Hyppää sisältöön
Euroopan unionin osarahoittama.
Kaksi henkilöä on kyykyssä lattialla ja katsovat kameroita.

FusionLabs – Kilpailukykyä työelämän monialaisella innovaatio-osaamisella

Monialaista innovaatioyhteistyötä ja kv-liiketoimintaosaamista – yrittäjiltä yrittäjille.

FusionLabs avaa uusia väyliä luovien alojen innovaatioyhteistyölle ja tulevaisuuden sisältöliiketoimintaan. Hanke kokoaa yhteen sisältöalojen ammattilaiset ja yrittäjät musiikki-, av-, peli-, digimuoti-, viihde-, elämys- ja tapahtuma-aloilta kehittämään kansainvälistä liiketoimintaosaamista ja vahvistamaan monialaisia verkostoja. Yhteistyön kautta tavoitellaan uusien sisältöinnovaatioiden syntymistä alojen välillä.

Hankkeen verkostokumppaneina toimivat Music X Media, Music Finland, Business Turku / West Finland Film Commission, Business Tampere / Film Tampere sekä Jyväskylän elinkeinopalvelut.

Sisältöalojen yhteistyöllä vaikuttavien maailmojen rakentamista

Sisältöalojen yhteistyö avaa uusia maailmoja. Yhteinen, jaettu tarina elää eri medioissa ja toisiaan täydentävissä toteutuksissa. Elämys- ja tapahtuma-alat avaavat mahdollisuuksia digitaalisten sisältöjen yhdistämiseksi livekokemuksiin.

Yhteistyön kautta opitaan myös uusia toimintatapoja, kuten yhteisöjen rakentamista, datan hyödyntämistä ja tuotantojen johtamista.

Oppia parhailta – yrittäjiltä yrittäjille 

Vahvistamme alan ammattilaisten valmiuksia kansainväliseen liiketoimintaan. Verkkovalmennukset, case-esimerkit ja keskustelut, työpajat, sekä tulevaisuuswebinaarit tarjoavat uusia näkökulmia ja konkreettisia ratkaisuja niin omaan toimintaan kuin yhteistyön käynnistämiseen. 

Markkinatietoa ja verkostoja kansainvälistymiseen 

Tuomme sisältöalojen verkostoja yhteen ja rakennamme yhteyksiä kv-verkostoihin. Kumppaniverkostomme kautta tuotamme yrityksille tietoa sisältöalojen kv-markkinoista ja nousevista trendeistä. Löydät markkinakatsausten tallenteet, raportit ja tutkimukset koosteena alasivulta Markkinatietoa.

Ajankohtaista

Teema 3 Sisältöinnovaatioita yhteistyössä 
03-05/2026, online 

Monikanavaisuus on tuonut luovat sisällöt lukuisiin kanaviin yleisöjen saataville. Transmedian kautta sisällöt ovat erikoistuneet eri kanavissa toistamisen sijaan täydentämään ja jatkamaan tarinaa. Viime vuosina hybriditoteutukset ovat yhdistäneet digi- ja livekokemusta niin tapahtumissa, festareilla kuin laajemmin elämystuotannoissa. Yleisö osallistuu sisältöjen tuottamiseen ja yhteisöjen merkitys sisältöjen elinkaarelle korostuu. 

 FusionLabsin kolmannessa teemassa sukelletaan maailmojen kehittämiseen monialaisessa yhteistyössä. Miten kiinnostavista tarinoista rakentuu toisiaan ruokkivia sisältöjä, jaettuja maailmoja? Miten aktiiviset yhteisöt vahvistavat yhteistyötä? Miten laajennetut cross-mediatuotannot oppivat toisiltaan?

Uutiset ja blogit

Blogit

Uutiset

Valmennukset

Oppimista parhailta – yrittäjiltä yrittäjill

FusionLabsissa osaamista ja yhteistyötä kehitetään kahdeksan teeman kautta. Teemoihin sisältyy verkkovalmennuksia, keskusteluja, työpajoja ja tulevaisuuswebinaareja.  

Valmennusten vetäjinä toimivat yrittäjät ja ryhmäkeskusteluissa yrittäjät avaavat käytännön ratkaisuja omasta toiminnastaan. Pääset oppimaan kokeneemmilta ja jakamaan osaamista vertaistesi kanssa. 

Kaikkien FusionLabsin tilaisuuksien alustukset tallennetaan. Menneiden teemojen tallenteet on julkaistu osana blogiartikkeleita.

Valitse sisällöt omien tarpeittesi mukaan ja ilmoittaudu valmennuksiin! 

teema 1

Sisältöalojen tulevaisuus

09-11/2025

teema 2

Sisältöalojen kansainväliset
markkinat

01-02/2026

teema 3

Sisältö-
innovaatioita 
yhteistyössä 

03-05/26 

teema 4

Datavetoinen kehittäminen

syksy 2026

teema 5

Sisältöjen kestävyys ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus 

talvi 2026-27

teema 6

Kv-liiketoimintaa monialaisessa yhteistyössä  

kevät 2027  

teema 7

IP-oikeuksilla liiketoimintaa 

syksy 2027

teema 8

Vientiä agentti- ja manageri-yhteistyöllä 

syksy 2027

Uudet konseptit

FusionLabsissa kehitetään sisältöalojen monialaisen yhteistyön ja kv-osaamisen vaihdon uusia konsepteja. Konseptien kehitys käynnistyy keväällä 2026 ja mukaan konseptikehitykseen ja testaukseen kutsutaan sisältöalojen yrittäjiä ja kehittäjiä. 

  • Tapahtumatyökalu
    Tapahtumatyökalun tavoitteena on lisätä tapahtumista saatavaa hyötyä. Suunnittelemalla ennakkoon tapahtumaosallistumisen tavoitteet: osaamisen kehittymisen, verkostojen rakentamisen, potentiaaliset yhteistyökontaktit ja yhteistyön käynnistämisen, saat tapahtumasta hyödyt irti tehokkaammin. 
  • Innovaatioyhteistyön konsepti
    Innovaatioyhteistyön konsepti helpottaa monialaisen innovaatioyhteistyön raamittamista. Konsepti ohjaa tunnistamaan eri osaamistarpeet, toimijat, jaetun idean, tavoitteet, resurssit ja etenemisen kontakteista kumppanuuksiin.

Ammattilaisten vaihto-ohjelman konseptoinnin tavoitteena on kehittää sisältöalojen kv-kasvua tukeva osaamisen kehittämisen ja vaihdon konsepti. Konseptin perustana on sisältöalojen kv-verkostot ja joustavat mahdollisuudet oppimis- ja yhteiskehittämisjaksoihin eri kohteissa, kuten biisi- tai innovaatioleireillä, createch, music tech tai cross-IP hubeissa, hautomoissa ja kiihdyttämöissä. 

Konseptoinnissa selvitetään kiinnostavien vaihtokohteiden, yhteistyömallien ja toteutustavan lisäksi myös mahdolliset rahoitusvaihtoehdot konseptin ja vaihtojaksojen toteuttamiselle. 

Markkinatietoa

Kokoamme yritysten kv-kasvun kehittämisen tueksi tietoa ja tutkimusta sisältöalojen markkina-alueista, nousevista trendeistä ja ajankohtaisista ilmiöistä.  
 
Raportit julkaistaan tällä sivulla. Aineistot täydentyvät hankkeen ajan ja niitä hyödynnetään mm. valmennuksissa ja kehittämisessä. 

Jani Joenniemi (EARS X India): Sisältöalojen markkinakatsaus Kiina ja Intia. Katso video tästä.

Santtu Parikka (Agent Pekka): Kaupallisten kuvien markkinat ja generatiivisen tekoälyn vaikutus. Katso video tästä.

Turo Pekari (Copyright Delta): Sisältöalojen markkinakatsaus Eurooppa ja USA. Katso video tästä.

Liisa Sauri (Luova Eurooppa): Katsaus AV-alan markkinoihin, dataan ja rahoituksiin Euroopassa. Katso video tästä.

Osallistujatiedot

Hanke toteutetaan ESR+ -rahoituksella. Tähän liittyy osallistujille kaksi tärkeää asiaa, jotka ovat ”pääsylippu” maksuttomaan tarjontaan. Huom. kaikki osallistujat täyttävät osallistujan aloituslomakkeen. 

A) Osallistujan aloituslomake (kaikki täyttävät): 

Henkilöosallistujat täyttävät osallistujan aloituslomakkeen ennen osallistumista hankkeen palveluihin. Aloituslomake täytetään vain kerran. 

  • Hankkeen lopussa osallistujat täyttävät vielä lopetuslomakkeen. 

Voit täyttää osallistujatietosi myös suoraan alla olevan QR-koodin kautta.
Hankekoodia ei silloin tarvitse syöttää erikseen.

B) De minimis -ilmoitus yrityksiltä 

Verkkoryhmäneuvontoihin, -valmennuksiin ja -työpajoihin osallistuminen on osallistuvalle yritykselle de minimis -tukea. Rahoittaja on määritellyt osallistujakohtaiseksi tukimääräksi laskennallisesti 1800e (de minimis -tuki max 300te / 3v). 
 
Tätä varten osallistuvan yrityksen tulee täyttää de minimis-ilmoitus edellisten 3v aikana yritykselle myönnetystä de minimis -tuesta. 

  • Yritys saa tiedoksiannon hankkeesta yritykselle kohdennetusta de minimis -tuesta, kun rahoittaja on käsitellyt de minimis -ilmoitukset. 

Hanketiimi

Leena Janhila

Leena Janhila

Asiantuntija Turun TKI-toimipiste
0400349397
Mayreth Wolff

Mayreth Wolff

Lehtori Kauniaisten kampus
0504761111
Emma-Karoliina Reponen

Emma-Karoliina Reponen

Suunnittelija Turun TKI-toimipiste
0400349309

Kestävän kehityksen tavoitteet

  • 08. Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua
  • 09. Kestävää teollisuutta, innovaatiota ja infrastruktuureja
  • 17. Yhteistyö ja kumppanuus