“Tuntuu hyvältä tietää, että mun joukkueessa saan olla juuri sellainen kuin olen”

 

Kokemuksia tapaamisista sateenkaariyhteisön kansssa

Harrastustoiminta ja vapaa-ajan aktiviteetit ovat tärkeä osa monien ihmisten elämää. Harrastusten kautta ihmiset voivat löytää yhteisöllisyyttä, kehittää omia kiinnostuksenkohteitaan ja ilmaista itseään. Monille vapaa-ajan toiminta on myös tärkeä paikka sosiaalisille kohtaamisille ja hyvinvoinnille. 

Samalla harrastustoiminta ei ole aina yhtä helposti kaikkien saavutettavissa. Ulkonäköön, taustaan ja suoriutumiseen liittyvät normit voivat vaikuttaa siihen, kuinka turvalliseksi ja tervetulleeksi ihmiset kokevat itsensä toiminnassa. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville jotkin harrastus- ja liikuntaympäristöt voivat siksi tuntua vaikeammin lähestyttäviltä. 

Aikalisä tasa-arvolle- hankkeessa on järjestetty useita tapaamisia ja aktiviteetteja, joissa on kartoitettu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kokemuksia. Keskustelujen, työpajojen ja yhteisten aktiviteettien kautta hankkeessa on haluttu luoda tilaa keskustella harrastustoiminnasta, liikunnasta ja vapaa-ajasta – sekä siitä, miten näistä ympäristöistä voidaan tehdä entistä inklusiivisempia.

Yhteistyötä  ja aktiviteetteja vähemmistöihin kuuluvien kanssa 

Tärkeä osa työtä on ollut yhteistyö eri toimijoiden kanssa sekä ihmisten kohtaaminen Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien kohtaamispaikoissa. Yhteistyön kautta paikallisten Pride-tapahtumien, yhteisöjärjestöjen ja nuorten sateenkaarikahviloiden kanssa hankkeessa on voitu kohdata ihmisiä ympäristöissä, joissa he kokevat olonsa jo valmiiksi turvalliseksi. 

Tapaamiset ovat olleet muodoltaan erilaisia. Osa kerroista on keskittynyt yhteisiin aktiviteetteihin, kun taas toisilla kerroilla painopiste on ollut pienryhmäkeskusteluissa tai yksilöllisissä keskusteluissa. 

Aktiviteetit ovat vaihdelleet yhteisestä tortillan syömisestä ja kävelyjalkapallosta Pride-kulkueisiin osallistumiseen. Usein näihin on yhdistetty keskusteluja pienemmissä ryhmissä tai kahdenkeskisiä keskusteluja harrastuksista, liikunnasta ja inkluusiosta. 

Yhdistämällä toimintaa ja keskustelua osallistujilla on ollut mahdollisuus liikkua yhdessä ja samalla jakaa kokemuksia rennommassa ilmapiirissä. 

Työpaja: mikä tekee liikunnasta epämiellyttävää – ja mikä siitä tekee mukavaa? 

Hankkeen tapaamisissa on käytetty erilaisia menetelmiä osallistujien kokemusten keräämiseksi. Yhdessä työpajassa osallistujat esittäytyivät aluksi ja kertoivat, mitä he tekevät mielellään vapaa-ajallaan.  

Tämän jälkeen keskusteltiin tarkemmin liikunnasta, urheilusta ja harrastustoiminnasta. Yhdessä harjoituksessa osallistujat kirjoittivat post-it-lapuille asioita, jotka voivat tehdä liikunnasta epämiellyttävää tai vaikeasti lähestyttävää. Laput käytiin sen jälkeen yhdessä läpi ja niistä keskusteltiin ryhmässä. 

Keskusteluissa nousi esiin useita teemoja. Suorituspaine nähtiin tekijänä, joka voi tehdä osallistumisesta vaikeampaa. Kun toiminnassa korostuu vahvasti kilpailu tai suoriutuminen, osa ihmisistä voi kokea, ettei se ole heitä varten. 

Myös muiden osallistujien kommentit tai kulttuuri, jossa harrastamiseen suhtaudutaan hyvin vakavasti, voivat vaikuttaa siihen, kuinka turvalliseksi ilmapiiri koetaan. Yksi usein esiin nouseva tekijä liittyy yhteisiin pukuhuone- ja suihkutiloihin. Joillekin nämä voivat tuntua epämukavilta, erityisesti jos kokee muiden katselevan tai arvioivan omaa kehoa. 

Työpajassa keskusteltiin myös siitä, millainen olisi ihanteellinen liikuntakokemus. Osallistujien mukaan on tärkeää, että osallistujat voivat itse vaikuttaa siihen, mitä tehdään – esimerkiksi niin, että ryhmä valitsee yhdessä lajin tai aktiviteetin. 

Monet korostivat myös sitä, että toiminnan olisi hyvä tapahtua tahdissa, jossa kaikki pysyvät mukana. Yksi toistuva ajatus oli, että ryhmä voi mukauttaa tempoa sen mukaan, kuka tarvitsee eniten tukea. 

Leikkimielisyys ja yhteisöllisyys nähtiin myös tärkeinä. Liikunnan ei aina tarvitse olla vakavaa tai suorituskeskeistä – joskus kyse voi olla vain siitä, että tehdään jotain hauskaa yhdessä. Myös toisten kannustaminen ja auttaminen koettiin tärkeäksi.  

Kokemuksia urheiluseuroista

Keskusteluissa osallistujat kertoivat myös kokemuksistaan urheiluseuroissa ja liikuntaympäristöissä. Monet olivat joskus kuuluneet urheiluseuraan, usein jo lapsuudessa. Joillekin harrastus oli alkanut ystävien tai perheen kautta. Samalla osa osallistujista kertoi, että heidän osallistumisensa väheni, kun toiminta muuttui vakavammaksi tai kilpailullisemmaksi. Joissakin tapauksissa myös ristiriidat tai hierarkiat seuroissa vaikuttivat siihen, että harrastus jäi. Ryhmän dynamiikka voi myös vaikuttaa siihen, kuinka helppoa toimintaan on tulla mukaan. Uuteen ryhmään liittyminen voi olla helpompaa silloin, kun kaikki tutustuvat toisiinsa samaan aikaan, kuin tilanteessa, jossa ryhmä on jo valmiiksi tiivis. 

Henkilökohtainen kohtaaminen koettiin erittäin tärkeäksi. Se, että joku tervehtii, ottaa katsekontaktin ja osoittaa, että uusi osallistuja on tervetullut, voi vaikuttaa paljon siihen, kuinka turvalliseksi tilanne koetaan.  

Mitä urheilussa voitaisiin tehdä paremmin? 

Valmentajilla ja ohjaajilla on keskeinen rooli turvallisen ja inklusiivisen ilmapiirin luomisessa. 

Yksi keskusteluissa esiin noussut tilanne liittyi siihen, miten valmentajat suhtautuvat tilanteeseen, jossa kaksi saman joukkueen pelaajaa alkaa seurustella keskenään. Valmentajan suhtautumisella voi olla suuri merkitys siihen, miten tilanne koetaan joukkueessa. Osallistujat korostivat, että on tärkeää kuunnella pelaajia ja tehdä selväksi, ettei suhde ole ongelma. 

Myös näkyvyys ja edustus urheilussa nähtiin tärkeinä. Seurat voivat tuoda sateenkaarevia kysymyksiä esiin esimerkiksi kampanjoiden, Pride-tapahtumiin osallistumisen tai näkyvien symbolien kautta. 

Esikuvien merkitystä korostettiin myös. Esimerkiksi ruotsalainen käsipalloilija Loui Sand mainittiin tärkeänä esimerkkinä näkyvyydestä ja edustuksesta urheilussa. 

Myös paikalliset esikuvat voivat olla merkityksellisiä. Osallistujat kertoivat esimerkiksi valmentajista tai pelaajista, jotka olivat toimineet tärkeinä esikuvina, vaikka heidän identiteettiään ei olisi käsitelty avoimesti joukkueessa. 

Kehitysideoita inklusiivisempaan toimintaan 

Keskusteluissa nousi esiin myös konkreettisia ideoita siitä, miten harrastus- ja liikuntatoimintaa voisi kehittää. Yksi tärkeä näkökulma on matalan kynnyksen toiminta, jossa painopiste ei ole kilpailussa tai suorituksessa. Tällaisissa ryhmissä osallistujat voivat osallistua omilla ehdoillaan ilman vaatimusta aiemmasta kokemuksesta. Myös joustavuus nähtiin tärkeänä. Drop-in-mahdollisuudet ja joustavat aikataulut voivat helpottaa osallistumista ihmisille, joilla on vaihtelevia työaikoja tai muita velvoitteita. 

Sosiaaliset elementit koettiin yhtä tärkeiksi kuin itse toiminta. Liikunnan yhdistäminen esimerkiksi yhteiseen kahvihetkeen tai ruokailuun voi luoda rennomman ilmapiirin ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. 

Selkeä viestintä siitä, että kaiken tasoiset harrastajat ovat tervetulleita, voi myös vaikuttaa siihen, kuinka turvalliseksi toiminta koetaan.

Arvokkaita oivalluksia ja oppeja matkassa mukana 

Keskustelut vähemmistöihin kuuluvien kanssa ovat antaneet arvokkaita näkökulmia siihen, miten harrastus- ja liikuntatoimintaa voidaan kehittää. Kokemukset osoittavat, että pienillä asioilla voi olla suuri merkitys – sillä, miten toimintaa järjestetään, miten ihmisiä kohdataan ja millainen ilmapiiri ryhmässä syntyy. Kun nämä tekijät toimivat yhdessä, yhä useampi voi tuntea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi. Kuuntelemalla kohderyhmän kokemuksia järjestöt ja seurat voivat kehittää vapaa-ajan ja liikunnan toimintaa, jossa yhä useampi löytää paikkansa. 

Time Out för Jämställdhet – Aikalisä tasa-arvolle -hankkeessa työskennellään sen eteen, että harrastusympäristöt olisivat paikkoja, joissa jokainen voi osallistua, kokea yhteisöllisyyttä ja olla oma itsensä.  

Kirjoittaja:

Finlands Svenska Idrott ry ja Aikalisä tasa-arvolle –hankkeen asiantuntija Tarja Krum