Mikä on BIPOC-tyttöjen harrastamisen tiellä?

Artikkeli käsittelee näkyviin BIPOC (black, indigenous, people of colour) tyttöjen ja naisten harrastamisen esteenä toimivia tekijöitä, joita havaittiin Aikalisä tasa-arvolle -hankkeen kartoitusprosessissa.  Prosessin aikana kartoitettiin myös ratkaisuja, joita harrastustoimijat ovat kehittäneet harrastuskentän rakenteellisen syrjinnän purkamiseksi.

Euroopan Sosiaalirahaston (ESR+) osarahoittama Aikalisä tasa-arvolle -hanke edistää inklusiivisuutta suomalaisessa harrastuskentässä ja keskittyy erityisesti etnisiin vähemmistöihin kuuluvien tyttöjen ja naisten, sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen. Hankkeessa kartoitetaan harrastuskentän yhdenvertaisuuden nykytilaa sekä yhteiskehitetään ja pilotoidaan inkluusiota vahvistavia toimintatapoja Pirkanmaalla, Pohjanmaalla, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia päästä hyvinvointia tukevan harrastuksen pariin

Mahdollisuus harrastaa ja kuulua harrastusseuraan tai -yhteisöön toimii usein tehokkaana vastavoimana mielenterveyden haasteille ja kokemukselle osattomuudesta. Tutkimuksissa – erityisesti nuorten kohdalla – on havaittu, että harrastustoiminta vahvistaa osallisuuden tunnetta, vertaissuhteita, terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lisäksi se tarjoaa onnistumisen kokemuksia, kehittää uusia taitoja ja tukee kiinnittymistä laajempaan yhteiskuntaan (Polvi-Lohikoski, 2020).

Urheilun ja muun harrastamisen positiiviset vaikutukset korostuvat erityisesti sellaisissa ryhmissä, jotka ovat alttiita syrjinnälle tai sosiaaliselle eriarvoisuudelle. Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä etnisiin vähemmistöihin kuuluvat nuoret raportoivat muita useammin masennus- ja ahdistusoireita, minkä vuoksi harrastusten tarjoama tuki ja yhteisöllisyys voivat olla heille erityisen merkityksellisiä (Abdulhamed, 2025; Lehtonen, Majlander, Sares‑Jäske, Jehkoi & Luopa, 2024). Tutkimusten mukaan etnisiin vähemmistöihin kuuluvat lapset ja nuoret omaavat valtaväestöön kuuluvia suuremman harrastusinnon. Silti näillä lapsilla ja nuorilla on valtaväestöön kuuluviin verrattuna selvästi harvemmin jokin viikoittainen harrastus. Vähemmistöön kuuluvien nuorten pääsyä ja intoa pysyä harrastusten parissa estää niissä esiintyvä rakenteellinen syrjintä ja rasismi. (Ahtiainen, Mäki, Määttä, Saukkonen & Yijälä, 2020).

Humakin, Finland Svenska Idrottin ja Suomen Partiolaisten luotsaamassa Aikalisä tasa-arvolle-hankkeessa (ESR+) lähdimme kartoittamaan niitä tekijöitä, jotka ovat vaikuttavat etnisiin vähemmistöihin kuuluvien tyttöjen ja naisten halukkuuteen ja mahdollisuuksiin aloittaa uutta harrastusta tai sitoutua siihen.  Kartoituksen tulokset kerättiin järjestämällä harrastuskokeiluja yhteistyössä Mirsal ja Iny ry:n jäsenten kanssa sekä sellaisten harrastustoimintaa järjestävien tahojen kanssa, jotka pyrkivät muuttamaan toimintaansa inklusiivisemmaksi.

Etnisiin vähemmistöihin kuuluvat naiset ovat tietenkin hyvin heterogeeninen ryhmä. Toiset ovat Suomessa syntyneitä ja kasvaneita ja he tuntevat suomalaisen harrastuskentän. Toiset ovat tilanteessa, jossa Suomen kulttuuri, kieli ja normit ovat vielä uusi maailma, jossa harrastuskentän navigoiminen voi tuntua ylivoimaiselta.

Valkonormatiivisuuden haastaminen on yksittäiseltä harrastajalta paljon vaadittu

Kartoituksen ja aikaisemman tutkimuksen perusteella rodullistettuja yhdistää harrastuksen aloittamisessa ainakin muutama tekijä. Huoli ulkopuolelle jäämisestä, rasismin kohteeksi joutumisesta ja rasistisesta toimintakulttuurista nostavat kynnystä aloittaa uusi harrastus. Lisäksi huoli harrastamisen hinnasta vaikuttaa sekä Suomessa syntyneiden, että Suomeen muuttaneiden etnisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden harrastamishalukkuuteen.

Ulkopuolisuuden kokemus on haasteista hankalin, sillä sen ilmentymät ovat moninaisia. Joskus kokemukset saavat hyvinkin konkreettisia muotoja; omaa afrotukkaa ei noin vain kesytetäkään kilpailuasuun sopivalle nutturalle joukkuetovereiden tavoin tai voimistelijoiden kilpailuasun ”ihonvärinen” mesh-kangas ei vastaakaan oman ihon sävyä. Tai ei voi vaihtaa hallilla vaatteita koska pukuhuoneen oven avatessa koko tila näkyy käytävälle, jossa on myös eri sukupuolen edustajia, eikä se ole omalle kulttuurille sopivaa. Etenkin nuorilla, joille harrastusyhteisöt ovat parhaimmillaan paikkoja yhteenkuuluvuuden, osallisuuden ja onnistumisen kokemuksille, tällaiset ulkopuolisuuden kokemukset voivat johtaa harrastuksen lopettamiseen, vaikka itse harrastus olisikin rakas ja tärkeä. Valkonormatiivisuuden haastaminen ja omien aloitteiden tekeminen harrastusyhteisön tai koko lajin toimintakulttuurin muuttamiseksi on yksittäiseltä harrastajalta paljon vaadittu.

Haasteet on jo tunnistettu ja nyt niihin kehitetään ratkaisuja

Pelko tällaisista ulkopuolisuuden hetkistä sekä rasismin kokemisesta saattaa olla esteenä myös uuden harrastuksen kokeilemisessa. Esteenä voi olla myös se, että tietoa toiminnasta löytyy vain suomen kielellä, viestintä kuvaa homogeenistä harrastajayhteisöä, jossa ei panosteta inkluusioon ja toisaalta se, että harrastamisen kustannuksista ja taloudellisesta tuesta on vaikea löytää tietoa.

Harrastustoimintaa järjestävät tahot ovat tunnistaneet nämä haasteet ja kehittäneet yhdessä ratkaisuja.  Toimijat ovat alkaneet viestiä useammilla kielillä, kertoa inkluusiostrategioistaan ja luoneet palvelupolkuja toiminnasta kiinnostuneille vähemmistöihin kuuluville nuorille. Kaikkein innovatiivisimmat ratkaisut liittyvät nuorten vanhempien osallistamiseen. Suomeen vielä tutustuville perheille oman lapsen lähettäminen vieraan ihmisen valvontaan useamman kerran viikossa, tai kokonaisille harrastusleireille, ei aina ole läpihuutojuttu. Siksi monet toimijat ovat panostaneet siihen, että toimintaa esitellään myös nuorten vanhemmille ja heitä osallistetaan vapaaehtoistoimijoiksi tai ohjaajiksi toimintaan. Näin rakennetaan luottamusta paitsi uuteen harrastukseen, myös suomalaiseen yhteiskuntaan laajemmin.

Kirjoittaja:

Eva Udeh

Eva Udeh on sosiaalipsykologi, yhdenvertaisuuden asiantuntija sekä Aikalisä tasa-arvolle -hankkeen projektipäällikkö.

Lähteet:

Abdulhamed, R. (2025). Mental health disparities among children and adolescents of immigrantorigin in Finland: Risks and psychosocial resources in proximal socioecological contexts (Väitöskirja, Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta). University of Helsinki.

Ahtiainen, H., Mäki, N, Määttä, S.,  Saukkonen, P. & Yijälä, A. (2020). Ulkomaalaistaustaisten  lasten  ja  nuorten  hyvinvointi  Helsingissä.  Helsinki: Helsingin  kaupunki,  kaupunginkanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot.

Lehtonen, J., Majlander, S., Sares-Jäske, L., Jehkoi, A., & Luopa, P. (2024). Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien 8.- ja 9.-luokkalaisten hyvinvointi – Kouluterveyskysely 2019–2023 (Tutkimuksesta tiiviisti 13/2024). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Polvi-Lohikoski, H. (2020). Harrastusten merkitys nuorten elämään ja hyvinvointiin [Opinnäytetyö, Seinäjoen ammattikorkeakoulu]. Theseus.