Työelämässä hankittu osaaminen opintopisteiksi näyttöjen avulla
Näyttötoteutusten avulla ammattilaiset voivat nyt uudella tavalla todentaa osaamistaan ja saada siitä korkeakouluopintopisteitä tapahtumatuotannon, ryhmänohjauksen ja puhevammaisten tulkkauksen aloilla.
Työelämässä hankittu osaaminen voi vastata korkeakouluopintojen tavoitteita, vaikka sitä ei olisi koskaan osoitettu tenteissä tai opintoina. Osana 6AMK-yhteistyötä olemme kehittäneet avoimeen ammattikorkeakouluun uusia tapoja tunnistaa työssä hankittua osaamista ja tunnustaa tämä osaaminen opintopisteiksi.
Näyttötoteutusten avulla ammattilaiset voivat nyt uudella tavalla todentaa osaamistaan ja saada siitä korkeakouluopintopisteitä tapahtumatuotannon, ryhmänohjauksen ja puhevammaisten tulkkauksen aloilla.
Uusia jatkuvan oppimisen toimintamalleja ammattilaisille
Työelämässä karttuu vuosien mittaan paljon osaamista, jota ei ole dokumentoitu opintosuorituksina. Jo hankitun ammattitaidon osoittamisen ei kuitenkaan pitäisi edellyttää samojen asioiden opiskelua uudelleen.
Tähän haasteeseen olemme etsineet uusia ratkaisuja osana kuuden ammattikorkeakoulun 6AMK-yhteistyötä yhdessä Haaga-Helian, Hämeen ammattikorkeakoulun, Laurean, Metropolian ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin kanssa.
Humakissa yhteistyön tuloksena on syntynyt uusia näyttömahdollisuuksia, joiden avulla ammattilaiset voivat muuttaa työelämässä hankitun osaamisen opintopisteiksi ja saada siitä korkeakouluopintopisteitä.
Osaaminen opintopisteiksi näytöillä kolmella osaamisalueella
Humakin näyttömahdollisuudet avoimessa AMK:ssa sijoittuvat kolmelle osaamisalueelle:
- Tapahtumatuotannon ammattilaiset voivat osoittaa tapahtumien suunnitteluun, tuotantoon ja toimintaympäristöihin liittyvää osaamistaan 10 opintopisteen laajuisessa näyttökokonaisuudessa.
- Kokeneille ryhmänohjaajille on tarjolla viiden opintopisteen näyttö, jossa voi osoittaa ohjaamiseen ja toiminnallisten menetelmien käyttöön liittyvää osaamista.
- Puhevammaisten tulkkauksen ammattilaisille on puolestaan tarjolla neljä näyttökokonaisuutta, joiden yhteenlaskettu laajuus on 25 opintopistettä. Näytöt liittyvät muun muassa kuvakommunikointiin, viitottuihin ja kehollisiin kommunikointikeinoihin sekä selkoilmaisuun.
Osaamisen näyttö voi nopeuttaa myöhempiä korkeakouluopintoja
Osaamisen näyttö perustuu ajatukseen, jossa ratkaisevaa ei ole, missä osaaminen on hankittu, vaan mitä henkilö osaa. Osaaminen voidaan osoittaa esimerkiksi portfoliolla, kirjallisilla tehtävillä tai asiantuntijapuheenvuorolla Humakin työelämäseminaarissa. Hyväksytystä näytöstä saa virallisen korkeakouluopintosuorituksen.
Osaamisen näyttö tarjoaa ammattilaiselle mahdollisuuden saada jo hankittu osaaminen tunnustetuksi korkeakouluopintoina. Samalla se vahvistaa omaa asiantuntijuutta ja mahdollistaa opintopisteiden kartuttamisen joustavasti työn ohessa. Suorituksista voi olla hyötyä myös myöhemmissä korkeakouluopinnoissa, sillä niitä voidaan hyväksilukea osaksi tutkintoa
Asiantuntija Sanna Lukkarinen, Humak

Myös tulkkausalan osaaminen voi muuntua osaamispisteiksi. Puhevammaisten tulkeille on tällä hetkellä tarjolla neljä erilaista näyttömahdollisuutta.
Jatkossa avoimen AMK:n osaamisen näyttöihin voivat ilmoittautua myös ne entiset tutkinto-opiskelijat, joiden opiskeluoikeusaika on päättynyt, mutta jotka haluavat suorittaa tutkintonsa loppuun työelämästä käsin.
Osaamisen näyttö alkaa itsearvioinnilla
Mietitkö, olisiko osaamisesi jo riittävällä tasolla näyttöön osallistumiseen? Voit selvittää asian arvioimalla omaa osaamistasi suhteessa opintojakson tavoitteisiin. Itsearvioinnin voit tehdä verkossa itsenäisesti ja maksutta.
Jos arvioinnin perusteella osaamisesi on riittävällä tasolla, voit ilmoittautua näyttöön Humakin avoimen ammattikorkeakoulun ilmoittautumispalvelussa.
Kaikki tarjolla olevat näyttömahdollisuudet löydät ylimpänä alta olevasta linkkilistasta. Samalta sivulta saat tarkempaa tietoa näyttöjen sisällöistä, suoritustavoista, hinnoista ja ilmoittautumisesta.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja