Hyppää sisältöön

Nälkä omaan alaan kasvoi avoimen AMK:n opinnoissa – nyt tähtäimessä on tutkinto Humakista

30.7.2024

Jyväskyläläinen Heidi Katila pääsi Humakiin opiskelemaan tulkkausta ja kommunikaatio-ohjausta kesän 2023 lisähaussa. Se oli toteutunut unelma ja luonteva jatko työlle kehitysvammaisten tehostetussa asumisyksikössä. Paikkaa hän ei kuitenkaan ottanut vastaan, vaan päätti opiskella Humakin avoimen AMK:n kursseja. Miksi?

Vuosi sitten en tuntenut Humakia tai sen käytänteitä kovin hyvin. Olin epävarma pystynkö suorittamaan tutkintoa töideni ohessa. Päätin silloin, etten ota paikkaa vastaan, vaan keskityn yksittäisiin avoimen AMK:n kursseihin. Se olikin pehmeä lasku ja nyt Humak on jo tuttu. Aloitan syksyllä tulkkauksen ja kommunikaatio-ohjauksen tutkinto-ohjelmassa ja olen siitä hyvin innoissani”, Heidi kertaa kuluneen vuoden tapahtumia.

Kiinnostus kommunikaatio-ohjaukseen kuitenkin syttyi jo vuosia ennen avoimen AMK:n opintoja. Heidi oli opiskelemassa kuntoutuksen ohjaajaksi, kun koronapandemia iski ja peruutti jo sovitun harjoittelun. Uusi harjoittelupaikka löytyi autismikirjolla olevien lasten ja nuorten kuntoutusyksiköstä. Siellä hän pääsi tutustumaan puhetta tukeviin ja korvaaviin kommunikaatiomenetelmiin, eli AAC-menetelmiin. Kiinnostus menetelmiä kohtaan jäi ja nykyisessä työpaikassaan Heidi on perehtynyt erityisesti kuvakommunikaatioon. Innostus alaan on jatkuvasti kasvanut.

”Muistellessani jo nuorempana näkemiäni tulkkaustilanteita havahdun siihen, miten puheen kuuntelun sijaan keskityin tulkin seuraamiseen. Katselin käsien ja suun liikettä lumoutuneena. Viime kesänä, yli parikymmentä vuotta myöhemmin, Instagram mainosti minulle Humakin puhevammaisten tulkin opintoja. Innostuin välittömästi, sillä AAC-menetelmät ovat yksi suurimmista ammatillisista mielenkiinnon kohteistani ja tarvitsen niitä myös omassa työssäni. Opiskelu avoimessa AMK:ssa oli minulle luonteva valinta.”

Heidi Katila seisoo aurinkoisella pihalla ja katsoo suoraan kameraan hymyillen.

Talvella 2023–2024 Heidi suoritti yhteensä 17 opintopistettä avoimen kursseja ja motivaatiota olisi riittänyt enempäänkin. Varsinaisten kurssien lisäksi antoisia olivat myös muiden opiskelijoiden kanssa käydyt keskustelut, jotka vakuuttivat Heidin siitä, että opinnot olisi mahdollista sovittaa työn oheen. Heidi päätti lyhentää työviikkoaan ja tarttua opiskelijaelämään Humakin tutkinto-opiskelijana.

”Työssäni olen monesti ollut tilanteessa, jossa viittomille on todellinen tarve. Asiakas ei aina pysty ottamaan puhetta vastaan, mutta viittoma saattaa silti mennä perille. Käytän työssäni jonkin verran tukiviittomia, mutta osaan niitä aivan liian vähän. Kuvakommunikaatio sen sijaan on minulle jo melko tuttua ja voin sanoa käyttäväni kuvia työssäni päivittäin. Opintojen myötä haluan olla myös vahvistamassa AAC-menetelmiä työyhteisössäni. Ei riitä, että yksi osaa.”

Tutkintojen lopuksi tähtäimessä on uusi pätevyys kommunikaatio-ohjaajana. Heidin mukaan avoimen kurssit eivät ainakaan vähentäneet hänen kiinnostustaan – päinvastoin. Työmotivaatio on kasvanut opintojen myötä, sillä jo nyt opittuja menetelmiä on pystynyt ottamaan käyttöön. Syksyn opintoja hän odottaa innolla, vaikka samalla opiskelun ja työn yhdistäminen myös hieman jännittää. Innostunut ja motivoitunut Heidi kuitenkin on – ja avoimen kurssien tukemana valmis tutkinto-opiskelun haasteisiin.

Mitä terveisiä Heidi siis lähettäisi avointa AMK:ta harkitseville?

”Jos kiinnostaa, niin ehdottomasti kannattaa lähteä mukaan. Avoin on hyvä väylä pohtia opintojen soveltuvuutta itselle. Avoimen kurssit myös keventävät taakkaa tutkintoa tehdessä. Olen suorittanut jo aiemminkin opintoja avoimessa AMK:ssa ja silloin huomasin, että ne palauttivat itseluottamukseni – että kykenen tutkinto-opintoihin, eikä opiskelutaito ole iän myötä mihinkään kadonnut.”

#uratarina