Hyppää sisältöön

Vehreyttä, vohveleita ja uusia ideoita kansainväliseltä viikolta Belgian Hasseltista

”Miten voimme vaikuttaa?” sitä pohdimme yhdessä kansainvälisellä viikolla Hasseltissa yhdeksästä eri maasta tulevien korkeakouluopiskelijoiden ja opettajien kanssa. Humakista viikkoon osallistui itseni lisäksi viisi yhteisöpedagogiopiskelijaa.

Kyseessä oli eurooppalaisten korkeakoulujen SocNet98-verkoston järjestämä viikko, jossa kokoonnutaan vuosittain pohtimaan sosiaali- ja yhteisötyön ajankohtaisia teemoja kevään koittaessa neljässä eri korkeakoulussa ympäri Eurooppa. Hasseltin Hogeschool PXL oli yksi järjestäjäkorkeakouluista tänä vuonna yhdessä muun muassa Humakin kanssa.

Aloituspäivä entisessä luostarissa

Aloituspäivä aiheutti jo pienen hämmästyksen. Hmm, tällaisia ratkaisuja ei näy Suomessa! Vanha luostari oli nimittäin otettu uusiokäyttöön korkeakoululle. Kaikkialla on puhtaanvalkoista, mutta rakennuksen muodot olivat edelleen nähtävissä, ja vanhat pyhimyspatsaat tuijottelivat seiniltä steriilin valkoisena äänekästä osallistujajoukkoa.

Kirkkomainen rakennus, jonka edustalla iso havupuu ja pyhimyspatsas.
Vanhoissa luostarin tiloissa oli omalaatuinen tunnelma. Kuva: Jenni Hernelahti.

Vastaanotto korkeakoulussa oli lämminhenkinen. Jo heti alussa tuli fiilis, että viikosta tulee varmasti antoisa. Kaikki olivat saaneet tuoda yhteiseen kahvihetkeen oman maansa herkkuja, ja Suomen pöytänurkkauksessa kävikin kohina. Salmiakki aiheutti hämmästystä, ja yhden opiskelijamme tekemä saaristolaisleipä ihasteluja. Aloituspäivän ohjelmassa oli myös kaupunkikierros vihreän vehreässä Hasseltissa, jossa kevät oli jo paljon Suomea pidemmällä. Kaupunki oli mukavan kompakti, kaikkialle pääsi kävellen.

Viikko rakentui lehtoreiden ja opiskelijoiden järjestämien työpajojen, alan vierailukohteiden ja viihteellisemmän ohjelman ympärille. Opimme muun muassa belgialaisia tansseja, ja tietysti opetimme muille letkajenkan, joka olikin varsinainen hitti!

Brysselissä meillä oli hieman erilainen kaupunkikierros, jossa tutustuttiin mm. marokkolaisten asuttamaan asuinalueeseen. Tuntui todella siltä kuin oltaisiin siirrytty toiselle mantereelle mutkitellessamme basaarimaisilla kujilla! Brysselin eri kaupunginosien jakautuneisuus yllätti.

Neljä henkilöä hymyilee, ja taustalla näkyy kirkkaan sininen taivas ja jokimaisema.
Brysselin vierailupäivään sattui upean aurinkoinen keli. Kuvassa vasemmalta Maryam Kanaan (Humakin opiskelija), Jenni Hernelahti (lehtori), Maija Luukkonen (Humakin opiskelija) sekä kaupunkiopas Sebastian. Kuva: Kenneth Sandeman.

Asunnottomia nuoria omaan kotiin?

Vierailuista ajatuksia heräsi itselleni eniten Homiesta, joka auttaa asunnottomia nuoria hyvin monipuolisin tavoin.  Toiminnan perustaja Musti Önlen kertoi itse konkreettisesti siitä, mitä he ovat tehneet asunnottomien nuorten hyväksi. Saimme tutustua myös asuntolaan, jossa nuoria majoitetaan. Önlen oli intohimoisesti asunnottomien nuorten auttaja ja puolustaja. Hän kertoi majoittaneensa nuoria myös omaan kotiinsa.

Belgiassa asunnottomuus on suuri ongelma, ja nuoria päätyy asunnottomiksi monista eri syistä. Önlenin oma auttamishalu kumpusikin hänen omasta taustastaan asunnottomana. Koko toiminta oli lähtenyt liikkeelle asuntovaunusta, jonka Önlen oli antanut asunnottoman nuoren käyttöön. Hän oli innostanut myös naapureitaan toimimaan samalla tavoin, ja nykyään toiminta on jo hyvin laajaa sisältäen muun muassa asunnottomille tarkoitettuja asuntoja ja asuntoloita sekä isäntäperheitä, jotka ottavat omaan kotiinsa asumaan asunnottomia nuoria. Toiminnassa liikutti se, että tavalliset kansalaiset olivat tarttuneet toimeen epäkohtien ratkaisemiseksi.

Kaksi henkilöä puhuu edessä ja muut kuuntelevat istuen ruskeilla sohvilla.
Asunnottomille tarkoitetun asuntolan olohuoneessa oli kodikasta. Toiminnanjohtaja Musti Önlen kertoi intohimoisesti tekemästään työstä.

Monipuolinen ohjelma sai pohtimaan asioita monelta kantilta

Kaikista osallistujamaista oli järjestetty työpajoja, ja se tekikin viikosta hyvin kansainvälisen ja monipuolisen. Itse pidin työpajan, jossa ihmisoikeuksia käsiteltiin draaman keinoin. Työpajani aiheutti paljon ihastusta ja myös hämmästystä. Ajattelisinkin että juuri tällaiset yhteisölliset ja luovat menetelmät ovatkin Humakin vahvuus. Meillä ei ole poikkeuksellista, jos opettaja käyttää opetuksessaan taidelähtöisiä menetelmiä, mutta saamani palautteen perusteella monet kokivat draamallisen työpajan hyvin eksoottisena.

Toinen vahvuutemme Suomessa ja Humakissa on hyvin kehittynyt verkko-opetus, mikä oli Euroopan kollegoille hyvin vierasta. Ennen matkaa järjestetty verkkotapaaminen vaikutti olevan hieman hermostuttava niin eurooppalaisille kollegoille kuin opiskelijoillekin. Toisaalta jäin pohtimaan, onko Suomessa menty liiankin pitkälle verkko-opetuksessa? Myös livekohtaamiset ovat todella tärkeitä, kuten koko viikko opetti. Ajattelen, että yksi tällaisten kokemusten etu on myös se, että näkee oman ympäristönsä ja työskentelytavat uusin silmin.

Haluaisinkin innostaa niin opiskelijoita kuin lehtoreita tarttumaan vastaaviin tilaisuuksiin! Omista tutuista ympyröistä irtautuminen tekee hyvää, ja palaamme monta kokemusta rikkaampina sekä inspiroituneina takaisin.

Kirjoittaja: Jenni Hernelahti, yhteisöpedagogilehtori

“Ajattelisinkin että juuri tällaiset yhteisölliset ja luovat menetelmät ovatkin Humakin vahvuus. Meillä ei ole poikkeuksellista, jos opettaja käyttää opetuksessaan taidelähtöisiä menetelmiä, mutta saamani palautteen perusteella monet kokivat draamallisen työpajan hyvin eksoottisena.”

Jenni Hernelahti, yhteisöpedagogilehtori (2026)

Kirjoittaja: Jenni Hernelahti, yhteisöpedagogilehtori