Hyppää sisältöön

“Toimiva osuuskunta on sellainen, jossa kaikkien ääni kuullaan mutta primus motor on kuitenkin vastuussa”

Janne Halonen on muusikko, säveltäjä sekä monipuolinen musiikkikentän toimija. Hänen luotsaamansa Helsinki Cotonou Ensemble -yhtye yhdistää suomalaisia ja beniniläisiä musiikkivaikutteita ja on kerännyt paljon kansainvälistä huomiota. Tähän mennessä Helsinki Cotonou Ensemble on keikkaillut jo yli 23 maassa ja julkaissut kuusi albumia. Yhtyeen taustalla on Halosen ja hänen yhtyekavereidensa muodostama osuuskunta, Osuuskunta No Problem! Music.

Kohtaaminen Beninissä

Helsinki Cotonou Ensemblen ja osuuskunnan tarina sai alkunsa vuonna 2009, kun Halonen oli Villa Karon taiteilijaresidenssissä Beninissä, Länsi-Afrikassa. Siellä hän kohtasi lyömäsoittaja ja biisintekijä Noel Saïzonoun, jonka kanssa he keskustelivat mahdollisesta yhteisestä projektista. Tämä kohtaaminen inspiroi Halosta syvästi, ja hän palasi Suomeen mukanaan visio perustaa uusi yhtye ja toteuttaa yhteistä musiikillista näkemystä.

Muutaman vuoden kuluttua Halonen palasi Beniniin ystäviensä Juha Räsäsen ja Sampo Riskilän kanssa tarkoituksenaan tehdä levy Saïzonoun kanssa. Kokoonpano vietti yhdessä ensin kuukauden treenaten, sitten kaksi viikkoa levyä tehden. Tästä reissusta tuli merkittävä askel, joka johti Helsinki Cotonou Ensemblen perustamiseen sekä ensimmäisen albumin valmisteluun. Vuonna 2012 Halonen osallistui WOMEX (World Music Expo) -tapahtumaan Kreikassa, missä hän soitti levyn jo viimeisteltyjä kappaleita festivaalipromoottoreille ja sai näin sovittua ensimmäiset kotimaan festivaalikeikat seuraavalle vuodelle.

Halosen mukaan yhtyeen kasvu ja keikkamäärän lisääntyminen loi tarpeen perustaa osuuskunta: ”Halusimme firman, jossa olemme kaikki tasavertaisia. Osuuskunta vastasi tähän tarpeeseen parhaiten,” Halonen kertoo. Osuuskuntamallissa yhdistyi heidän toiveensa demokraattisesta ja joustavasta yritysrakenteesta. No Problem Music! -osuukuntaan kuuluu Halosen lisäksi muita Helsinki Cotonou Ensemblen jäseniä, joskin ei kuitenkaan ihan koko yhtye.

Tumma hiuksinen mies istuu studiopöydän äärellä, jossa miksereitä.

Osuuskunta toimii myös turvaverkkona

Osuuskunnan perustaminen toi yhtyeelle kaivattua rakenteellista tukea ja mahdollisti keikkapalkkioiden ja talouden hallinnoinnin järkevästi. Ensimmäinen keikkakesä oli menestys: festarikeikkoja soitettiin lopulta jopa 19. Osuuskunta siis osoittautui tarpeelliseksi nopeasti.

Halonen kokee, että osuuskunta on ollut avainasemassa yhtyeen asioiden hallinnoinnissa. Myös kumppanuuksia muiden musiikkialan yritysten kanssa on tehty, ja osuuskunta toimii niissä osapuolena.

Halonen toimii osuuskunnan toimitusjohtajana ja vastaa suurelta osin käytännön asioista, mutta kaikilla jäsenillä on yhtäläinen ääni päätöksenteossa. Hän pitää tärkeänä, että osuuskunnassa jokainen löytää oman roolinsa ja omistajuutensa, aivan kuten bänditoiminnassakin. Halonen ajattelee, että sekä osuuskunnassa että bändissä tasa-arvoisuus lisää jäsenistön ja bändikavereiden sitoutumista, mutta toisaalta on myös tärkeää, että joku toimii primus motorina ja vastaa toiminnan etenemisestä.

Halonen myös painottaa, että osuuskunnassa on tärkeää sopia selkeästä roolijaosta: ”Olen ollut myös yhteisöissä, joissa valtaa on hajautettu liikaa ja jokaiselle päätökselle on haettu konsensusta. Se hidastaa toimintaa ja johtaa siihen, että aktiivisuus kärsii,” hän kertoo. Halosen mukaan osuuskunnassa yhdistyy ihanteellisesti demokraattisuus ja joustava yrittäjämäinen toimintatapa, jolloin yhtye voi keskittyä luovaan työhön.

Osuuskunta on antanut yhtyeelle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä oman tahtonsa mukaan. ”Pandemian aikana osuuskunta toimi meille turvaverkkona,” Halonen toteaa ja lisää, että ilman osuuskunnan olemassaoloa yhtyeen olisi ollut vaikea ylläpitää laajamittaista toimintaa. Halonen uskoo, että osuuskuntayrittäjyys voi tarjota hyvän perustan myös muiden luovien alojen toimijoille.

Olisiko osuuskunta sinun juttusi?

Humakin CreaCoop –hankkeessa kehitetään varsinaissuomalaisten luovien alojen osuuskuntien toimintaa. CreaCoop järjestää täydennyskoulutusta luovien alojen ammattilaisille, infotilaisuuksia osuuskunnista kiinnostuneille ja osuuskuntien verkostoitumistapahtumia. Lisäksi hanke järjestää osuuskuntavalmennusta, jossa osuuskunnat pääsevät kehittämään omaa toimintaansa esimerkiksi uusien tuotteiden tai aktiivisemman jäsenhankinnan kautta.

Osuuskunta on kätevä väylä harjoittaa luovan alan ammattia, ja osuustoiminta onkin houkutteleva vaihtoehto erityisesti taide- tai kulttuurialan vastavalmistuneille, sekä luovan alan ammattilaisille, jotka täydentävät toimeentuloaan osa-aika- tai keikkatöillä. CreaCoop-hanke tuo esille osuustoiminnan eri puolia, jotta osuustoiminta nähtäisiin entistä kiinnostavampana vaihtoehtona perinteisen yrittämisen rinnalla.

Hankkeen tulokset kootaan osuuskuntien kattojärjestön Pellervon verkkosivuille valtakunnallisesti luovien alojen hyödynnettäväksi tietopankiksi, jonka avulla osuuskunnat voivat kehittää toimintaansa.

Tämä blogikirjoitus on tuotettu osana CreaCoop-hanketta. Hanke on ESR+ rahoitteinen ja sen toteuttaa Humak 1/2024-12/2026.

  • Kirjoittaja: Jojo von Hertzen, asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 04.12.2024
  • Kirjoittaja: Kaisa Suokas, asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, 04.12.2024
Creacoop
Humak (1)
EU osarahoittama