Kesät Suomessa, talvet kaukana maailmalla – ensimmäisen vuoden kulttuurituotanto-opiskelija Mona Lipponen osaa ottaa kaiken irti verkko-opintojen ja opintovapaan tarjoamista mahdollisuuksista.
Maailman tuulissa viihtyvä humakilainen vastaa viesteihimme Thaimaasta, jossa juhlittiin juuri songkrania, johon Mona oli juuri käynyt ostamassa vesipyssyt ja värikkäitä vaatteita kuntosaliporukalleen. Songkran on vanhan ajanlaskun mukainen thaimaalainen uudenvuodenjuhla, jota vietetään vuoden kuumimpaan aikaan ennen sadekauden alkua. Songkrania kutsutaankin myös vesijuhlaksi.
– Olen aina rakastanut matkailua ja kotiudun mihin tahansa maailman kolkkaan. Etäopiskelu on samanlaista kuin kotona, houkutuksilta ja ärsykkeiltä meni oma hetkensä löytää itselle toimiva rutiini sekä opiskeluun tarvittava itsekuri ja ajanhallinta. Ennen kaikkea olen todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja nautin joka hetkestä – niistä tahmeimmistakin, Mona kertoo.
Ajatuksen opintovapaan suorittamisesta maailmalla Mona sai reissatessaan Cayman-saarilla ja Miamissa keväällä 2023. Monalla oli jo pitkä työhistoria ilmailualan, henkilöstöhyvinvoinnin ja asiakaspalvelun parista.
Matkustaminen on aina ollut suuri osa Monan elämää, mutta silti oma olo tuntui oravanpyörässä juoksemiselta. Mona tahtoi ravistella rutiinejaan luopumatta kuitenkaan päivätyön tarjoamasta taloudellisesta turvallisuudesta.
– Halusin kulttuurialalle, takaisin juurilleni. Muutin Sibelius-lukion ja viulunsoiton opintojen perässä Kotkasta Helsinkiin vuonna 2002. Lukion jälkeen työskentelin lentoemona ja purserina, mikä johti matkailualan ja ilmailun johtamisen opiskeluun sekä tutkintoon.
– Nykyisessä työssäni asianajotoimiston henkilöstöasioiden asiantuntijana olen nauttinut tapahtumien järjestämisestä, ja mieleeni tuli hakea alan kouluihin ja katsoa, olisiko tässä uusi juttu tulevaisuudelleni!
Oli onnekas sattuma, että ajatukset uusista opinnoista pyörivät Monan mielessä vuoden 2023 kevään yhteishaun ollessa käynnissä. Mona oli aikoinaan lukion jälkeen hakenut opiskelemaan Humakiin, mutta silloin koulun ovet eivät vielä auenneet.
Nyt kaikki tuntui osuvan kohdalleen: Humakin kulttuurituotannon koulutusohjelman verkko-opiskelumahdollisuudet sopivat täydellisesti Monan suunnitelmiin. Mona sai opiskelupaikan ja alkoi heti suunnittelemaan kevään opintovapaata maailmalla.
Bali, Australia, Thaimaa, Espanja, Kroatia. Mona Lipposen opintovapaan aikainen matkustusreitti antaa kulttuurituotannon opintoihin uudenlaista perspektiiviä ja vaihtelevuudesta syntyvää energiaa.
– Aloitin reissuni helmikuussa Balilta. Säilytin matkalaukkuani Uluwatun alueella, jossa “kotini” sijaitsi ja kustansi seitsemän euroa yöltä.
Maaliskuussa Mona matkusti Perthiin Länsi-Australiaan ja sieltä 500 kilometriä pohjoiseen Geraldtoniin siskonsa luokse. Australian reissun aikana matkalaukku odotti omistajaansa edelleen Balilla.
Matkustamisen tuomat kokemukset ovat olleet suureksi hyödyksi ja inspiraatioksi niin kulttuurituotannon opinnoissa kuin työelämässä tapahtumia suunnitellessa ja toteuttaessa.
– Juuri äskettäin pääsin käyttämään kokemustani pop up -häiden järjestämisestä Australiassa osana Lakitieto ja etiikka -kurssia, Mona kertoo innostuneena.
– Mediataidot-kurssin portfolioni kuvat ovat kaikki tältä reissulta. Ja tietysti matkailu on ainutlaatuinen kielikylpy ja mahdollisuus tutustua toisiin kulttuureihin sekä niiden tapahtumiin, joista imeä ideoita omiin juttuihin.
Toukokuussa Mona palaa takaisin kotiin nauttimaan Suomen kesästä. Suunnitelmissa on kesäopintoja, keikkoja sekä yhteistä aikaa perheen ja ystävien seurassa.
Pian on aika perehtyä työharjoittelupaikkoihin ja opintojen seuraaviin vaiheisiin. Tavoitteena on valmistua vuonna 2025.
– Ensi vuoden tammikuussa aion lähteä maailmalle uudestaan, Mona avaa suunnitelmiaan.
Ennakkoluulottomuus ja rohkeat ratkaisut ovat antaneet kulttuurituottajaopiskelijan tutustua ainutlaatuisella tavalla kulttuureihin ja todeta, mistä ikimuistoiset kokemukset ovat tehty.
– Yksi mieleenpainuvimmista elämyksistä reissullani on ollut maaliskuussa vietetty balilainen uusi vuosi, Silent Day, jota vietetään täydellisessä hiljaisuudessa. Jopa lentokenttä suljetaan 24 tunnin ajaksi ainoana maailmassa.
Osana Balin pääuskonnon hindulaisuuden ajatusta uutena vuotena on ideana lähentyä uudelleen luonnon kanssa. Sähkön käyttö on kiellettyä vuorokauden ajan, eli esimerkiksi internet, kännykät, auto, tv ja skootterilla ajaminen ovat poissa pelistä.
– Kun ilta pimenee, ihmiset menevät ulos ja ihastelevat tähtitaivasta, jota valosaaste ei sumenna. Taas yksi unohtumaton elämys!
Polkuopintoja pitkin tutkintoon! Ilmoittautuminen on käynnissä nyt (01.05.2024 – 20.08.2024).
Lue lisää:
Kulttuurituottaja (AMK) -polkuopinnot
Kulttuurituottaja (YAMK) -polkuopinnot
Lue lisää myös tutkinto-opinnoista, hakuaika keväällä 2025:
Kulttuurituottaja (AMK) -tutkinto
Kulttuurituottaja (YAMK) -tutkinto