluilla ja palveluilla sekä viestinnällä ja kouluttamisella.
- Humak huolehtii riittävästä asiantuntemuksesta sekä vastuuttamisesta. Mahdolliset kustannukset, esimerkiksi tulosten ja aineistojen avaamisesta tai APC-maksut, otetaan huomioon jo hankkeiden suunnitteluvaiheessa.
- Tutkimustyön näyttöjen ja kriteerien toteutumista arvioitaessa huomioidaan Vastuullisen tutkijanarvioinnin kansallinen suositus sekä muut tutkijanarvioinnin hyvät käytännöt.
- Humak on ollut vuodesta 2023 CoARA:n (Coalition for Advancing Research Assessment) jäsen.
- Coaran tavoitteena on edistää tutkimuksenarvioinnin monipuolisia, laadullisia arviointimenetelmiä. Humak edistää vastuullista arviointia Humakin Coara-toimintasuunnitelman mukaisesti. Vastuullisen arvioinnin käytänteitä tullaan tulevaisuudessa soveltamaan myös opetus- ja asiantuntijatyöhön.
Avoimen TKI-toiminnan toteuttajana
TKI-hankkeen vaiheet
1. Valmistelu
Hankkeen koko elinkaaren aineistonhallinnan suunnittelu (DMPTuuli-työkalu), joka perustuu rahoittajien vaatimuksiin, yhteistyökumppaneiden kanssa tehtäviin sopimuksiin, Humakin ohjeisiin sekä hyvään tieteelliseen käytäntöön ja lainsäädäntöön: teet suunnitelman siitä, miten hankkeen aineistoja tallennetaan ja jaetaan hankkeen aikana ja hankkeen jälkeen sekä sovit yhteistyökumppaneiden kanssa hankkeessa kerättyjen aineistojen omistus- ja käyttöoikeuksista.
2. Toteutus
Aineistonhallinnan toimenpiteet hankkeen aikana kuten aineistonkeruu, aineiston järjestäminen, systemaattinen tallentaminen ja julkaiseminen, analysointi, tietoturva ja tietosuoja.
3. Tulosten hallinta
Toimenpiteet hankkeen päätyttyä kuten aineistojen säilyttäminen, meta- eli kuvailutietojen tallentaminen, aineiston löytyvyyden varmistaminen sekä mahdollisen uudelleenkäytön mahdollistaminen (FAIR-periaatteet).
4. Tulosten avaaminen ja julkaiseminen
Tutkimusaineiston (datan) avaaminen tai ainakin metatietojen avaaminen, tunnisteellisen aineiston käsittely (anonymisointi, pseudonymisointi), dataan viittaaminen, avoin julkaiseminen, lisensointi ja pysyvät tunnisteet.