INternational and OUTstanding

Lataa PDF

INternational and OUTstanding on pienkirja Humanistisen ammattikorkeakoulun kansainvälisestä toiminnasta. Artikkeleissa tutustutaan erityisesti kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutuksen kansainväliseen toimintaan. Kirjoittajat ovat lehtoreita, jotka toimivat kansainvälisten hankkeiden tai asioiden parissa Humakin eri alueyksiköissä.

Tunnetuin ja ehdottomasti näkyvin muoto korkeakoulujen kansainvälisessä toiminnassa on opiskelijaliikkuvuus. Opiskelijoita kannustetaan opiskeluun tai harjoitteluun toisessa maassa Erasmus+ -ohjelman tuella. Tässä pienkirjassa haluamme laajentaa tätä näkökulmaa; Humanistisen ammattikorkeakoulun tarjontaan sisältyy paljon erilaista kansainvälistä toimintaa. Näiden artikkeleiden myötä haluamme jakaa asiantuntijuuttamme ja muutamia kokemuksiamme kansainvälisen toiminnan saralla.

Lue lisää Humakin eri alueyksiköissä työskentelevien kansainvälisten yhteyshenkilöiden monipuolisesta työkentästä, erilaisista kansainvälisistä mahdollisuuksista sekä opiskelijoille että henkilöstölle, ja siitä kuinka kansainvälistä yhteistyötä tehdään koulutuksen laadun sekä toimialan kehittämiseksi.

INternational and OUTstanding

A Short Book about International Affairs at Humak University of Applied Sciences in Degree Programme in Civic Activities and Youth Work. Hanna-Kaisa Hokkanen & Sari Höylä (ed.). Humak University of Applied Sciences Publications, Helsinki 2015. ISBN 978-952-456-224-9 (printed), ISBN 978-952-456-225-6 (online), ISSN 2343-0664 (printed), ISSN 2343-0672 (online)